Lumimyräkkä iski – Salossa yksittäisiä ulosajoja illalla

0
Ajokeli on Salon seudulla tulevina tunteina erittäin huono lumipyryn ja pöllyävän lumen vuoksi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Etelästä saapuva syvä matalapaine lumisateineen saavutti Salon seudun täydellä voimalla iltakuuden jälkeen.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksen mukaan Salon seudulla sattui heti myräkän rantauduttua muutamia yksittäisiä ulosajoja. Ulosajoja sattui muun muassa Vaskiontiellä, Teijontiellä ja Sauruntiellä.

Sähköt puolestaan katkesivat alkuillasta Paimiossa, jossa sähköttä oli puoli kahdeksan aikaan noin 80 kotitaloutta.

Tuuli yltyi kovaksi rintaman edellä ja Kiikalan lentokentällä keskituulennopeudeksi mitattiin maanantaina kymmenen metriä sekunnissa.

– Puuskissa tuuli on puhaltanut Kiikalan lentokentällä viisitoista metriä sekunnissa. Puuskat voivat vielä vahvistua illan aikana, sanoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Anniina Korpinen maanantaina alkuillasta.

Tuuli alkaa kuitenkin hellittää yötä kohden mentäessä ja tiistaina päivällä luvassa on heikkoa tuulta, noin 2-3 metriä sekunnissa.

Korpisen mukaan lunta myräkkä tuo tullessaan Salon seudulle vuorokauden aikana jopa viitisentoista senttiä.

– Illan ja yön aikana lunta sataa viidestä kymmeneen senttiä ja tiistaina päivällä vielä joitain senttejä lisää. Kova tuuli tekee sen, että paikoin lunta ei välttämättä jää maahan ollenkaan ja paikoin on isoja kinoksia.

Lumisade loppuu tiistaina päivällä.

Ajokeli muuttuu Salon seudulla tulevina tunteina erittäin huonoksi lumipyryn ja pöllyävän lumen vuoksi.

– Pöllyävä lumi haittaa näkyvyyttä erittäin tehokkaasti.

Muokattu juttua kello 19.22 ja kello 20.13.