Hallituspuolueet napit vastakkain eduskunnassa, kun luonnonsuojelulaki saapuu täysistuntoon

0

Eduskunnan täysistunnossa lienee luvassa vähintäänkin kipunoivaa keskustelua, sillä hallituspuolueita repivä esitys luonnonsuojelulain muuttamiseksi etenee tänään täysistunnon käsittelyyn. Ennen käsittelyä on myös hallituksen kyselytunti ja oppositio tuskin jättää käyttämättä tilaisuutensa ryöpyttää hallitusta jälleen uudesta riidasta.

Hallituspuolueista vastakkain ovat etenkin vihreät, jolle luonnonsuojelulain uudistus on yksi kauden tärkeimmistä lakiesityksistä ja keskusta, joka valiokuntakäsittelyssä hyppäsi opposition rinnalle puolustamaan maanomistajien omaisuudensuojaa ja äänesti hallituksen esitykseen muutoksia.

Keskustan lipeäminen hallituksen riveistä sai muutkin hallituspuolueet kimpaantumaan vihreiden lailla, mutta puheenjohtaja Annika Saarikko vakuutti eilen STT:lle keskustan pysyvän kannassaan. Hänen mukaansa puolueen eduskuntaryhmä ei toiminut muita hallituspuolueita vastaan, vaan maan- ja metsänomistajien reilujen korvausten ja oikeuksien puolesta.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo sanoi STT:lle odottavansa, että keskusta voisi vielä palata hallituksen riviin luonnonsuojelulaista.

–  Keskusta voi osoittaa olevansa luottamuksen arvioinen edelleen olemalla hallituksen yhteisen esityksen takana, Ohisalo sanoi.

Uudistuksella on tavoiteltu luonnon monimuotoisuuden laajempaa turvaamista.

Marin: Kysyin monta kertaa

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi eilen pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän kysyi Saarikolta luonnonsuojelulaista hyvinkin monta kertaa kuluneiden viikkojen aikana.

–  Olen kysynyt aivan suoraan, millä tavalla keskusta aikoo tässä toimia, ja tähän asti minulle on kerrottu, että ei mitään sellaista tietoa ole, että keskustan eduskuntaryhmä toimisi muulla tavalla kuin minkä esityksen hallitus on eduskuntaan vienyt, Marin sanoi virkamatkaltaan.

Hän sanoi kuitenkin aistineensa, että tässä on ollut keskustan eduskuntaryhmällä painetta toimia toisin.

–  Mutta sehän ei ole mikään peruste ja syy livetä niistä hallituksen yhdessä sopimista pelisäännöistä, että jokin kysymys on ryhmälle vaikea.

Yhtä lakia isompi kysymys

Eduskunnan ympäristövaliokunnassa tehdyssä mietinnössä hallituksen esityksestä poistui kaksi uhanalaisia luontotyyppejä koskevaa pykälää.

Eduskunnan viestinnästä kerrottiin STT:lle torstaina, että tämänhetkisen suunnitelman mukaan esityksen sisällöstä on tarkoitus äänestää ensi viikolla tänään alkavan ensimmäisen käsittelyn päätteeksi. Esityksen hyväksymisestä päättävä toinen käsittely voi eduskunnan pelisääntöjen mukaan tapahtua aikaisintaan kolmen päivän kuluttua ensimmäisestä käsittelystä.

Eripura on noussut yhtä lakia suuremmaksi kysymykseksi hallituksen toimintakyvystä. Muista hallituspuolueista on sanottu, että neuvottelut esimerkiksi maatalouden ja sote-alan tukipaketista eivät toistaiseksi etene luottamuspulan vuoksi.

Vihreät on vaatinut hallituspuolueiden puheenjohtajia koolle. Marin sanoi eilen illalla, että keskusteluja käydään alkuviikosta. Saarikko on tosin alkuviikon euroryhmän kokouksessa Brysselissä.

Ohisalo on uhannut, että mitkään asiat eivät etene hallituksessa ennen viisikon kokousta.

Korjattu aikaisempaa uutista klo 13.08: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, esityksen sisällöstä on näillä näkymin tarkoitus päättää vasta ensi viikolla, ei tänään.

Sanna Nikula, Saila Kiuttu