Milloin on joulu?
Suomalaiselle kysymys on helppo ja vastaus selvä: aattoillan juhlallisuuksiin kokoonnutaan 24. joulukuuta, ja joulupäivä on 25. joulukuuta.
Ukrainalaisille kysymys on monimutkaisempi. Osa ukrainalaisista viettää joulua muun Euroopan tahdissa, osa vasta tammikuun 7. päivänä. Toisistaan poikkeavat ajankohdat selittyvät gregoriaanisen ja juliaanisen kalenterin eroilla.
– Nyt on sekoitus. Voi juhlia kahdesti, pohtivat Irina Rantaniemi, Viktoria Kyrychenko ja Liudmyla Kyrychenko.
Kolmikko on Salon Seudun Sanomien lukijoille jo entuudestaan tuttu. SSS kertoi viime keväänä, kuinka Rantaniemi avusti Kyrychenkot pois Ukrainasta ja luokseen Saloon. (SSS 3.4.2022)
Nyt he ovat kattaneet pöytään ukrainalaisia jouluherkkuja ja luvanneet kertoa, mitä kaikkea kevään jälkeen on tapahtunut.
Paljon on muuttunut sitten huhtikuun.
Kyrychenkot ovat muuttaneen pois ”enkelinsä” luota. Tätä nimitystä he käyttävät Rantaniemestä.
Tupurissa asuva Rantaniemi on Venäjän ja Suomen kansalainen. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, hän ryhtyi auttamaan sotaa pakenevia.
Kyrychenkot muuttivat kesän kynnyksellä ensin kuukaudeksi Salon keskustaan seurakunnan omistamaan asuntoon ja heinäkuussa takaisin Tupuriin kaupungin vuokrataloon.
– Kävelymatkan päässä luotani, täsmentää Rantaniemi, joka on edelleen tiiviisti mukana ukrainalaisnaisten elämässä.
Toinenkin suuri muutos tapahtui kesällä: Viktoria Kyrychenko sai toukokuussa työpaikan Noratelista. Hän kokoaa muuntajia, ja työ on täyspäiväinen ja vakituinen. Myös työpaikka on kävelymatkan päässä uudesta kodista.
– On henkisesti helpompaa, kun on työ ja iloisia työkavereita, Viktoria Kyrychenko sanoo.
Työpaikka on tarjonnut Viktoria Kyrychenkolle paitsi mahdollisuuden tienata rahaa myös näkymän suomalaiseen työelämään.
– Olin yllättynyt siitä, että naisille ja miehille on työpaikalla omat vessat ja vessassa on aina paperia ja saippuaa. Ja töissä saa ilmaiseksi kahvia, teetä ja kaakaota, hän luettelee.
Arkiset asiat eivät ole Ukrainassa aina yhtä hyvin järjestetty. Työnantajia on monenlaisia, kuten Suomessakin.
Uusia työkavereitaan Viktoria Kyrychenko kuvailee mukaviksi ja auttavaisiksi. Työn hyviin puoliin hän laskee myös sen, että sovitusta työajasta pidetään kiinni. Se ei aina toteudu Ukrainassa.
Töistä kotiin kävellessään hän voi unohtaa työasiat ja ihailla luontoa. Maisema on aivan erilainen kuin kotona miljoonakaupunki Harkovassa.
– Nautin suomalaisesta luonnosta. Olen nähnyt jäniksiä ja fasaaneja, jotka saavat olla ihan rauhassa. Ukrainassa fasaanit olisi jo syöty, hän sanoo ja nauraa.
Myös Liudmyla Kyrychenko on ihastunut luontoon. Hän kertoo käyneensä poimimassa mustikoita ja sieniä. Kaveriksi metsäretkille löytyi samasta taloyhtiöstä ukrainalaisnainen, joka hänkin on kotoisin Harkovasta.
Seuraa on löytynyt myös Salon kansalaisopiston kielikurssilta, jolla Liudmyla Kyrychenko käy kolmesti viikossa opiskelemassa suomea. Ensimmäinen tenttikin on jo suoritettuna.
Salolaismetsistä löytyneitä sieniä ja marjoja voi käyttää esimerkiksi vareniki-nyyttien täytteenä.
Varenikit ovat tyypillinen ukrainalainen juhlaruoka. Ukrainassa ei ole niinkään vain joulupöytään kuuluvia ruokia, vaan parhaita herkkuja syödään juhlissa ympäri vuoden.
Varenikien reseptiä muunnellaan vuodenaikojen mukaan: kesällä tehdään marjaversioita ja talviaikaan täytteinä käytetään esimerkiksi perunaa, kaalia ja sieniä.
Juhlapöytään kuuluu myös ”silli turkin alla” eli vuokaruoka, jossa on kerroksittain perunaa, porkkanaa, silliä, sipulia ja punajuurimajoneesisalaattia.
Joulun ja uuden vuoden kattaukset eroavat jonkin verran toisistaan.
– Uutena vuotena tehdään paljon salaatteja, joiden lisäksi on lihahyytelöä, sanoo Viktoria Kyrychenko.
Ruokaa kuuluu olla paljon, ja ruoan päälle juodaan teetä. Teeveden keittäminen Suomessa riemastuttaa Viktoria Kyrychenkoa aina uudelleen ja uudelleen.
– Veden voi ottaa hanasta! Se on arjen ihme, hän sanoo. Harkovassa käytetään vain pullotettua vettä.
Arjen ihmeeksi hän kokee myös sen, että varhaisista aamuista huolimatta töihin on helppo kulkea. Työpäivä alkaa aamukuudelta tai -seitsemältä päivästä riippuen.
– Lumet on ajettu ja kävelytie hiekoitettu jo silloin.
Suomalainen yhteiskunta vaikuttaa ukrainalaisista luotettavalta ja laadukkaalta.
Kyrychenkot kertovat pohtineensa, miten he osaisivat välttää apteekissa ja ruokakaupassa huonolaatuiset piraattituotteet. Kävi ilmi, ettei sellaisia ole myynnissä.
– Suomessa tuotteilla on hyvä laatu, ja sitä valvotaan, Viktoria Kyrychenko miettii.
Hän kertoo olevansa innostunut myös roskien lajittelusta ja pantillisista palautuspulloista. Kumpikin käytäntö on hänelle uusi.
– Kierrätyksen veisin mukanani Ukrainaan.
Liudmyla Kyrychenko kertoo olevansa todella tyytyväinen terveydenhuoltoon. Hän on kärsinyt pahoista verensokerin heilahteluista, ja hoitotasapainoa on ollut vaikea saavuttaa.
Tyksissä hän on saanut asiantuntevaa apua, ja tilanne on jo paljon parempi.
Myös sota on edelleen iso osa elämää.
Ohjusiskujen ääniä ei Salossa kuulu, mutta tiedotusvälineissä sota on koko ajan esillä. Yhteydenpito Ukrainassa oleviin sukulaisiin on myös tiivistä.
Viktoria Kyrychenko kertoo, että kaikesta huolimatta ukrainalaiset ovat valmistautuneet jouluun hyvillä mielin. Yleensä kaduille laitettavat joulukoristeet on viety metrotunneleihin.
– Kun ihmiset menevät pommituksia suojaan metroon, he näkevät joulukoristeita ja joulukuusia. Kaikki ovat hyvällä päällä ja juhlivat joulua ja uutta vuotta.
Venäjällä tunnelmat ovat toisenlaisia. Irina Rantaniemi sanoo, että hänen Venäjällä olevat ystävänsä ovat alakuloisia.
– He sanovat, että heillä ei ole tulevaisuutta. Ei ole elämäniloa. Ukrainalaisilla on, koska kun he voittavat, koko maailma on heitä tukemassa ja he voivat olla ylpeitä omasta saavutuksesta. Mutta sitten siellä on masentunut kansa toisella puolella.
Joulua seuraa uusi vuosi.
Sen ajankohta on joulun tavoin ukrainalaisille tulkintakysymys, ja Suomessa tätäkin juhlaa voi viettää kahdesti.
Ukrainalaisiin uuden vuoden perinteisiin kuuluu, että keskiyöllä voi hiljaa mielessään toivoa jotain. Tästä perinteestä on kuluneena vuotena ammennettu mustaa huumoria.
– Ukrainalaiset olisivat halunneet matkustella, mutta monella ei ole ollut mahdollisuutta. He toivoivat viime uutena vuotena, että pääsisi matkalle, sanoo Viktoria Kyrychenko. Hän nauraa hersyvästi ja sanoo, että toiveissa pitäisi olla tarkkana.
Myös Viktoria ja Liudmyla Kyrychenkon ”pääsivät” matkalle, jollaista he eivät osanneet ennakoida.
Se vei heidät Dneprin rautatieasemalle, pimeänä maan halki kulkeneeseen junaan ja rajan ylitse Puolaan. Silloin vielä heille tuntematon enkeli järjesteli heille lentoliput Suomeen ja kurvasi Fordillaan heitä vastaan Vantaalle.
Tee höyryää kupeissa, kun nauru vaimenee. Mieliin hiipii tulevan vuodenvaihteen keskiyön toive.
