Mariska Saloon maaliskuussa – Musinen esiintymislavaa laajennetaan keikkaa varten

0
Mariska yhtyeineen nähdään Salossa maaliskuussa. Kuva: TS-arkisto/Jonny Holmén

Laulaja-lauluntekijä Mariska yhtyeineen tulee Saloon maaliskuussa. Yhtyeen keikka vaatii Salon Musinen keikkalavan laajennusta.

Mariskan jo kaksikymmentä vuotta kestänyt ura suomalaisen populaarimusiikin parissa on ollut menestyksekäs. Hänet tunnetaan muun muassa hiteistä Kukkurukuu, Liekki ja Minä liityin sinuun.

Monipuolinen Mariska on myös julkaissut runoteoksia, toiminut kääntäjänä ja ansioitunut useiden muiden artistien megahittien sanoittajana.

Vuoden 2022 Reino Helismaa -palkinnolla palkittu Mariska julkaisi vähän aikaa sitten yhdeksännen albuminsa. Levyltä on saatu kuulla singlet Sit kun mul on sut, Piste , Pienii fiiliksii –duetto Pate Mustajärven kanssa ja platinaa striimannut radiohitti Terveisin Doris.

Mariskan yhtyeessä soittavat biisintekijänäkin toimiva Jouni Aslak (kitara), Antti Kokkola (kitara, viulu, koskettimet), Harri Rantanen (basso) ja Juha Räsänen (rummut).

Mariska Salon Musinessa (Helsingintie 2) 25. maaliskuuta kello 21.