Salon seurakuntapäättäjiksi valittujen keski-ikä korkeampi kuin Somerolla

0
Riitta Helenius aloittaa ensi vuonna kolmannen kautensa Salon kirkkovaltuustossa. 77-vuotias Helenius työskenteli vuosikymmenet kanttorina, ja haluaa tuoda päätöksentekoon seurakuntatyöstä keräämäänsä tietoa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Seurakuntavaaleissa valitun Salon uuden kirkkovaltuuston keski-ikä on 58 vuotta. Kokeneinta kaartia edustaa 77-vuotias eläkeläiskanttori Riitta Helenius, joka keräsi Salossa asuvista ehdokkaista eniten ääniä.

– Ikä tuo perspektiiviä asioihin. Kirkkoherrakin sanoi, että kaikenikäisiä tarvitaan, joten uskalsin vielä asettua ehdolle, Helenius nauraa.

Hän huomauttaa, ettei hänen ikänsä tunnu haittaavan äänestäjiäkään. Heleniuksen äänimäärä on noussut seurakuntavaalista toiseen: ensimmäistä kertaa ehdolla ollessaan hän sai kuutisenkymmentä ääntä, toisissa vaaleissaan 100, kolmansissa 115 ja nyt 169.

Marraskuun vaaleissa Heleniuksen edelle nousi vain Koskella asuva agrologi Martti Mäkitalo, joka sai 182 ääntä. Hän kuuluu Martinkosken seurakuntaan, joka yhdistetään vuoden alusta Salon seurakuntaan.

Saloon valitun 33-jäsenisen kirkkovaltuuston iäkkäin on 80-vuotias Marja-Leena Ruostesaari, joka työskenteli tiedottajan urallaan muun muassa Nokian viestintäpäällikkönä. Nuorin valituista on 30-vuotias validointi-insinööri Karoliina Kankaanpää. Kumpikin heistä on vaikuttanut kirkkovaltuustossa jo pidempään.

Heidän lisäkseen valtuustoon äänestettiin seitsemän 40–49-vuotiasta, yksitoista 50–59-vuotiasta, yhdeksän 60–69-vuotiasta ja neljä 70–79-vuotiasta.

Riitta Helenius huomauttaa, että nuorimpien Salon kirkkovaltuustoon valittujen kaudet ovat usein jääneet lyhyiksi, koska monet joutuvat opiskelujensa takia muuttamaan muualle.

Helenius aloittaa ensi vuonna kolmannen kautensa Salon kirkkovaltuustossa. Arpa ratkaisi aikoinaan, ettei alkava kausi ole jo neljäs: ensimmäisissä seurakuntavaaleissa arvonta osoitti paikan toiselle saman äänimäärän saaneelle.

Riitta Helenius työskenteli vuosikymmenet kanttorina Salon seudulla. Nykyään hän tekee mielellään vapaaehtoistyötä seurakunnassa.

Helenius toivoo voivansa tuoda kokouspöytään nimenomaan seurakuntatyön kokemusta ja tietoa.

– Minusta on tärkeää saada päätöksentekoon myös sitä näkökulmaa.

– Ikä tuo perspektiiviä asioihin, Riitta Helenius sanoo. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Helenius haluaa olla näköalapaikalla kehittämässä seurakunnan toimintaa. Hän on toiminut pitkään myös Salo–Uskelan alueneuvostossa.

– Sitä kautta pääsee vaikuttamaan oman alueensa toiminnallisiin asioihin.

Naiset pärjäsivät hyvin seurakuntavaaleissa ja saivat Salon seurakunnassakin 33 valtuustopaikasta 20. Someron 19-jäseniseen kirkkovaltuustoon äänestettiin 14 naista.

Riitta Helenius painottaa olevan tärkeää, että naisten ääni kuuluu seurakuntien päätöksenteossa, koska naiset osallistuvat niiden toimintaankin miehiä aktiivisemmin.

– Erilaisten tilaisuuksien kävijöitä valtaosa on aina naisia. Hyvä, jos miehiä on viidennes tapahtumien osallistujista.

Helenius toteaa, että naisten äänisaaliista huolimatta vahvoja miehiä on aina mukana seurakunnan päätöksenteossa. Päättyvälläkin kaudella Salossa sekä kirkkovaltuuston puheenjohtaja että kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ovat olleet miehiä.

– Puolueiden päätöksillä luottamuspaikkoja jaetaan pitkälti äänimäärien ja vertailulukujen pohjalta.

Someron kirkkovaltuuston keski-ikä on 52 vuotta. Alle 30-vuotiaita valtuutettuja valittiin kaksi: 28-vuotias opiskelija Aino-Maria Mänki ja 29-vuotias maatalousyrittäjä Minna Virtanen. Prosessipäällikkö Ella Kivisaari valittiin ainoana kolmekymppisenä.

Lisäksi uudessa kirkkovaltuustossa on neljä 40–49-vuotiasta, kuusi 50–59-vuotiasta ja neljä 60–69-vuotiasta.

Someron kirkkovaltuuston iäkkäin on pitkään seurakunnassa ensin työntekijänä ja sitten luottamushenkilönä vaikuttanut 76-vuotias entinen perheneuvoja Leena Laurén. Toinen samalle vuosikymmenelle ehtinyt valtuutettu on Someron seurakuntavaalien äänikuningatar toistuvasti ollut pankissa palveluneuvojana työskennellyt Hanna-Liisa Kärki.

UUDET PÄÄTTÄJÄT

Kirkkovaltuustojen ikäjakauma

20–29-vuotiaita: Salossa 0 %, Somerolla 11 %

30–39-vuotiaita: Salossa 3 %, Somerolla 5 %

40–49-vuotiaita: Salossa 21 %, Somerolla 21 %

50–59-vuotiaita: Salossa 33 %, Somerolla 32 %

60–69-vuotiaita: Salossa 27 %, Somerolla 21 %

70–79-vuotiaita: Salossa 12 %, Somerolla 11 %

80–89-vuotiaita: Salossa 3 %, Somerolla 0 %