Luistelukentät alkavat jäätyä ja ladut avautua – Perniössä on nähty talven ensimmäiset hiihtäjät

0
– Ei ole vielä sen vertaa, että hiihtämään pääsisi, arvioi lumitilannetta perniöläinen Ari Enberg. Max-koiransa kanssa kävelylenkkejä tekevä mies nousee suksille kolme–neljä kertaa viikossa, kunhan lunta tulee tarpeeksi perinteisen hiihtotavan laduille. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon kaupungin ladut ja luistelukentät alkavat pikku hiljaa avautua talvista ulkoliikuntaa varten. Luistelemaan pääsee jo Melassuon luistelukentälle Perniöön. Muitakin kenttiä on alettu jäädyttää, mutta käyttöön ne saadaan vasta pakkasten kiristyttyä.

Melassuon kaukalonkin jäädytys on aloitettu, ja kaukaloita jäädytetään eri puolilla Saloa. Koululla pidettävän tapahtuman takia Vaskiolle on luvassa kaukalojäätä vasta joulukuun puolivälin jälkeen.

Salon liikuntapaikkamestari Jani Virtanen toteaa, ettäjäädyttämistä vaikeuttaa maassa vielä viipyvä lämpö.

Ladut puolestaan odottavat sääennusteissa luvattua lunta.

– Tilanne voi pian helpottua, jos ennusteet toteutuvat ja lumisadetta saadaan, Jani Virtanen sanoo.

Melassuon luistelukenttä on ensimmäisenä käyttökunnossa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Toistaiseksi lunta on maassa liian vähän. Satanutta lunta on tampattu latupohjaksi vasta Melassuolla, Märynummessa, Isohärjänmäessä ja Tupurissa. Virtanen tietää, että Melassuolla on nähty jo hiihtäjiäkin.

– Tähän mennessä satanut lumi on pakattu niin, että joissain paikoin voi hiihtää vapaalla tyylillä huonoilla suksilla. Perinteisen latuihin nykyinen lumimäärä ei vielä riitä, hän toteaa.

– Plussakelit ja sateet voivat olla laduille hyväksi, mutta pakkaslunta täytyy olla julmetusti ennen kuin siitä saa hiihtoalustan. Pakkaslumi sisältää niin paljon ilmaa, että 15 sentistä saa ehkä viisi senttiä pakattuna.

Perinteistä hiihtolatua varten pakkaslunta täytyy tulla 20 senttiä. Suojalunta riittää vähempi määrä.

Virtanen toteaa, että tykkilunta ei pikkupakkasilla ole mitään järkeä tehdä. Kaupunki tykittää Märynummen ladulle lunta aggregaatin avulla, joten kallista sähköä lumetus ei tule viemään.

Ajantasainen tieto Salon laduista ja luistelupaikoista löytyy kaupungin kotisivuilta osoitteesta salo.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/liikunta/ulkoliikuntapaikat.

Melassuon kaukaloa on alettu jäädyttää. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Melassuon talvimaisemassa koiransa kanssa lenkkeilevä perniöläinen Ari Enberg odottaa lumentuloa.

– Alan hiihtää heti, kun tulee tarpeeksi lunta. Vielä ei ole sen vertaa, hän toteaa.

Perinteistä hiihtävä mies oli suksimatta nelisenkymmentä vuotta kunnes muutama vuosi sitten innostui talvilajista uudelleen.

– Emäntä osti ensin sukset, Enberg nauraa ja kertoo, että vuoden päästä hänkin liittyi seuraan.

Suksille taas päästyään Enberg on hiihtänyt talvisin kolmesta neljään kertaa viikossa. Jackrusselinterrieri Max ei lähde hiihtolenkeille mukaan, vaan sen kanssa tehdään normaalit kävelylenkit.

Liikuntakoordinaattori Mira Teräväinen toteaa, että toistaiseksi Someron latuja ei ole päästy tamppaamaan. Työ alkaa, kunhan lunta tulee.

– Joulukuun aikana pääsee varmasti hiihtämään Somerollakin, Teräväinen sanoo.

– Jäähallin ulkokenttää on alettu jäädyttää, mutta Joensuun koulun ja Kirkonmäen koulun luistelukenttiä ei vielä.