Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miksi joulupiparkakut ovat possun tai sydämen muotoisia? Tai mikä on kaikkein vanhin joulupöytämme laatikoista?
Loimaalla toimiva Suomen maatalousmuseo Sarka on koonnut tänä syksynä pienen näyttelyn, jossa annetaan rautaisannos tietoa jouluruokiemme alkuperästä. Joulupöytämme on kehittynyt vuosisatojen saatossa, ja siinä näkyvät eri aikakausien kerrostumat.
Aloitetaan vaikka siitä laatikoiden metusalemista.
Imellettyjä kasvisruokia on Suomessa tehty ruukuissa iät ja ajat. Pitoruokaa niistä tuli 1700-luvulla, ja silloin syntyi tapa latoa ruuan ainekset samaan peltivuokaan ja paistaa ne uunissa. Amanuenssi Maileena Vaajoensuu paljastaa, että joulupöydän ensimmäinen laatikko oli lanttulaatikko.
– Lantun viljelyperinteet ovat meillä pitkät. Se on täysin suomalainen viljelykasvi, nauriin ja kaalin risteytys. Laatikkoruuat kuitenkin yleistyivät vasta 1800-luvun pitopöydissä, jolloin alkoi tulla tehdasvalmisteisia metallivuokia. Siihen asti ne olivat ylellisyystuotteita, hän kertoo.
Seuraavaksi joulupöytään saapui imelletty perunalaatikko. Se tuli vasta 1800-luvun lopulla, sillä perunaa ryhdyttiin Suomessa viljelemään 1700-luvulla ja 1800-luvun lopulla sen viljely yleistyi. Alun perin perunalaatikko oli hämäläinen erikoisuus.
– Samaan aikaan juhlaruokien joukkoon tuli lihaton makaronilaatikko. Porkkana- ja maksalaatikko taas yleistyivät joulupöydässä vasta 1900-luvulla. Uusimpia tulokkaita ovat punajuuri- ja bataattilaatikko, Vaajoensuu mainitsee.
Näyttely kertoo jouluruokien historiasta keskiajalta tähän päivään saakka. Kaikkein vanhin ruokalaji joulupöydässämme on lipeäkala. Se valmistettiin kuivatusta kuhasta tai hauesta.
Jos pääsisimme kurkistamaan keskiaikaisen mökin jouluaattoa, livekala löytyisi jo sieltä.
– Keskiaikaisessa joulupöydässä oli lipeäkalaa, leipää, juustoa ja olutta. Aluksi kaloja varastoitiin kuivaamalla, mutta kun suola yleistyi 1700-luvulla, alettiin suolata kalaa. Silloin joulupöytään tulivat lipeäkalan rinnalle suolakalat, joista edelleen ovat jäljellä sillit, Vaajoensuu kertoo.
Näyttely paljastaa, että graavilohi taas on jouluruokana hyvin uusi tuttavuus. Aikaisemmin lohta syötiin joulupöydässä hapatettuna.
Entäpä ne muut keskiajan joulupöydän antimet. Leipä on ollut Suomessa ravinnon kulmakivi vuosisatojen ajan. Meillä läntisessä Suomessa arkileipä oli vartaissa kuivattua ruisleipää, mutta jouluksi leivottiin pehmeitä limppuja hapanimelästä taikinasta. Joulupöydän kruununa oli suuri rukiinen joululeipä – se oli sato-onnea tuova taikakalu, jota ei kuulunut syödä.
– Joululeipä oli joulun jälkeen tapana haudata viljalaariin. Keväällä se sitten kylvettiin maahan tai syötettiin talon väelle tai karjalle, Vaajoensuu kertoo.
Joulun aika alkoi Annan päivänä, joka keskiajalla oli 15. joulukuuta. Silloin leivottiin joululeipä sekä pantiin tulemaan jouluolut.
– Olueenkin liittyi taikauskoa. Isännän piti olla jouluna tukevassa humalassa, sillä se tiesi hyvää viljasatoa. Isännän raskaasti roikkuva pää ennusti notkuvia viljantähkiä. Kaatuilla ei kuitenkaan saanut, koska se tiesi katovuotta, Vaajoensuu sanoo.
Pehmeitä kotijuustoja on myös tehty suomalaisissa kodeissa vuosisadat. Ne olivat juhlaruokaa, koska niihin kului niin paljon maitoa.
Nykypäivänä käytetyt kypsytetyt juustot tulivat Suomeen vasta 1800-luvun lopussa sveitsiläisten juustomestarien mukana. Nekin kuuluivat pitkään juhlapöytiin, koska olivat niin kalliita. Vasta 1970-luvulla juustoista tuli arkisia leivänpäällisiä. Juhlava eurooppalainen juustotarjotin taas on tullut tutuksi suomalaisille viime vuosikymmeninä.
Suurin osa jouluruuistamme on peräisin läntisestä Suomesta. Näyttelyn taustaksi on valittu kartanotyylinen tapetti, sillä moni jouluruoka on tullut ensin kartanoiden pöytiin, kuten riisipuuro.
– Puuroja on syöty Suomessa vuosituhansia, mutta riisipuuro on herkku, jota alettiin syödä vasta 1700-luvulla säätyläisperheissä. Riisi oli ylellisyystuote ja niin oli myös ihanan valkoinen riisipuuro. Ylellisiä olivat myös sen kanssa käytetyt kaneli ja sokeri, Vaajoensuu muistuttaa.
1800-luvulla monien tuontituotteiden hinta laski höyrylaivojen yleistymisen ansiosta. Myös riisin hinta laski, ja se alkoi tulla tavallisen kansan ulottuville. Silloin riisipuurosta tuli myös rahvaan juhlaruokaa, ja 1900-luvun aikana se muuttui arkiruuaksi.
Riisipuuron kanssa alettiin tarjota vauraimmissa talonpoikaistaloissa rusina-, luumu- tai sekahedelmäkeittoa 1800-luvun lopulla. Siihen asti kuivatut hedelmät olivat olleet tavalliselle kansalle liian kalliita. Koko kansan joulupöytiin sekametelisoppa saatiin 1920–30-luvuilla.
– Suomeen voitiin pitkään tuoda hedelmiä vain kuivattuina, lukuun ottamatta joitain sitrushedelmiä, kuten sitruunaa. 1800-luvulla aloimme saada tölkitettyjä hedelmiä, Vaajoensuu mainitsee.
Myös rosolli eli sallatti tuli ensin 1700-luvulla säätyläisten joulupöytiin. Väriltään se oli valjumpaa kuin nykyään.
– Alun perin rosollissa ei ollut punajuurta eikä porkkanaa, sillä niitä alettiin viljellä Suomessa laajemmin vasta 1800-luvun lopulla. Aluksi rosolliin kuuluivat peruna, sipuli ja suolasilakka. Rosolli-nimi tulee venäläisestä sanasta, joka tarkoittaa suolalientä, Vaajoensuu kertoo.
1800-luvulla rosolli levisi kansan keskuuteen.
Mutta entä sitten se kinkku? Kauanko se on ollut joulupöydän kunkku?
– Kinkusta voisi kuvitella, että se on kauhean vanha jouluruoka, mutta ei se ole. Lihaa on syöty jouluna pitkään, sillä katolisella ajalla joulua edelsi paasto, jolloin lihan syönti oli kielletty. Paaston jälkeen oli tapana syödä lihaa ja syödä paljon. Mutta liha oli yleensä lammasta tai nautaa, Maileena Vaajoensuu kertoo.
Joulupöytään siis teurastettiin jokin hyötyeläin, mikäli taloudessa oli siihen varaa. Kinkku alkoi vakiintua joulupöytään 1800-luvulla, kun yhä useammilla alkoi olla varaa kasvattaa sikaa, josta hyöty saadaan vasta eläimen kuoltua.
Joulu pöydällä – Suomalaisia jouluruokia keskiajalta nykypäivään -näyttely Maatalousmuseo Saran näyttelytila Ruokakulmassa (Vanhankirkontie 383, Loimaa) 13. tammikuuta saakka.
UKKO JA AKKA TOIVOTTAVAT PITKÄÄ IKÄÄ
Sarka-museon näyttelyssä selviää, että piparkakut olivat alun perin terveystuote. Jo tuhansia vuosia sitten leivottiin hunajaleipää, jolla uskottiin olevan parantavia vaikutuksia.
Keskiajalla luostareissa leivottiin hunajakakkuja, joihin munkit alkoivat terveysvaikutusten lisäämiseksi lisätä yrttejä ja mausteita, kuten muskottia, kanelia ja pippuria. Pippurista tulee myös nimi piparkakku.
Suomessa ensimmäisiä piparkakkuja syötiin keskiajalla, ja varakkaan väen kahvipöytiin ne vakiintuivat 1700-luvulla. 1900-luvulla niiden reseptejä alettiin jaella lehdissä, ja silloin niiden valmistus levisi kaikkiin kansanryhmiin.
Näyttelyssä kerrotaan, että piparkakkujen perinteiset muodot eivät ole tuulesta temmattuja, vaan niihin liittyy symboliikkaa.
Yleisin muoto eli kukka on feminiinisyyden ja hedelmällisyyden symboli. Kuu taas symboloi kristillisessä perinteessä Neitsyt Mariaa. Tähti voi sakaroiden määrästä riippuen kuvata voittoa (5), Daavidin tähteä (6) tai Betlehemin tähteä (8).
Sydän symboloi rakkautta, onnea ja uskollisuutta. Possu viittaa eläimen muotoiseen uhrileipään, jolla on tavoiteltu onnea ja vaurautta jo antiikin ajoista lähtien.
Ukon ja akan muotoisilla piparkakuilla on puolestaan toivotettu Hollannissa pitkää ikää henkilön 50-vuotispäivänä.
