Väylävirasto ei hyväksy puolityhjää Kivihovia – Hesburger saattaa ryhtyä pyörittämään liikenneasemaa, jos Teboil ei löydä kauppiasta

8
Kivihovin liikenneasema on ollut vajaakäytöllä kesäkuusta asti, koska Teboil ei ole löytänyt paikkaan kauppiasta. Väylävirasto ei katso tilannetta hyvällä, koska liikenneasemasta tehty sopimus edellyttää sovittua palvelutasoa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Puolityhjästä Kivihovin liikenneasemasta Suomusjärvellä on kehkeytymässä iso ongelma valtion liikenneväylistä vastaavalle Väylävirastolle sekä alueen palveluntuottajille Hesburgerille ja Teboilille.

Valtio kilpailutti aikanaan Kivihovin palveluntuottajat ja rakensi sille liittymät moottoritieltä.

Hesburgerin kiinteistöyhtiö Burger-Talot Oy ja Teboil sitoutuivat palveluntuottamiseen pitkäaikaisella sopimuksella ja rakensivat sinne kaiken rakennuksista polttoaineen jakeluun.

Valtio ja yritykset tekivät vuoteen 2038 asti yltävän sopimuksen, jossa määritellään, minkälaisia palveluita moottoritien käyttäjille tarjotaan.

– Tällä hetkellä palveluiden laajuus ei ole sellainen, mitä sopimus edellyttää, projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastosta sanoo.

Kivihovi jäi ilman kauppiasta kesäkuussa. Teboil on etsinyt tiloihin uutta yrittäjää siinä onnistumatta.

Suomalainen huoltamoketju joutui Venäjän ja Ukrainan sodan seurauksena huonoon huutoon ja tienkäyttäjien vapaaehtoiseen boikottiin, koska Teboilin omistaa venäläinen öljyjätti Lukoil.

Ketjun kauppiasongelma on maanlaajuinen. Teboil etsi kesällä uutta vetäjää kahteenkymmeneen toimipaikkaan, joista Kivihovi oli yksi (SSS 21.6.).

Kauppiaan puuttuessa Kivihovi toimii kylmäasemana, minkä lisäksi liikenneasemalla on tarjolla lyhennetyillä aukioloajoilla toimiva Hesburger-ravintola ja apteekki. Autoilijat pääsevät myös halutessaan vessaan.

Kauppa, ravintola, kahvila ja muut normaalit liikenneaseman palvelut ovat kauppiaan puuttuessa kiinni.

– Nyt kun Teboil ei ole pystynyt ratkaisemaan tilannetta, me olemme tulleet hätiin. Pyöritämme itse Hesburgeria, joka olisi normaalisti kauppiaan vastuulla, että siellä on edes joitain palveluja. Tilanne ei ole mitenkään meidän toiveemme mukainen, Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti myöntää.

Hesburger on pyörittänyt Kivihovissa ravintolaa lyhennetyillä aukioloajoilla. Normaalisto ravintolan pito kuuluisi Teboilin kauppiaalla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kivihovin liikenneasemaa koskeva palvelusopimus on Hesburgerin ja Teboilin kannalta ankara. Siinä määritellään palvelutaso, joka yritysten on tarjottava tiellä liikkuville.

Sopimukseen kuuluvat muun muassa pysäköintipaikat, polttoaineen myynti, kahvila, kauppa, vessat, leikkipaikat, jopa koiraparkki.

Sopimuksessa on määritelty myös sanktiot, joita voidaan ottaa käyttöön, jos palvelutaso ei ole sopimuksen mukainen.

– Palvelutason alenemiseen on tietty maksumekanismi. Meillä on olemassa mekanismi myös sopimuksen lopettamiseen, jos muu ei auta, Janne Wikström vahvistaa.

Onko Väylävirasto jo langettanut palveluntuottajille taloudellisia sanktioita?

– En vastaa tähän. Se on toistaiseksi liikesalaisuus, Wikström toteaa.

Onko Väylävirasto antanut Hesburgerille ja Teboilille jonkinlaisen takarajan, mihin mennessä tilanne on korjattava?

– Niin kauan kuin on keskeneräisiä asioita, emme voi kommentoida niitä julkisuudessa. Lähtökohtamme on, että normaalitilanteessa palvelusopimusta ja sen toteutumista katselmoidaan kerran vuodessa. Jos palvelu ei toteudu, laadun alituksiin puututaan, Wikström sanoo.

Hesburger ja Teboil ovat sitoutuneet Kivihovin palveluntuottajiksi vuoteen 2038 asti. Sopimus tehtiin moottoritien rakentamisen yhteydessä silloisen Tiehallinnon kanssa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Väyläviraston projektipäällikkö Janne Wikström huomauttaa, että Hesburger ja Teboil toimivat Suomusjärvellä pitkäaikaisella sopimuksella, joka jatkuu vuoteen 2038 asti.

– Palveluntuottajilla on nyt hankala tilanne, mutta Kiinteistö Oy Burger-Talot tekee hartiavoimin töitä sopimuksen täyttämiseksi, Wikström sanoo.

Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti vakuuttaa, että yhtiö pyrkii korjaamaan tilanteen kaikin keinoin.

Yhtiö arvioi moottoritien valmistuessa, että se investoi Kivihoviin 7–8 miljoonaa euroa. Teboil käytti polttoaineen jakelupisteen rakentamiseen yli miljoona euroa. Kalliit rakennukset ovat nyt vajaalla käytöllä, eivätkä ne tuota.

– Meillä on intressi saada asia kuntoon. Meillä on sopimus Väyläviraston kanssa ja iso kiinteistö, johon pitäisi saada riittävät toiminnot äkkiä.

Jari Vuotin mukaan Kivihovin rakennukset ovat hyvässä kunnossa, kauppapaikka on mainio ja sen sijainti hyvä.

– Olemme hyvin tietoisia palvelutasovaatimuksista ja sopimukseen liittyvistä sanktioista. Asia ei ole ratkaistavissa helpolla, mutta teemme sen kanssa töitä lähes päivittäin.

Vuotin mukaan Hesburgerilla on kolme vaihtoehtoa. Joko Teboil löytää Kivihoviin kauppiaan, sen tilalle haetaan jokin muu huoltamoketju tai Hesburger ryhtyy itse pyörittämään toimintaa.

– Kova tahtotila on, että jos ei muuta vaihtoehtoa ole, Hesburger rupeaa operoimaan toimintaa jollain tasolla itse, Jari Vuoti vahvistaa.

Teboil ei ole kommentoinut Kivihovin tilannetta mitenkään, eikä yhtiö ole vastannut Salon Seudun Sanomien yhteydenottoihin.

 

Salo maksaa vielä vuoden vuokraa kivikausikeskuksen tiloista

Salon kaupunki maksaa ensi syksyyn asti vuokraa Teboil Kivihovin tiloista, joihin perustettiin aikanaan Suomusjärven Kivikausikeskus.

Suomusjärven silloinen kunnanjohtaja Vesa Ketola vuokrasi kivikausikeskukselle 200 neliön tilat liikeaseman alakerrasta 15 vuodeksi syksyllä 2008.

Uutta Salon kaupunkia rakentanut valmistelutoimikunta oli aiemmin päättänyt, että kivikausikeskuksen perustaminen pannaan jäihin. Ajatuksena oli, että tuleva kaupunginvaltuusto saa päättää asiasta.

Suomusjärvi päätti toteuttaa kivikausikeskuksen itse. Se avattiin uuden moottoritien kanssa samaan aikaan marraskuun lopussa.

Kuntaliitoksessa vuokrasopimus siirtyi uuden Salon maksettavaksi vuoden 2009 alusta alkaen.

Kivikausikeskus joutui hakemaan heti alkumetreillään kaupungilta 52 000 euron avustusta. Sen piti olla väliaikaisrahoitus, jolla keskus elää ennen kuin saa hakemiaan EU-tukia.

Kaupunki torjui anomuksen ja kivikausikeskus lopetettiin.

Salo neuvotteli Teboilin kanssa vuokrasopimuksesta, mutta ei päässyt vuokratiloista eroon, koska sopimuksessa ei ollut irtisanomispykälää.

Kaupunki on maksanut siitä lähtien kivikausikeskuksen tiloista vuokraa runsaat 50 000 euroa vuodesta. 15 vuoden vuokra-ajalla se tarkoittaa karkeasti 750 000 euroa.

Salo on vuokrannut tiloja edelleen esimerkiksi varastokäyttöön. Kaupungin saama vuokra on ollut kuitenkin paljon pienempi kuin sen itse maksama hinta.

Alkuperäinen vuokrasopimus päättyy lokakuun lopussa 2023.

8 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Keijo K.
28 päivää sitten

Mikä se olikaan se Salon kaupungin osuus tuossa kokonaisuudessa? Onko kaupunki vielä mukana noin niin kuin maksajana (vuokran)?

Veka
28 päivää sitten
Reply to  Keijo K.

Niinhän tuossa lukee, että vuodesta 2009 lähtien kaupunki on maksanut 50000 e vuokraa vuodessa. Ensi vuonna vuokrasopimus viimein loppuu. Melkein miljoona palanut rahaa tuohonkin.

Tavis torilta
28 päivää sitten

Miten Väylävirasto hyväksyi tai saatiin hyväksymään Paimion Tammisillan sulkemisen?

Vahva mutu
28 päivää sitten
Reply to  Tavis torilta

Ei taida samanlaisia sopimuksia olla. Kivihovia varten on rakennettu rampit ja ylikulut sun muut jolloin on sitouduttu pyörittämään palvelua. Paimiossa ei liene sama tilanne.

Keijo K.
28 päivää sitten
Reply to  Vahva mutu

Ovat kuin kaksi marjaa, aivan samanlaiset.

Pertti
28 päivää sitten
Reply to  Tavis torilta

Se on osuuskaupan.

Mahdollinen työvoimapula
28 päivää sitten

Toivottavasti Hesburger löytää asemalle työntekijöitä. Sijainti on melko kaukana pikaruoka-alalla työskentelevien, pääosin nuorten ihmisten asuinkaupungeista.

Ari Peltosalo
28 päivää sitten

Ensimmäinen tehtävä on yhteys Suomusjärveltä kyseiseen paikkaan. Kivet pois, ja turvallisuus ja luonto kiittävät.