
Perniön Lihan perinteinen tehtaanmyymälä muuttuu yrittäjävetoiseksi ja vaihtaa samalla nimeään.
Myymälää kuusi vuotta pyörittänyt Marko ”Maukka” Lehti jatkaa toimintaa Meriniityn Lihakaupan nimellä.
Myymälä jatkaa tutulla tuotevalikoimalla ja yhteistyössä Perniön Lihan kanssa.
– Tietysti vähän jännittää, mutta tämä on inhimillinen startti yrittäjyyteen. Tuotepaletti on valmis ja asiakaskunta valmiina. Perniön Lihan väki on auttanut kaikessa, Lehti sanoo.
Perniön Lihan varatoimitusjohtaja Rami Himanto muistuttaa, että yli 90-vuotiaalla perheyrityksellä on ollut lähes aina jonkinlainen tehtaanmyymälä.
Yhtiön alkutaipaleella Perniön Lihan omisti kauppias Salmela. Makkaratehdas toimi K-market Salmelan alakerrassa Perniön kirkonkylässä, ja valmista makkaraa kannettiin yläkertaan myytäväksi kaupan tiskissä.
Reijo Himanto osti Perniön Lihan 1983 ja jatkoi yhteistyötä Salmelan kanssa. 1990-luvulla tehtaan pakkaamossa pidettiin pientä myymälää loppuviikkoisin.
Vuonna 2003 yritys muutti Saloon Valimokadulle. Uskelan Leivän vanhassa leipomossa oli myymälä valmiina, ja siitä tehtiin makkaratehtaan tehtaanmyymälä.
– Silloin Salossa suunniteltiin radan alikulkua, ja Nokialle kulki tuhansia ihmisiä päivittäin. Haistelimme, että se olisi oivallinen paikka myymälälle. Alikulkua ei koskaan tullut, mutta ihmiset ovat onneksi löytäneet myymälän, Rami Himanto muistelee.
Elintarvikealan sijoitusyhtiö Fodelia Oyj osti Perniön Lihan vuonna 2020. Uuden omistajan aikana yrityksiä ovat vaivanneet korona ja Venäjän sota, joka on nostanut raaka-aineiden ja energian hintaa.
– Nyt on pitänyt hakea toiminnan tehostamista ja keskittyä pääbisnekseen. Se on ollut meillä koko ajan päivittäistavarakaupan palveleminen, Rami Himanto sanoo.
Osana tehostamistoimia tehtaanmyymäläkin päätettiin lopettaa. Himanto toivoi sen jatkavan jollain tavalla, ja Marko Lehti innostui ajatuksesta ryhtyä yrittäjäksi.
– Myymälä on ollut tärkeä markkinointipaikka uusille tuotteille ja lanseerauksille. Olemme saaneet sillä näkyvyyttä, ja olemme voineet rakentaa markkinointia sen ympärille. Olen tosi tyytyväinen, että toiminta jatkuu. Marko on hyvä kaveri, erinomainen myyntimies ja tuntee kokkina kaikki tuotteemme, Himanto kehuu.

Yrittäjäksi lähtevä Marko Lehti teki ennen Perniön Lihaa parikymmentä vuotta ruokaa ravintoloissa. Epäsäännöllinen vuorotyö ja jatkuva kiire saivat miettimään, mitä muuta voisi tehdä.
– Valmensin samaan aikaan Vilppaassa koripalloa. Valmennus vei illat, ja viikonloput menivät pelireissuissa. Työvuorojen kanssa oli jatkuva säätö ja sovittaminen.
Lehti sai vinkkiä Perniön Lihan myymälässä vapautuneesta paikasta ja pääsi sinne töihin. Vuorotyö vaihtui säännölliseen päivävuoroon, ja valmentaja alkoi ehtiä junnujen jokaiseen harjoitukseen.
– Tässä on saanut alusta asti tehdä töitä itsenäisesti, ja se on sopinut hyvin. Hyppy yrittäjäksi on samalla haaste itselleni. Jälkikäteen olisi harmittanut hirveästi, jos en olisi lähtenyt koettamaan, hän sanoo.
Perniön Lihan tehtaanmyymälän lihatiskissä on ollut perinteisesti tuotteita, joita ei saa välttämättä muualta.
– Esimerkiksi Vesselin pihvejä ei löydy muualta, ja naudan maksaviipalekin alkaa olla aika harvinainen, Marko Lehti luettelee.
Kokkina hän aikoo laajentaa myymälän valikoimaa ainakin itse tehtyihin salaatteihin. Jouluksi on suunnitteilla ainakin perunasalaattia ja rosollia.
Muiden uusien tuotteiden kehittely saa odottaa vuodenvaihteen yli, koska ensin on selviydyttävä joulusesongista kinkkutilauksineen. Se on uudelle yrittäjälle hyvä koeponnistus ja stressitesti.
– Lihakaupassa on monta sesonkia. Joulu ja juhannus tietysti suurimmat, mutta niiden lisäksi uusivuosi, vappu, pääsiäinen, isän- ja äitienpäivät… Aina huomaa, kun juhlapyhät ovat tulossa. Silloin ihmiset ihmettelevät sisään tullessaan, jos pääsevät tiskille ilman jonoa. Parhaimmillaan jono on yltänyt tehtaan nurkalle asti, Marko Lehti nauraa.
Jos haluaa laatua, on se tämä paikka. Laukkamakkarat tilattu seuraavaan satsiin.
Kursailematonta palvelua ja erittäin laadukasta tavaraa. Menestystä kauppiaalle.