Salon uusi jäähalli on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön vapaa-aikatilojen rahoitussuunnitelmassa vuosille 2023–2026.
Urheilupuistoon rakennettavalle jäähallille on suunniteltu 750 000 euron valtion tukea. Uuden jäähallin tuorein kustannusarvio on 8,3 miljoonaa euroa.
Salon jäähalli saisi maksimituen, sillä hankekohtaisen valtion avustuksen määrä on 30 prosenttia kustannusarviosta, mutta ei kuitenkaan yli 750 000 euroa (uimahalleissa 800 000 euroa).
Lounais-Suomen aluehallintoviraston alaisista hankkeista rahoitussuunnitelmaan pääsivät myös Raision Tiedonpuiston koulun liikuntasali (750 000), Paraisten uusi liikuntahalli (750 000) sekä Raision uintikeskus Ulpukan peruskorjaus ja uudisrakennus (800 000).
Rahoitussuunnitelma tehdään ja tarkistetaan vuosittain kattamaan seuraavat neljä vuotta. Samalla päivitetään suunnitelmahankkeiden tiedot ja päätetään mahdollisten uusien hankkeiden hyväksymisestä suunnitelmaan.
Salon kaupunginvaltuusto pienensi maanantain kokouksessaan ensi vuodelle kohdistettua uuden jäähallin suunnittelurahaa 500 000 eurosta 300 000 euroon. Jäähalli olisi tarkoitus rakentaa Urheilupuistoon vuosina 2024–2025.