
Salon kaupunki on avannut useita hallinnoimiaan latuja ja luistelukenttiä. Iltapäivällä 27. joulukuuta hiihtovalmiita latuja oli viidellä salolaisella kuntoradalla, ja luistelupaikkoja oli käytössä samainen määrä.
Latu- ja jäätilanne elää säiden armoilla. Salon liikuntapaikkamestari Marko Mäkinen muistuttaa plusasteiden tietävän yleensä haasteita.
– Jos jääkentille sataa suojalunta ja se pakastuu, jään pinta muuttuu epätasaiseksi. Vesisade ei automaattisesti tarkoita huonoa, jos pakkanen tulee heti perään, hän täsmentää.
Mäkisen toiveissa olisi, että pikkupakkasen ja lumisateen saattelema keli saisi jatkoa.
– Mutta niin ei taida käydä, hän huokaisee.
Ilmatieteen laitos ennustaa Saloon perjantaille ja lauantaille vesisadetta. Pakkaskeleihin palataan sunnuntaina, mikäli ennuste pitää paikkansa.
– Pidämme luistelukenttiä ja latuja auki mahdollisuuksien mukaan, mutta turvallisuus edellä, Mäkinen painottaa.

Salon kaupungin luistelukentistä oli käytössä 27. joulukuuta Hajalan luistelukenttä, Inkereen kaukalo, Meri-Halikon kaukalo, Märynummen kaukalo ja luistelukenttä sekä Toijan luistelukenttä. Melassuon luistelukenttä oli auki jo itsenäisyyspäivän tienoilla, mutta ajankohtaisten tiedon mukaan siellä tehdään nyt uudelleen jäädytystä.
Paukkulan luistelukentän jäädytystoimet aloitettiin 27. joulukuuta, ja jäädytystä on tehty myös Suomusjärvellä sekä Kuusjoella. Salon kaupungin verkkosivujen mukaan Teijon kaukalo on jäädytetty, mutta se ei kuitenkaan ole tällä hetkellä käytössä.
Valmiita latuja oli 27. joulukuuta Inkereellä, Kuusjoella, Melassuolla, Märynummella ja Tupurissa. Inkereelle ja Kuusjoelle on tehty yhdet ladut, muissa paikoissa latuja on useampia.
Salon jäähallilla järjestetään ilmaisia yleisöluistelu- ja mailavuoroja 7. tammikuuta asti. Tarkemmat ajankohdat voi katsoa tästä.
Ajantasainen tieto Salon laduista ja luistelupaikoista löytyy täältä.
Kunpa kaikilla laduilla olisi opasteet, jossa sanotaan, että hiihdä vasemmalla. Joskus, kun mutkan takaa saattaa joku suksia vastaan samaa latua, on yhteentörmäysten vaara suuri.
Voisiko joku laduilla koiria ulkoiluttava ja muuten vaan kävelevä kertoa, mikä siinä ladulla kävelyssä niin viehättää? Tervettä käyttäytymistähän se ei ole, sen tietävät myös ne ladulla kävelijät, eivät vaan ilmeisesti piittaa muista ihmisistä ja ohjeista.