
Teatteri Provinssissa Salossa nähdään ensi keväänä tuoretta draamaa.
Hannes Suominen ohjaa päänäyttämöllä nähtävän, Daniel Kehlmannin käsikirjoittaman Mestarin.
– Valon pisaroiden esityskausi päättyy maaliskuussa, joten huhtikuussa ennen kesäteattereita on hyvä hetki tehdä vielä yksi oma tuotanto. Mestaria esitetään muutaman kerran keväällä, ja esityskausi jatkuu syksyllä, kertoo teatterin toinen tuottaja Laura Kuisma tiedotteessa.
Mestari on purevalla huumorilla höystetty tuore draama kahdesta kirjailijasta. Tarina sijoittuu nykyaikaan. Martin Wegner, nuori, nouseva näytelmäkirjailija osallistuu taidesäätiön viikon kestävään mentorointijaksoon kuuluisan Benjamin Rubinin kanssa säätiön omistamassa upeassa kartanossa.
Konkari Rubin on kirjoittanut ainoan mestariteoksensa 24-vuotiaana, ja tuntuu nykyisin olevan kiinnostuneempi itsestään, viskistä ja naisista, kuin kirjoittamisesta. Kun mentorointi alkaa ja ylivertaisena esiintyvä Rubin lyttää innokkaan Wegnerin teoksen tarttumalla pilkkuvirheisiin, syntyy konflikti, johon ajautuvat mukaan myös Wegnerin vaimo Gina sekä mentorointiohjelman vastuuhenkilö Ethel.
Wegnerin roolissa nähdään laulaja-näyttelijä Jussi Vänttinen ja mestari Rubinin roolissa Erik Suomela. Wegnerin puolisoa Ginaa näyttelee Vänttisen puoliso laulaja-näyttelijä Saara Rauvala ja mentorointiohjelman vastuuhenkilö Etheliä Eija Suomela.
Eija ja Erik Suomela ovat Teatteri Provinssin lavoilta tuttuja jo monien vuosien ajalta. Viimeisin yhteinen näyttämökokemus oli Hiirenloukku keväällä 2022
Myös Vänttinen ja Rauvala on nähty useammassa Provinssin tuotannossa, esimerkiksi Vuonna 85 -musikaalissa talvella 2021–2022.
Teoksen ohjaaja Hannes Suominen on näytellyt niin teattereiden lavoilla kuin tv-tuotannoissa ja elokuvissakin. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi Tanssii tähtien kanssa 2018 -kilpailun kautta.
Merkittäviä elokuvarooleja Suomiselle on kertynyt noin kahdenkymmenen vuoden ajalta, muun muassa Vanhalan rooli Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa.