Poliisi: Jalankulkijan kuolema Paimiossa parkkipaikalla oli usean ikävän sattuman summa

0

Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Paimiossa ennen joulua tapahtuneen liikenneonnettomuuden selvittämistä. Onnettomuudessa kuoli yksi henkilö.

– Sääolosuhteet, osallisten ikä sekä muut poliisin selvitystyössä ilmenneet seikat osoittavat, että kyse on ollut usean ikävän ja inhimillisen sattuman summasta, poliisin tiedotteessa todetaan.

Onnettomuuden aikaan tapahtumapaikalla oli hämärää. Autoilijan vauhti oli hyvin hiljainen, eikä alkoholilla ole poliisin mukaan osuutta onnettomuuteen.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Lisäksi poliisi tekee asiassa kuolemansyyntutkinnan.

Sekä epäilty että uhri ovat syntyneet 1950-luvulla.

Onnettomuus tapahtui 22. joulukuuta kello 15.40 aikaan Paimion keskustassa osoitteessa Vistantie 10, kun pysäköintialueella liikkunut jalankulkija jäi henkilöauton alle.

Pian poliisin jälkeen paikalle saapuivat pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköt. Uhri menehtyi välittömästi onnettomuuden seurauksena.

Osallisten yksityisyyden vuoksi poliisi ei tiedota asiasta enempää eikä kommentoi onnettomuuden yksityiskohtia tarkemmin.