Salon seudulta valitut kansanedustajat Mikko Lundén (ps.) ja Katja Taimela (sd.) ovat täysin eri mieltä Tunnin juna -hankkeen hyödyistä ja rahoituksesta. Esko Kiviranta (kesk.) korostaa Salon ja Turun välisen kaksoisraiteen tärkeyttä.
Valtiovarainministeriö julkaisi tiistaina raportin, jonka mukaan Tunnin juna ja kaksi muuta vireillä olevaa suurta ratahanketta ovat kannattamattomia. Niiden taloudelliset hyödyt eivät kata kustannuksia, ja rakentamisesta syntyvien ilmastopäästöjen takaisinmaksu veisi 140 vuotta.
– Hyvä, että myös keskustavetoinen valtiovarainministeriö herää tähän pari kuukautta ennen vaaleja. Hanke on aivan älyttömän kallis, ja valtiontalous on muutenkin kuralla, Mikko Lundén toteaa.

Lundén muistuttaa, että hän on vastustanut Tunnin junaa koko ajan ja vakuuttaa, että linja pitää myös jatkossa. Lundén ei näe hankkeessa hyötyjä.
– On paljon, paljon, paljon tärkeämpiäkin asioita kuin Tunnin juna. Jos elämä on vartista kiinni, ihmisen pitäisi katsoa omia aikataulujaan. Olen sen verran perusvihreä, että mietin myös luontoarvoja, rakastan luontoa ihan oikeasti.
Eduskuntaan Mikko Lundén kertoo kulkevansa sekä junalla että omalla autolla. Rahoja hän osoittaisi ennemmin tiestön kunnossapitoon kuin rautatien rakentamiseen.
Helsingin ja Turun väliä junalla kulkeva Katja Taimela ihmettelee, jos joku on yllättynyt valtiovarainministeriön raportista.
– Selvityksessä ei ole mitään yllättävää. Kaikki me tiedämme, että liikenneinfra tehdään tässä maassa pääsääntöisesti veronmaksajien rahoilla. On epärehellistä todeta, että toteutuakseen hanke tarvitsee paljon julkisia varoja. Sehän on ollut selvää alusta asti.

Taimelaa harmittaa Tunnin junasta käytävä keskustelu, jota leimaa väittely minuuteista. Taimela toivoo, että poliitikot ja muut päätöksentekijät puhuisivat enemmän luotettavasta raideyhteydestä ja sen aluetaloudellisista vaikutuksista.
– Tämä on Varsinais-Suomen ja koko läntisen Suomen keskeisin hanke. Seuraavan hallituksen on päätettävä hankkeen rakentamisesta, joka mahdollistaa EU-rahoituksen hakemisen.
Taimelan mielestä maakunnan ministerien pitäisi puolustaa hanketta, jonka eteen on tehty jo valtavasti töitä vuosien aikana.
Jos Tunnin junan rahoittamisesta päätettäisiin eduskunnassa tänään, sauvolainen kansanedustaja Esko Kiviranta painaisi jaa-nappia. Kivirannan mukaan on kuitenkin pitkä matka siihen, että asia ylipäätään olisi eduskunnassa.
– Tunnin juna on seuraavan hallituksen ja hallitusohjelman asia. Se pitää kirjata hallitusohjelmaan täsmällisesti, jos noudatetaan pitkään noudatettuja periaatteita, että hallitusohjelma on aika tarkka suunnitelma.

Kiviranta itse ajaa kodin ja eduskunnan väliä enimmäkseen omalla autolla. Se on hänen mukaansa kätevintä, kun pitää mennä Helsingistä eri tilaisuuksiin.
– Tunnin juna koskee aika pientä ryhmää. Uskon, että suurin osa tavallisista varsinaissuomalaisista pitää tärkeämpänä sitä, että maantiet ja asvaltoinnit olisivat kunnossa. Tunnin junasta on arvioitu, että sen suurin hyötyjä olisi Lohja.
Esko Kiviranta korostaa, että kaksoisraide Salon ja Turun välille olisi rakennettava mahdollisimman nopeasti.
– Se on varsinaissuomalaisittain järkevä hanke, joka pitäisi toteuttaa kiireellisesti.
Esko Kiviranta ja Mikko Lundén ovat ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Katja Taimela luopuu.
Luen huomisesta lehdestä ja äänestän sitä, joka ei tuhlaa verorahojani Tunnin turhakkeeseen.
Hajotetaan Salon asuinalueet, mutta ei pysähdy Salossa. Voiko olla tyhmempi idea.