Visio uudistetusta keskustakorttelista saa kannatusta – ”Tällaista aloitteellisuutta on odotettu jo parikymmentä vuotta”

6
Arkkitehtuuritoimisto B & M:n havainnekuva Turuntieltä. Tässä vaihtoehdossa etummainen kerrostalo on nykyisen Sokoksen kulmalla.

Suunnitelmat Sokoksen korttelin uudistamisesta saivat laajaa kannatusta salolaisten keskuudessa, kun Salon Seudun Sanomat kysyi kaupunkilaisten mielipidettä verkkosivuillaan.

Salkkari uutisoi suunnitelmista viime viikolla. Sokoksen korttelista aiotaan purkaa lähivuosina kaikki nykyiset rakennukset Plazan laajennusosaa lukuun ottamatta. Tilalle on tarkoitus rakentaa vaiheittain uusia asuinkerrostaloja, joiden alimmissa kerroksissa olisi liiketilaa ja toimistoja.

Salkkarin verkkokyselyssä oli neljä vastausvaihtoehtoa, joista kaksi oli visiota myötäileviä ja kaksi sitä vastustavia. Kysely sai keskiviikkoaamupäivään mennessä reilut 400 vastausta, joista suurimmassa osassa suhtauduttiin visioon myönteisesti. Vain vajaat 20 prosenttia vastanneista suhtautui suunnitelmaan kielteisesti tai erittäin kielteisesti.

Arkkitehtuuritoimiston visio Turuntien, Asemakadun, Vilhonkadun ja Annankadun välisestä korttelista. Kuva: Arkkitehtuuritoimisto B & M.

Verkkokyselyssä oli myös mahdollista vastata avoimeen kysymykseen. Oman tekstimuotoisen palautteensa jätti hieman yli sata vastaajaa.

Vastauksissa suhtauduttiin projektiin avoimen positiivisesti, varauksellisen toiveikkaasti ja yhtäältä kielteisesti. Monissa palautteissa tuotiin esiin huoli liian korkeasta rakentamisesta.

”Liian korkeita. Ympäröivät kadut ovat liian kapeita, keskusta tuntuisi katutasolla liian ahtaalta ja pimeältä”, eräässä vastauksessa todetaan. ”Salon rikkaus on vanhemmat rakennukset ja keskustan mataluus. Korkeat rakennukset tuovat ahtauden tunnun”, toisessa kommentissa kompataan.

Päinvastaisiakin näkemyksiä on.

”Itse tekisin sisälle kortteliin korkeaa rakentamista. Kahdeksan kerrosta on minimi, jota pitäisi ajatella”, eräs vastaaja kommentoi. ”Tuollaiset kattohuoneistot menevät varmaan Helsingissä kaupaksi, mutta eivät ole kovin houkuttelevia pikkukaupungissa, jossa on viihtyisämpiäkin asuntoja tarjolla”, toinen vastaaja sen sijaan näkee.

Salon keskustan osayleiskaavan mukaan kortteliin on mahdollista sijoittaa viisikerroksisia taloja. Alueen asemakaavaa on tarkoitus muuttaa, ja samalla tutkitaan tehokkuuden lisäämistä ja korkeampaa rakentamista. Nykyisen työväentalon paikalle Annankadun ja Vilhonkadun kulmaan on visioitu kymmenkerroksista asuintornia, jonka huippu yltäisi Mariankadun viljasiilojen tasalle.

”Vanha työväentalo pitäisi säilyttää niin, että se olisi osa kokonaisuutta”, eräässä vastauksessa todetaan. ”Jatkuva tuhoaminen on järjetöntä. Jotakin kannattaisi säilyttääkin, kuten työväentalo. Kertoo alueen historiasta, vielä joskus arvossaan”, toisessa kompataan.

Salon työväentalon paikalle visioidaan peräti kymmenkerroksista tornitaloa. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Sokoksen korttelin uudistamissuunnitelma – näin äänestettiin

  • Suunnitelma on hyvä ja tarpeellinen, 57%
  • Suunnitelma on hyvä, mutta se vaatii kehittelemistä, 26%
  • En näe suunnitelmaa tarpeellisena, 7%
  • Täyttä turhuutta, panostuksia tarvitaan tyystin toisaalla, 10%
Salon Sokos Turuntien ja Asemakadun kulmassa on osa korttelia, jonka uudelleen rakentamista suunnitellaan. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

”Jos hanke toteutuu, eipä aurinko paistaa muotikadulle!”

Äänestäneiden näkemyksiä

”Keskusta tarvitsee uusia taloja huonokuntoisten tilalle ja lisää keskusta-asuntoja.”

”Mihin 200 asunnon autot menevät? Maan alle, minne?”

”Loistava suunnitelma ankeaan keskustaan.”

”Toivottavasti tämän hankkeen myötä keskikaupungin kaava päivittyy vastaamaan nykyajan tarpeita. Jos näin ei tapahdu, ei Salossa kannata kenenkään tehdä enää mitään keskustan kehittämiseksi.”

”Todella hienoa, jos Salon keskeisin kortteli saadaan ehostettua kivijalasta lähtien kokonaan uusiksi. Tällaista aloitteellisuutta on odotettu jo parikymmentä vuotta.”

”Vanhat rakennukset ovat epäkäytännöllisiä ja suorastaan masentavia.”

”Keskustan kokonaisvaltainen, pitkäjänteinen kehittäminen kaipaisi parempaa ohjausta. Nyt mennään hanke kerrallaan, ja vastustus tuntuu aina lopulta hautaavan ne yksi kerrallaan.”

”Pääasia, että uudisrakennusten asumisesta tulee sopivan kokoista ja kohtuuhintaista lapsiperheille.”

”On samalla mietittävä miten Salosta yleensäkin saadaan houkutteleva. Tyhjiä asuntoja ja liiketiloja on turha rakentaa.”

”Toivon, että ympäristöasiat otetaan huomioon niin uudisrakentamisessa kuin purkamisessa. Salo voisi toteuttaa tämän kiertotalouskorttelina.”

”Ei yhden korttelin uudelleen rakentaminen nosta koko keskustan ilmettä.”

”Jos hanke toteutuu, eipä aurinko paistaa muotikadulle!”

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Nosturit pystyyn
5 kuukautta sitten

Virkamiesten vaihtuminen teki terää kaupungin kaavoituksessa. Keskustan kehittäminen oli jumissa ainakin vuodesta 2009 lähtien, mutta nyt on vihdoin oikea ääni kellossa.

Siiri Salosta
5 kuukautta sitten

Tietokoneen havainnekuvassa kaikki saadaan näyttämään todellisuutta hienompana.

Tammisiltalainen
5 kuukautta sitten
Reply to  Siiri Salosta

Näinhän se on. Kuuluisin esimerkki on se Jumikulaari, joka havainnekuvissa näytti isolta ja hienolta, mutta lopputulos oli pieni lasitettu roska-astia. Toinen esimerkki on Turun ratikkahankkeen ”myymisessä” käytetty havainnekuva, jossa rakennusten reunustamaan todellisuudessa kaksikaistaiseen katuun oli tietokoneella mahdutettu noiden kaistojen lisäksi kaksi ratikkalinjaa pysäkkeineen. Arkkitehtejä ei todellisuus rajoita.

Kaimaani
5 kuukautta sitten

Tämä pitää saada tehdyksi. Raha on hankkeen valmis toteuttamaan, kunhan kaupunki tekee osansa.
Aivan käsittämättömiä kommentteja ”ei Salossa, ehkä Hesassa…”

Jollain kommentoijallako on isompaa viisautta mitä seudun ihmiset kaipaa kuin pankilla, vakuutusyhtiöllä ja vähittäiskaupalla.

Ei ole paljon tyhjää myynnissä viimeksi valmistuneista kolmesta keskusta-alueen kerrostalosta, voi ihan netin välityspalveluista tarkistaa.

Asuntokaupassa sijainti ratkaisee
5 kuukautta sitten
Reply to  Kaimaani

Vastustajilla on useimmiten oma lehmä ojassa. Kuten oma tontti pikkuisen sivummalla, johon ei kannatakaan enää rakentaa, sitten kun ihmiset voivat ostaa uudisasuntoja näin keskeiseltä paikalta.

Matti
5 kuukautta sitten

Ei sovi saloon korkeat talot, ennemmin matalaa kuten tähänkin asti.