Carunan käyttöpäällikön mukaan kiertävät sähkökatkot ovat vasta ”viimeinen keino” – Salon kaupunki valmistelee sisäistä ja ulkoista ohjeistusta mahdollisten sähköhäiriötilanteiden varalle

3
Jos sähköpulaa syntyy, sitä ennakoidaan tammi–helmikuulle. Kiertäviin sähkökatkoksiin yksittäinen pakkasjakso ei asiantuntijan mukaan kuitenkaan johda. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo.

Monien suomalaisten huulilla on sydäntalven lähestyessä sama kysymys: pureeko pakkanen niin lujaa, että on turvauduttava kiertäviin sähkökatkoksiin?

Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan riski sähkönjakeluhäiriöille on suurempi kuluvana talvena kuin edellisinä vuosina.

– Kiertävät sähkökatkot ovat silti vasta viimeinen keino, sähkönjakeluyhtiö Carunan käyttöpäällikkö Jarmo Ström alleviivaa.

Hän arvioi, että sähkökatkojen toimeenpaneminen vaatisi pitkäkestoista pakkasjaksoa koko Suomeen.

– Mutta pelkkä kylmyys ei selittäisi viimeiseen keinoon varautumista. On tapahduttava jotain odottamatonta, Ström muotoilee.

– Jos emme esimerkiksi saa tuontisähköä Ruotsista, tilanne on jo huomattavasti haastavampi, hän jatkaa.

Mahdolliset kiertävät sähkökatkot olisivat asiantuntija-arvioiden mukaan kestoltaan 1–2-tuntisia. Kriittisiä sähkönkäyttöpaikkoja, kuten sairaaloita tai poliisiasemia, ne eivät lähtökohtaisesti koskisi. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Jarmo Strömin mukaan sähkönjakeluyhtiöt ovat varautuneet poikkeustilanteisiin jo useiden vuosikymmenten ajan.

– Asiakkaat priorisoidaan kriittisyyden mukaan. Yhteiskunnan on pyörittävä sähköpulan keskelläkin, hän kiteyttää.

Työ- ja elinkeinoministeriö antoi 8. joulukuuta asetuksen, jolla määritellään kriittiset sähkönkäyttöpaikat erilaisten häiriö-, sähköpula- ja kriisitilanteiden varalle. Listalle pääsivät esimerkiksi sairaalat, poliisi- ja pelastuslaitokset, hätäkeskukset sekä vankilat.

Pääajatuksena on, että kriittiseksi määritellyt sähkökäyttöpaikat eivät joudu kiertävien sähkökatkojen kohteeksi.

– Se ei silti tarkoita, etteikö niidenkin sähkönsaanti voisi katketa, Ström huomauttaa.

”Jos omaa sähkönkäyttöään kykenee sääntelemään kulutuspiikkien aikana, riskit erilaisille rajoituksille pienenevät.”

Lukuisat suomalaiset ovat ryhtyneet syksyn tullen sähkönsäästötalkoisiin. Ström toivoo ihmisiltä edelleen lisäjoustoja, mikäli ne vain ovat mahdollisia.

– Jos omaa sähkönkäyttöään kykenee sääntelemään kulutuspiikkien aikana, riskit erilaisille rajoituksille pienenevät.

Talviaikaan sähköverkko kuormittuu erityisesti arkiaamuisin ja alkuillasta. Niin sanotut sähköpulatunnit ovat Fingridin mukaan aamulla kello 8–9 ja iltaisin kello 17–19.

Ström muistuttaa lopuksi, että myrskyt voivat Suomessakin viedä sähköt samanaikaisesti kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä.

– Jos kiertäviä sähkökatkoja toteutetaan, kohdistuvat ne pienelle alueelle vain pariksi tunniksi kerrallaan, hän päättää.

Carunan käyttöpäällikkö toivoo ihmisten jaksavan joustaa sähkönkäytöstään sydäntalvellakin. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon viestintäpäällikkö Teija Järvelä kertoo kaupungin valmistelevan sekä sisäistä että ulkoista ohjeistusta mahdollisten sähkökatkojen varalle.

– Yleinen varautumisaineisto löytyy jo kaupungin nettisivuilta, mutta sitä pitää eittämättä nostaa enemmän esille, hän toteaa.

Turun kaupunki avasi maanantaina verkkosivun, johon se on koonnut tietoa ja ohjeita sähköpulasta ja potentiaalisista kiertävistä sähkökatkoista.

– Samanlainen on tulossa meiltäkin, Järvelä vakuuttaa.

Konkreettisiakin varautumistoimia on jo työn alla. Toimintaa sähkökatkostilanteissa harjoitellaan ensi viikolla Ollikkalan koulussa ja perniöläisessä Lampolan päiväkodissa.

– Pitkiä sähkökatkoja varten saimme treenata Hannu- ja Tapani-myrskyjen aikana, Järvelä huomauttaa.

Edellä mainitut myrskyt riehuivat Pohjoismaissa vuoden 2011 lopulla. Suomalaiset sähköyhtiöt maksoivat niiden vuoksi noin 30 miljoonaa euroa korvauksia, ja sähköverkon korjauksen arvioitiin maksaneen suunnilleen saman verran.

Ollikkalan koulussa harjoitellaan mahdollista sähkökatkotilannetta varten. Kuva: SSS-arkisto

Sähkökatko voi pistää kaupan ovet säppiin

Vähittäiskauppoja koskevat aukiolorajoitukset poistuivat vuoden 2016 alusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elinkeinoharjoittaja saa itse päättää oman liikkeensä aukioloajat. Putiikkia voi resurssien salliessa pitää auki vaikka ympärivuorokautisesti.

Mahdolliset kiertävät sähkökatkot muuttaisivat tilannetta. Kenties jo usean vuoden ajan yhtäjaksoisesti auki ollut kauppa joutuisi sulkemaan hetkellisesti ovensa, jos sähköä ei ole saatavilla.

– Pitkälti on kyse siitä, millaiset sähkönsyötön varmistamisen järjestelmät, kuten varavoimakoneet ja akustot, liikkeillä on, Päivittäistavarakauppa ry:n valmiuspäällikkö Lauri Kulonen kiteyttää.

– Jos varavirtaa ei ole tai se loppuu, kauppa menee eittämättä kiinni pian sähkökatkon alettua, hän jatkaa.

Suur-Seudun Osuuskauppa on tehostanut energiansäästöjään muun muassa uusilla, ovellisilla kylmäkaapeilla, led-valoilla ja lämmön talteenotolla. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Mikäli kiertäviin sähkökatkoihin turvaudutaan, niiden on arveltu olevan kestoltaan 1–2-tuntisia. Kulonen toteaa, etteivät kylmätuotteet välttämättä ehdi pilaantua, mutta paljon on kiinni kaupan laitteistosta.

– Kylmälaitteet ovat tyypillisesti kannellisia tai ovellisia. Jos luukut ovat kiinni, kylmyys karkaa niistä verrattain hitaasti, Kulonen sanoo.

– Tuotteiden myyntikelpoisuus tarkistetaan toki aina sähkökatkojen jälkeen. Jos katkos kestää likemmäs kaksi tuntia tai vielä kauemmin, pilaantumisen riski on suurempi, hän lisää.

Kulonen toivoo ainakin kauppojen keskusvarastojen säästyvän sähkökatkoilta. Valtioneuvoston antamassa asetuksessa kriittisistä sähkönkäyttöpaikoista niitä ei kuitenkaan mainita.

– Jos katkoja tulee, haittavaikutukset yltävät ympäri Suomea. Lopputuloksena olisi todennäköisesti useiden päivien toimitusviiveitä myymälöille, hän uumoilee ja muistuttaa, että tuotteet toimitetaan kauppoihin pääasiallisesti keskusvarastoista.

Tärppejä ja ohjeita sähkökatkojen varalle

  • Kodin valot ja sähkölaitteet on hyvä laittaa pois päältä. Jätä yksi valaisin päälle kertomaan, milloin sähköt palaavat.
  • Hanki kotivaraan ruokia, jotka säilyvät huoneenlämmössä, maistuvat myös kylminä ja kypsyvät nopeasti retkikeittimessä tai kaasugrillissä.
  • Varaudu siihen, ettei vettä tule. Vaikka vettä tulisikin, sähkön puute lopettaa pian lämpimän veden tulon useimmissa kiinteistöissä. Pelastusviranomaiset suosittelevat, että kotona pidetään aina kaksi litraa juomavettä asukasta kohden vähintään kolmeksi päiväksi.
  • Vessan voi vetää vain kerran, jos vettä ei tule. Siksi pönttöön ei kannata katkon aikana tehdä isoja tai pieniäkään tarpeita.
  • Apteekit ja ruokakaupat pitävät ovensa auki niin pitkään kuin varavoimaa riittää. Sama koskee terveysasemia.
  • Maksukorteilla ei voi maksaa katkon aikana, sillä maksupäätteet käyttävät sähköä. Maksun varmentaminen vaatii lisäksi toimivia tietoliikenneverkkoja.
  • Pankkiautomaatit lakkaavat toimimasta katkon sattuessa, sillä niissä ei ole varavoimaa. Pankkien konttorit sulkeutuvat sähkökatkon alettua turvallisuussyistä.
  • Sairaalat pystyvät hoitamaan katkon aikana kiireellistä apua tarvitsevat potilaat. Sen sijaan esimerkiksi kiireettömiä leikkauksia voidaan joutua lykkäämään.
  • Huoltoasemilta ei voi ostaa polttoainetta katkon aikana, sillä esimerkiksi bensamittarit ja -pumput käyttävät sähköä. Sähköautoilla voi ajaa niin kauan kuin niiden akussa riittää virtaa.
  • Myös liikenne-, katu- ja risteysvalot lakkaavat toimimasta katkon aikana.
  • Hissit pysähtyvät sähkökatkon alettua. Hissien hälytysjärjestelmä toimii kuitenkin myös sähkökatkon aikana.
  • Voit soittaa puhelimella katkon aikana niin kauan kuin puhelinlaite ja tukiasemat toimivat. Akkuja voi ladata varavirtalähteillä.

Lähde: Puolustusministeriön Näin varaudut pitkiin sähkökatkoihin -opas (2019)

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tosi on
1 vuosi sitten

Oi kiitos teille vihreät tästä.

Marko
1 vuosi sitten
Reply to  Tosi on

Kiitos kuuluu Putinille. Tuulivoimaakin olisi enemmän, jos ei persut olisi ollut hallituksessa torppaamassa syöttötariffin käyttöönottoa 2015. Suomi on yli 80& omavarainen sähköntuotannossa ja kiitos kuuluu uusiutuvalle energialle. Jos haet syyllistä, niin kannattaa perehtyä vähän pitemmän ajan politiikan seurantaan kuin tunnin tapahtumat kertovat. Aloittiko vihreät Ukrainan sodan ja pistivät Nord Streamin kiinni, mieti edes vähän?!

Netittömien Puolesta
1 vuosi sitten

Kaupunki laatikkoon sitten ohjeistukset niin, että tulevat niidenkin tietoon, jotka eivät niitä netistä voi etsiä. Ettei oltaisi kuulopuheiden varassa, kuten monesti on käynyt.