Konserttiarvostelu: Salon Laulu-Sepot tarjoilivat tuttua juttua

0
Salon Laulu-Sepot tulkitsivat Juice Leskistä konsertissaan 21 miehen voimin.

Salon Laulu-Seppojen seikkailut suomalaisen kevyen musiikin maailmassa jatkuivat tällä kertaa Juice Leskisen teosten parissa. Juice Leskistä ja hänen tuotantoaan voinee pitää hyvällä syyllä jopa kansakuntaamme yhdistävänä tekijänä, sen verran paljon hänen laulujaan on viimeistään 1980-luvulta lähtien tässä maassa ja niemen nokassa laulettu yksin tai yhdessä, leirinuotiolla kitaran varressa tai karaokebaareissa. Ja kun konserttiväki saa ohjelman käsiinsä ja toteaa, että tuon osaan ja tuonkin tunnen, niin ilmassa on suuren yhteisen musiikkijuhlan tuntua.

Allekirjoittaneelle tämä oli neljäs kerta, kun Laulu-Seppoja kuulen. Edellisiin konsertteihin nähden on havaittavissa kuoron valitettava pieneneminen. Nyt lavalla oli 21 miestä, jolla määrällä toki vielä saatiin hyvästi kuorolaulua aikaiseksi. Toinen merkittävä muutos oli Jaakko Heikuran siirtyminen sitten viime näkemän sähkörumpujen kapuloihin, mikä on luultavasti helpottanut miksausta huomattavasti ja jolla oli varsin käänteentekevä merkitys kokonaisuuden balanssin kannalta. Poissa yleinen kumina ja humina, tilalla selkeä kuulokuva.

Laulu-Sepot ovat johtajansa Joonas Pyölin johdolla musiikillisen linjansa valinneet, mitä pitää sinänsä kunnioittaa. Kun kynän varressa on myös sama henkilö, jolla tuntuu olevan omat pinttyneet mielipiteensä, saattaa tulla tunne, että kumpikin kiertää vähän kehää. Tuttuja huomioita, tuttua tekstiä.

Juice Leskisen biisit alkuperäisine versioineen ovat monelle läpituttuja kaikkine kuulokuvineen, introineen tai välisooloineen. Kuinka siirtää kaikki kuorolle, matkitaanko alkuperäistä vaiko lähdetäänkö rohkeasti uusille urille. Joonas Pyölin sovitukset olivat hyvin vahvasti uskollisia alkuperäisille. Seurauksena siitä on tietynlainen mielenkiinnottomuus. Ja kun kaikki pääsääntöisesti laulavat samaa tekstiä yhtä aikaa, joka on tietysti kuorolaisille helppoa ja turvallista, kuulija saattaa jossain vaiheessa kokea lievää tylsistymistä. Ja kun dynaaminen vaihtelukaan ei ole biisien sisällä tai kesken kovin suurta, niin tulee tunne, että vähän samasta veistettyjä juttuja tässä kuullaan uudestaan ja uudestaan. Jo pelkästään solistien tai pienempien lauluryhmien hyödyntäminen sovituksissa olisi avannut uusia vaihtelevia kuulokuvia kokonaisuuteen.

Laulu-Sepoilla on uskollinen kuulijakuntansa, joka oli vetänyt Kulttuuritalo Kivan tälläkin kertaa täyteen, mikä on kunnioitettavaa. Jotain siis tehdään oikein. Mutta siitä huolimatta toivoisin kuoron ja sen laulajien itsensäkin kannalta rohkeutta haastaa itsensä tähän verrattuna. Muuten vaarana on seisovan veden tunne. Ettei tule samaa tunnetta ensi keväänä, kun tarjolla on lupausten mukaan Junnu Vainion musiikkia.

Juice Leskinen päätti konserttinsa pitkään Maamme-lauluun. Näin tehtiin myös Kivassa. Oivallinen päätös itsenäisyyspäivän aaton tunnelmissa.


Ikiroutainen isänmaa. Salon Laulu-Sepot ja soitinyhtye, joht. Joonas Pyöli. Kulttuuritalo Kiva 5.12. klo 18.