
Metsäkeskuksen mukaan joka toiseen suomalaiseen kotiin hankitaan joulukuusi. Juuri nyt alkaa olla viimeiset hetket joulupuun hankintaan.
– Olen kuullut, että joiltakin myyjiltä kuuset ovat jo ruvenneet loppumaan, kertoo Joulukuusikauppa.fi:n kuusia Salossa myyvä Pasi Ranta.
Ranta on myynyt joulukuusia Virtasenkaupan pihalla viime perjantaista lähtien, ja hän jatkaa myyntiään vielä tänään aatonaattona klo 20 asti. Kauppa on käynyt hänen mukaansa ihan hyvin.
– Nyt kun ei ole pakkasta, ehdotan asiakkaille, että leikkaan kuusen tyvestä pätkän jo tässä pois. He voivat sitten laittaa kuusen heti jalkaan. Pakkasella kuusta pitäisi ensin sulatella viileässä paikassa, mutta nyt kuusen voi viedä suoraan sisälle, Ranta opastaa.
Metsäkeskuksen mukaan suurin osa suomalaisista joulunviettäjistä haluaa nykyään tuuhean, muotoon leikatun kuusen. Juuri sellaisia on myynnissä myös salolaisella Pasi Rannalla, jolle tämä on ensimmäinen joulu kuusimyyjänä.
– Suurin osa tykkää tasaisista, muotoon leikatuista kuusista, mutta jotkut kyllä kaipaavat harvempiakin oksia, että mahtuisi vähän enemmän koristeita, Ranta toteaa.
Rannan myymät kuuset ovat kotimaisia viljeltyjä metsäkuusia, joita kasvatetaan Marttilassa, Eurassa ja Hämeenlinnassa. Joulukuusikauppa.fi:llä on laaja myyntipaikkojen verkosto, ja yksi myyntipiste on Salossa. Kaupan takana on koskelainen perheyritys Lännen joulukuusikauppa Oy. Kuusien hintahaarukka on 20–80 euroa.
– Salossa hinnat eivät voi olla samanlaiset kuin pääkaupunkiseudulla. Muuten asiakas kääntää selkänsä ja menee ostamaan tuontikuusen kaupasta, Ranta tietää.

Eniten Ranta on myynyt keskikokoisia kuusia. Jotkut haluavat myös pienen pöytäkuusen, ja sellaista metsästivät torstaina salolaiset Kristiina Reiman ja Heidi Järvi. Äiti ja tytär etsivät pikkupuuta äidin kotiin lipaston päälle.
– Kävimme ensin torilla, mutta siellä ei ollut niin pieniä. Myyjät olisivat kyllä katkaisseet isomman kuusen lyhyemmäksi, mutta totesimme, että ei kannata, säästetään komeammat puut toisille, Järvi toteaa.
Pasi Rannan valikoimasta riittävän pieniä puita löytyi. Ensimmäisenä he ihastuivat tuuheaan pikkukuuseen, jonka Ranta oli kiinnittänyt myyntipaikan viereen pysäköidyn autonsa katolle, ”kuusikonttorin” merkiksi.
– Myytkö sinä sen? Nyt lähtee toimistokuusi, Kristiina Reiman nauroi.
Pikkukuusi pääsi Reimanin matkaan, ja Ranta kiinnitti autonsa katolle uuden puun. Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä.
– Joskus ostimme mieheni kanssa muovikuusen, mutta ei sitä viitsitty kovin monta vuotta katsella. Sitten piti saada taas oikea kuusi. Ja nyt sain tosi nätin kuusen, Reiman hymyilee.
– Minä hain omaan kotiini kuusen keskiviikkona metsästä, ja se ei ollut ihan näin kaunis. Oli myös aika märkä keli hakea, Järvi kertoo.

Salon torilla joulukuusia myy muun muassa muurlalainen Ari Aarnio, jolle kuusien kasvattaminen on harrastus. Hän oli ensimmäistä kertaa kuusikaupoilla viime lauantaina, ja seuraavan kerran eilen torstaina.
– Kauppa on käynyt kohtalaisen hyvin. Olisiko sillä vaikutusta, että torilla on ollut puoluetelttoja ja se on saanut enemmän ihmisiä liikkeelle, hän arvelee.
Aarnion kuuset ovat myös suomalaisia metsäkuusia. Hän on itse vuosittain leikannut niitä, jotta ne ovat saaneet kauniin muodon.
– Olen huomannut, että ihmisillä on hyvin erilaisia joulukuusimakuja. Eivät kaikki halua samanlaista. Toiset haluavat pientä ja kapeata, toiset haluavat isoa ja näyttävää.
Aarnio on myymässä kuusia nyt kolmatta joulua, ja hänellä on käytössä sama hinnasto kuin vuosi sitten. Muurlalaisen kuusen saa 10–40 eurolla.
– Aatonaattona torilla saa myydä aina klo 18 asti, ja siihen asti aion olla. Jos kuusia vielä on myymättä, tulen jouluaattonakin. Aattona tori on auki klo 12 asti, Aarnio muistuttaa.
Joulukuusen hoito-ohjeet
- Pakkasella anna puun sulaa viileässä paikassa vähitellen.
- Ravista roskat pois ennen sisälle tuomista.
- Katkaise 2–3 cm pois joulukuusen tyvestä juuri ennen jalkaan asentamista.
- Käytä reilulla vesitilalla olevaa kuusenjalkaa.
- Muista vesi: Tuore puu juo 2–3 litraa vettä vuorokaudessa. Tarkista vesi kaksi kertaa ensimmäisenä päivänä, myöhemmin kerran päivässä.
Lähde: Joulukuusikauppa.fi