Paimionjoki-palkinto marttilalaiselle Mikko Tegelille

0
Mikko Tegel palkittiin työstään Paimionjoen vesistöalueen hyväksi. Kuva: Auranmaan Viikkolehden arkisto/Heidi Pelander

Paimionjoki-yhdistys on myöntänyt kuluvan vuoden Paimionjoki-palkinnon marttilalaiselle Mikko Tegelille.

Tegel on toiminut Paimionjoen hyväksi työuransa aikana Lounais-Suomen Sähkössä, Länsivoimassa ja Fortumissa, palkitsemistiedotteessa kerrotaan. Paimionjoki-yhdistystä perustettaessa vuonna 2010 Tegel oli merkittävässä roolissa tuomassa Fortumia sen jäseneksi.

Siviilielämässään Tegel on vaalinut puolisonsa kanssa arvokasta Krouvinkosken myllymiljöötä. Vanhan myllyrakennuksen pihapiiri Paimionjoen rannalla on ollut pariskunnan asuinpaikka 1980-luvulta alkaen.

Ajankohtaisin yhtymäkohta joen hyväksi työskentelyyn on Tegelin apu hankkeessa, jossa Paimionjoki-yhdistys yhdessä Kosken ja Marttilan kuntien sekä Liedon kaupungin kanssa ovat aikeissa teettää koskikunnostuksia kymmenessä eri koskessa Paimionjoen keskiosalla. Krouvinkoski on yksi kunnostettavista kohteista.

Paimionjoki-palkinnon tavoitteena on tuoda esiin Paimionjoen vesistöalueella toimivien yksityishenkilöiden sekä paikallisyhdistysten ja -yhteisöjen tärkeää työtä alueen hyväksi.