
Paimiolaisen omakotitalon pihalla loistaa aivan erityinen joulutähti.
Pörssisähköpyrstötähti kertoo värillään, onko sähkö kallista vai halpaa.
– Tähdestä voi kurkata, laitetaanko astianpesukone päälle vai ei, kertoo tähden tehnyt Samuli Lahdenperä.
Haastatteluhetkellä keskiviikkona iltapäivällä pörssisähkön hinta on 17,61 senttiä kilowattitunnilta. Tämä hinta antaa tähdelle miltei täysvihreän värin.
Kun sähkö on kallista, tähti hehkuu punaisena.
Tähden rakennustarvikkeet Lahdenperä haali monesta lähteestä.
Tähden rungon hän taivutti betoniraudasta, joka oli valmiiksi olemassa kotona. Myös viisimetrinen ledinauha löytyi jo entuudestaan. Sen Lahdenperä kiinnitti nippusiteillä runkoon.
Tähden pyrstöosa on lipputangon valaistukseen tarkoitettu valosarja, jonka naapuri antoi projektiin.
Uutena piti ostaa vain lediohjain, joka maksoi vajaat kolmekymmentä euroa.
Ohjelmistoinsinöörinä työskentelevä Lahdenperä koodasi väriohjauksen mukailemaan Nord Pool -sähköpörssin hintatietoa. Väri päivittyy aina tasatunnein vuorokauden ympäri.
– Tähden rakentaminen oli parin tunnin homma, summaa Lahdenperä.
Hän kertoo saaneensa inspiraatiota artikkelista, jossa kerrottiin sähkönhinnan mukaan väriä vaihtavasta pöytälampusta.
– Myös idean lipputankovalojen käytöstä pyrstönä löysin netistä.

Tähden väri vaihtuu hinnan mukaan kymmenen sentin välein.
Kun sähkö maksaa alle 10 senttiä kilowattitunnilta, tähti loistaa kirkkaan vihreänä. Jos hinta on yli 50 senttiä, tähti on kirkkaan punainen.
Ääripäiden välissä väri vaihtuu liukuvasti keltaisen ja oranssin sävyjen kautta. Tähän ratkaisuun Lahdenperä ei ole täysin tyytyväinen, koska ”välimaaston” hintoja on vaikea päätellä.
– Vaihtelu näkyy huonosti.
Tähden väriä voi vaihtaa myös itse kännykkäsovelluksesta, ja esimerkiksi itsenäisyyspäivänä tähti loisti juhlan kunniaksi sinisenä.
Väriä vaihtavan tähden kurkkimisesta on tullut Lahdenperän perheessä tapa.
Perheessä on kolme lasta, ja punaista tähteä on yritetty saada vihreäksi monin keinoin.
– Lapset ovat esimerkiksi pukeutuneet vihreisiin vaatteisiin, naurahtaa Lahdenperä.
Tähti syttyi marraskuussa ja tuikki usein punaisena. Joulun pyhinä tarjolla on puolestaan ollut voittopuolisesti vihreää.
Joulutähti ei ole ainoa laite, joka seuraa pörssisähkön hintaa. Myös kodin maalämpöpumppu on viritetty käymään vuorokauden edullisimmin hinnoiteltuina tunteina.
– Toistakymmentä prosenttia olemme onnistuneet pienentämään sähkönkulutusta viime vuoteen verrattuna.
Motivaatio on korkealla: perheen edullinen määräaikainen sähkösopimus loppui kesällä, ja tämän jälkeen käytössä on ollut pörssisähkö.

Pörssisähköpyrstötähteä tuskin nähdään ensi talvena pihassa.
– Silloin pitää keksiä jotain muuta.
Yksi kimmoke jouluvalojen ideointiin löytyy Lahdenperän työpaikalta. Hän kertoo, että Amomatic Oy:n työporukalla on tapana leikkimielisesti kilpailla jouluvaloideoilla.
Viime talvena Lahdenperä viritti kanaverkkoon 2,5 metriä korkeat valokulkuset.