
Lemmikinomistajilta on tullut syksyn ja talven aikana tavallista enemmän avunpyyntöjä eläinsuojeluyhdistyksille, Suomen eläinsuojelu SEY kertoi perjantaina STT:lle. Salon seudun eläinsuojeluyhdistyksen (SSEY) puheenjohtaja Sini Vesterinen tunnistaa ilmiön myös paikallisesti.
– Uudesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Me jaamme esimerkiksi ruoka-avustuksia ympäri vuoden, hän painottaa.
Lemmikinomistajien kasvanut avuntarve johtuu SEY:n mukaan yleisestä hintojen noususta eli inflaatiosta.
– Jos ruoka-apua ei pyydetä päivittäin niin ainakin viikoittain, Vesterinen kertoo SSEY:n näkökulmasta.
Kohonneet kustannukset näkyvät myös esimerkiksi eläinlääkärikäynneillä.
– Itselläni on 11 lemmikkiä, joista kahden kanssa olen käynyt lähiaikoina lääkärissä. Ei hintojen nousua voi olla huomaamatta, Vesterinen toteaa omakohtaisista kokemuksistaan.
Hän muistuttaa, että SSEY voi auttaa lemmikinomistajia lääkärikuluissa vain äärimmäisissä tilanteissa.
– Yhdistyksen varoista huomattava osa menee hoivissamme olevien eläinten lääkärilaskuihin, Vesterinen mainitsee.
”Ongelmia on aina ollut, ne vain muuttavat muotoaan. Tilanne ei valitettavasti muuksi muutukaan, ellei sitten ihmisluonto ensin muutu.”
SSEY järjesti perinteisen Joulutassu-keräyksensä joulukuun alkupuoliskolla jo yhdettätoista kertaa. Keräyksen tarkoituksena on tukea seudun vähävaraisia lemmikinomistajia esimerkiksi ruoka- ja lelulahjoituksin.
– Inflaatio ei näytä purreen lahjoittajiin, ja hyvä niin. Lahjoituksia tuli vähintään yhtä paljon kuin edellisvuosina, ehkä jopa hieman enemmän, Vesterinen iloitsee.
Lahjoituksista noin 60 prosenttia tulee yhdistyksen puolesta ja 40 prosenttia muilta hyväntekijöiltä.
– Tuhansista kiloista puhutaan, Vesterinen arvioi avustusten määrää.
Lahjoitukset jaetaan SSEY:n tiloissa sunnuntaina 16. joulukuuta.
– On mahdotonta sanoa etukäteen, tuleeko paikalle enemmän ihmisiä kuin edellisvuosina, Vesterinen pohtii.
Hän toteaa olevansa huolissaan lemmikeistä ja lemmikinomistajista.
– Ongelmia on aina ollut, ne vain muuttavat muotoaan. Tilanne ei valitettavasti muuksi muutukaan, ellei sitten ihmisluonto ensin muutu, hän huokaa.
Salon seudun eläinsuojeluyhdistyksen Joulutassu-keräyksen jakotilaisuus SSEY:n tiloissa (Helsingintie 8) sunnuntaina 16. joulukuuta kello 11–14.