
Salon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sen yksilöhuoltojaoston toiminta päättyy vuoden vaihteessa. Asian sinetöi kaupunginvaltuusto maanantain kokouksessaan.
Lautakunnan ja jaoston toiminta päätettiin lakkauttaa lautakunnan tehtävien siirtyessä vuodenvaihteessa käytännössä kokonaan hyvinvointialueelle.
Lautakuntaa tämän kauden johtanut Kalle Tekkala (kd.) jättää työt haikein mielin.
– Onhan tämä (lakkautus) ollut tiedossa periaatteessa jo kauden alusta asti, mutta kyllä töitä olisi mielellään jatkanut pidempäänkin hyvällä porukalla, hän sanoo.
Tekkalan mukaan asioita ei kuitenkaan jäänyt ”kesken”.
– Vuosi sitten oli hetken aikaa epätietoutta siitä, että olisiko lakkautusta lykätty. Nykyinen aikataulu on ollut tiedossa hyvissä ajoin ja olemme eläneet sen mukaan.
Syksy on lautakunnissa yleensä kiireistä aikaa, kun tekeillä on kaupungin tuleva budjetti. Nyt kiirettä ei ole ollut. Keskiviikkona on lautakunnan viimeinen kokous.
– Vasta myöhemmin nähdään, millainen merkitys lautakunnan lakkautuksella on. Lakkautussyy on ainakin historiallinen.

Tekkala on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) ikääntyvien palveluiden valmistelulautakunnan jäsen ja hän on päässyt seuraamaan Varhan päätöksentekoa läheltä.
– Ensimmäinen kokous oli kesäkuussa ja sen jälkeen kokouksia on ollut kuukausittain.
Tekkalan työ jatkuu Varhassa, sillä valmistelulautakunta muuttuu viralliseksi lautakunnaksi.
– Työ on samankaltaista kuin Salossa, vaikka lautakunnan asiat koskevatkin vain ikäihmisiä.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen jää sote-uudistuksen jälkeen kaupungille, joten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi on esitetty erillisen ohjausryhmän perustamista. Asiasta ei kuitenkaan ole tehty vielä päätöstä.
Tekkalan mukaan ryhmän perustaminen on perusteltua.
– Vielä pitää miettiä, miten ja millä porukalla homma hoidetaan. Toiminta on poikkihallinnollista, joten itse näen, että ryhmässä olisi edustajia eri hallinnon aloilta, hän sanoo.