
Sähkön riittävyys Suomessa tänä talvena on aiempaa epävarmempaa, arvioi Energiavirasto. Lyhyet sähkökatkot ovat mahdollisia, mutta pitkittynyttä sähköpulatilannetta Energiavirasto pitää edelleen epätodennäköisenä.
Talven tehotilanne sisältää monia epävarmuuksia, eikä sähkön tuotanto- ja tuontikapasiteetti välttämättä aina riitä kattamaan sähkön kysyntää. Sähköpulan ja sähkökatkojen välttämiseksi Energiavirasto kannustaakin suomalaisia välttämään oma-aloitteisesti tarpeetonta sähkönkulutusta etenkin huippukulutustunneilla eli arkisin aamutunteina kello 8–10 sekä iltapäivällä 16–18.
Epävarmuustekijöistä suurin liittyy Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosyksikköön. Teknisten ongelmien vaivaaman laitoksen arvioidaan olevan kaupallisessa käytössä aikaisintaan tammikuun lopulla, tosin osateholla suoritettavat koekäytöt voivat jatkua jo joulukuun aikana.
Epävarmuutta on myös naapurimaista saatavilla olevan tuontisähkön määrästä. Haasteita voi tulla etenkin, jos Suomen huippukulutus osuu samaan ajankohtaan Ruotsin kanssa.
Kylmänä talvipäivänä sähkön kulutushuipuksi on arvioitu noin 14 400 megawattia. Ilman Olkiluoto 3 -laitosta tämä kulutus voidaan saada juuri ja juuri katettua, sillä kotimaista markkinaehtoista tuotantokapasiteettia on arvioitu olevan käytettävissä yhteensä noin 11 300 megawattia ja siirtoyhteyksillä tuontikapasiteettia naapurimaista on yhteensä noin 3 400–3 700 megawattia.
Marginaalit sähkön tarjonnan ja kysynnän tehotasapainossa ovat kuitenkin aiempaa pienemmät, ja useat samanaikaiset vikaantumiset tuotantokapasiteetissa tai siirtoyhteyksissä voivat johtaa sähköpulaan lyhyelläkin varoitusajalla.