Peikot laittaa Perttelin Urheilutalon myyntiin – ”Joka viikonloppu pitäisi olla isoja tilaisuuksia, jotta saisimme kulut peitettyä”

1
Perttelin Peikot laittaa omistamansa Urheilutalon myyntiin.

Perttelin Urheilutalo menee myyntiin. Kaivolassa sijaitsevan Urheilutalon omistaa urheiluseura Perttelin Peikot, joka teki päätöksen asiasta marraskuun vuosikokouksessaan.

Peikot on omistanut Urheilutalon vuodesta 1992, jolloin se siirtyi sille Peikkojen kannatusyhdistykseltä. Urheilutalo on rakennettu alkujaan vuonna 1925 Perttelin maamiesseuran taloksi.

Urheilutalolla on vuosien saatossa järjestetty eri urheiluun ja liikuntaan liittyviä harjoitusvuoroja, otteluita, tansseja, diskoja, häitä, juhlia sekä kokouksia. Myös Peikkojen puurojuhlat on pidetty siellä.

– Kokouksessa suurin osa oli sitä mieltä, että Urheilutalo laitetaan myyntiin. Asiassa ei tarvinnut äänestää. Haikeuttakin oli päätöksen jälkeen ilmassa, Peikkojen puheenjohtaja Satu Suominen kuvailee.

Suominen ounasteli Urheilutalon myymistä jo lokakuussa, kun SSS teki juttua (14.10.) seurantalojen ahdingosta kallistuvien energiakustannusten vuoksi.

Peikot myy Urheilutalon, koska kulut rakennuksessa ovat isot ja käyttöaste on jäänyt vähäiseksi.

– Viime tilikauden öljykulut olivat 11 000 euroa. Emme saa sellaisia summia koottua. Joka viikonloppu pitäisi olla isoja tilaisuuksia, jotta saisimme kulut peitettyä, Suominen sanoo.

Suomisen mukaan virallinen myynti-ilmoitus urheilutalosta tulee alkuvuodesta.

– Olemme olleet jo yhteydessä kiinteistönvälittäjään.

Urheilutalon myyntihintaa kartoitetaan parhaillaan.

– Vielä tässä kohtaa talosta kiinnostuneita ei ole ilmaantunut. Urheilutalo on kaavoitettu pienteollisuustontille, ja siinä saa harjoittaa hiljaista liiketoimintaa, Suominen kertoo.

Suomisen mukaan Urheilutalossa on ”aina remontin tarvetta”, mutta toisaalta tiettyjä remontteja on myös tehty.

– Sauna- ja pesutilat on uusittu, lämmitysjärjestelmä saneerattu ja taloa on maalattu.

Urheilutalo ei ole ollut pelkkä liikunta- tai juhlapaikka, vaan vintillä on myös asunto keittiöineen ja olohuoneineen.

– Talonmies asui yläkerrassa viime kesään asti. Kun hän muutti pois, emme enää etsineet uutta talonmiestä, vaan olemme siivonneet ja hoitaneet taloa omalla porukalla.

Suomisen mukaan Peikot pyrkii pitämään Urheilutalon toimintaa yllä niin kauan kuin ostaja löytyy.

– Täytyy toki katsoa, kuinka kylmä talvi on tulossa, tarvitseeko lämmöt laittaa alas. Ainakin toistaiseksi pidämme taloa auki.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Myynti on riski
5 kuukautta sitten

On hyvä miettiä, löytääkö mahdollinen tuleva ostaja kiinteistölle sen aktiivisempaa käyttöä. Seurantaloja, urheilutaloja ja työväentaloja on kautta aikojen myyty halvalla niiden korkeiden ylläpitokulujen vuoksi. Halvalla hinnalla ostaja toki aina löytyy, mutta kalliit ylläpitokulut eivät katoa mihinkään. Niinpä vastaavia rakennuksia on jäänyt maassamme satamäärin lahoamaan umpeen kasvaville tonteille sen jälkeen kun alkuperäinen omistajayhdistys on niistä luopunut. Toivottavasti Perttelin Urheilutalon kanssa pidetään kiinni riittävän korkeasta kauppahinnasta, jotta tulevalla omistajalla on myös korkea motivaatio ylläpitää rakennusta.