Urheilupuistoon tulossa lisää siirrettäviä katsomoita – SalPan taustayhtiö suunnittelee palkkaavansa myyntivoimaa sekä naisten joukkueen perustamista

0
SalPan taustayhtiön toimitusjohtaja Tero Karinti on jo pitkällä ensi kauden suunnitelmissa. (kuva: SSS/Minna Määttänen)

SalPan taustayhtiön Swan Business & Sports Oy:n toimitusjohtajan Tero Karintin mukaan myynti tulevalle Ykkösen kaudelle on lähtenyt hyvin liikkeelle.

– Sponsorien kanssa on tehty jatkosopimuksia ja uusiakin on tullut. Töitä kuitenkin riittää tammi-maaliskuulle vielä paljon, hän muistuttaa.

Siksi taustayhtiön suunnitelmissa on vahvistaa organisaatiota myyntihenkilöllä. Myytävää riittää, sillä seura tavoittelee noin 300 000 euron budjettia ensi kaudelle.

Budjetti sisältää myös yhden täysin uuden menoerän. Karinti paljastaa, että seurassa suunnitelllaan naisten edustusjoukkueen perustamista nimenomaan taustayhtiön alle. Joukkue aloittaisi toimintansa Nelosesta.

Myös olosuhteissa riittää töitä. Urheilupuisto ei nykyisessä kuosissaan täytä Palloliiton lisenssivaatimuksia, mutta parannusta on luvassa. Ainakin väliaikaisesti.

– Olemme keskustelleet kaupungin kanssa, että Urheilupuistoon saataisiin yksi siirrettävä katettu katsomo lisää sekä noin 300 kattamatonta istumapaikkaa, Karinti kertoo.

Käytännössä siis pääkatsomoa vastapäätä olevalle juoksusuoralle tuotaisiin siirrettäviä katsomoita.

– Näillä toimenpiteillä katettaisiin Palloliiton kapasiteettivaatimukset, Karinti kertoo.