
Liike Nyt Salon puheenjohtajana toimii seuraavat kaksi vuotta mies, joka katselee Saloa kolmesta eri näkökulmasta: poliitikkona, virkamiehenä ja kuntalaisena.
Jarno Mustonen, 34, työskentelee Salon kaupungin kiinteistöpäällikkönä. Salossa syntynyt ja kaupungissa asuva tuotantotalouden insinööri on myös perheenisä, jolla on kotona avovaimo ja kaksi lasta.
– On mielenkiintoista seurata asioita eri vinkkeleistä, hän sanoo.
Mustonen on miettinyt, miten yhdistää roolinsa kaupungin virkamiehenä ja politiikan toimijana. Hän sanoo haluavansa toimia yhdistyksessä taustavoimana, tukea ehdokkaita ja olla mukaan ideoimassa toimintaa.
– En suunnittele poliittista uraa, eikä minulla ole tarkoitusta lähteä esimerkiksi kuntavaaleihin ehdolle. Siinä kohtaa voisi tulla hankaluuksia, jos päätyisi vaikka lautakuntaan, joka liippaa omaa työtä. Nyt ei ole tarvetta jäävätä itseään mitenkään.

Mustonen lähti mukaan politiikkaan viime eduskuntavaalien alla, kun ehdolle lähtenyt Mika Nummenpalo pyysi häntä kampanjapäällikökseen.
Nummenpalo on Mustosen tädin mies, jonka yrityksissä Mustonen on tienannut aikanaan mopon bensarahoja rakentamalla keikkabusseja ja led-valoja.
– Kysyin, että mitä se kampanjapäällikkö tekee. Siitä se lähti, ja selvitettiin yhdessä, mitä pitää tehdä.
Liike Nytin eduskuntavaaliehdokkaat olivat uusia, samoin koko puolue. Toimintaa lähdettiin rakentamaan tyhjästä, ja kaikilla oli intoa ja ideoita.
– Olen seurannut politiikkaa aiemmin lähinnä televisiosta. Se tuntuu aina siltä, että samat naamat höpöttävät ja tekevät samoja lupauksia. Liike Nyt kuulosti siltä, että tehdään uudella tavalla.
Mustonen sanoo pitävänsä edelleen siitä, että puolueessa saa sanoa mielipiteensä ääneen ja vapaasti. Muihin liittymistä hän ei edes harkinnut.
– Lähdin tähän enemmän ihmisten kuin puolueiden mukaan. Meillä on hyviä ihmisiä, joilla on paljon ideoita.
Liike Nyt ja Mustonen ovat käyneet eduskuntavaalien jälkeen läpi yhdet kuntavaalit ja aluevaalit. Seuraavat eduskuntavaalit ovat jälleen ovella.
Puolueella on Salossa yksi valtuutettu, Mika Nummenpalo. Kevään eduskuntavaaleihin alueelta on nimetty kaksi salolaista ehdokasta, Laura Riski ja Satu Paananen. Riski on myös Varsinais-Suomen aluevaltuuston jäsen.
Eduskunnassa puolueella on yksi edustaja, Harry ”Hjallis” Harkimo. Jarno Mustonen miettii, mikä on tilanne kevään vaalien jälkeen.
– On mielenkiintoista nähdä, mitä puolueesta tulee. Liike Nyt on mielestäni otettu hyvin mukaan päätöksentekoon valtakunnallisesti ja Salossakin, Jarno Mustonen sanoo.