Katujengiin liittyminen on usein hätähuuto isommasta ongelmasta – ilmiö ei ratkea kauhistelulla tai helpoilla ratkaisuilla, asiantuntijat arvioivat STT:lle

0
Määrittely katujengiksi perustuu poliisin arviointityökaluun. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Määrittely katujengiksi perustuu poliisin arviointityökaluun. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Katujengit ovat puhuttaneet paljon Suomessa vaalikevään alla. Oppositio on hiillostanut hallitusta asiasta ja syyttänyt hallitusta ”katujen turvaamisen epäonnistumisesta”.

Poliisin mukaan Suomessa on noin 10 katujengiä, joissa on 100–200 jäsentä. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen puolestaan totesi blogikirjoituksessaan, että nuorten tekemäksi epäiltyjen vakavien rikosten määrä on kasvanut. Vaikka katujengeissä korostuvat maahanmuuttajataustaiset, väkivaltarikokset ovat lisääntyneet myös suomalaistaustaisten keskuudessa.

– On niin, että alaikäisten väkivaltarikosten määrä on kasvanut yhdenmukaisesti sekä suomalaistaustaisten että maahanmuuttajataustaisten nuorten joukossa, Kolehmainen sanoi.

Rajanveto nuorisoryhmien ja katujengien välillä ei myöskään ole aina yksiselitteinen ja helppo.

STT haastatteli kahta ruohonjuuritasolla nuorten kanssa toimivan järjestön edustajaa siitä, mitä heidän mielestään katujengeille tulisi tehdä. Heidän mukaansa ratkaisuun ei päästä yksinkertaisilla toimilla, vaan vaaditaan laajamittaista puuttumista nuorten pahoinvointiin.

HelsinkiMission Aggredi auttaa kodin ulkopuolista väkivaltaa tekeviä irtautumaan väkivallasta. Aggredin väkivaltatyön päällikön Petri Salakan mukaan katujengit eivät ole enää vain pääkaupunkiseudun ongelma, vaan niistä on merkkejä esimerkiksi Turussa.

Ensimmäinen askel on myöntää ongelmien olemassaolo ja kartoittaa niiden koko laajuus, jotta toimenpiteitä voidaan kohdistaa oikein, hän sanoo.

–    Katujengeihin ajavat samat asiat kuin muihinkin ryhmittymiin, eli haetaan paikkaa yhteiskunnassa, hän sanoo.

Hänen mukaansa ongelman ratkaisuun tarvitaan pitkäjänteistä politiikkaa, sillä kyseessä on pysyvä rikosmaailman evoluution tulos.

–  Me emme ole sammuttamassa mitään tulipaloa. Mitkään nopeat ja uudet hankkeet eivät tätä ratkaise, vaan tarvitsemme pitkäjänteistä toimintaa. Se alkaa siitä, että pyritään yhteiskunnallisesti ehkäisemään ylipäätään jengiytymisen ja radikalisaation tarvetta. Mitä vähemmän ihmisillä on tarvetta liittyä jengeihin, sitä vähemmän sitä on olemassa. Pitää kasvattaa varhaisen puuttumisen keinoja, pitää vahvistaa ennaltaehkäisyä ja nykyistä korjaavaa toimintaa, Salakka kuvaa.

Asiantuntija skeptinen rangaistuksien tehostamisen vaikutuksista

Julkisuudessa ratkaisuna on väläytelty muun muassa kovempia rangaistuksia, lisää poliiseja ja myös panostuksia sosiaali- ja lastensuojelutyöhön. Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.) on kertonut, että katurikollisuuteen olisi puututtava myös koventamalla rangaistuksia, kertoo Yle.

Salakka peräänkuuluttaa pitkäaikaisia ratkaisuja. Salakan mukaan rikokset harvoin vähentyvät kovempien rangaistuksien myötä. Päinvastoin, monelle jengiin liittyvälle vankila on pikemminkin osa urapolkua, hän kuvaa.

–  Rangaistuksien koventaminen on harvoin rikoksia estänyt. Katujengin ”uravaiheessa”, jossa haetaan mainetta, vankila on itse asiassa polku katu-uskottavuuteen. Ei se hirveänä pelotteena toimi, hän sanoo.

–  Paljon on pohdittu myös, voisiko ampuma-aselainsäädäntöä koventaa niin, että aseen kantamisesta saisi kovempia rangaistuksia. Näin on toimittu monissa maissa. En osaa vastata, miten tämä toimisi ruohonjuuritasolla. Ainut varma seuraus siitä olisi rikosoikeusjärjestelmän ja sitä kautta myös rikosseuraamuslaitoksen kuormittuminen, hän sanoo.

Jengeistä haetaan statusta, materiaa ja katu-uskottavuutta

Salakan mukaan moni nuorista kokee ulkopuolisuutta, mikä osaltaan houkuttelee jengeihin. Salakan mukaan yli 90 prosenttia katujengien jäsenistä on maahanmuuttajataustaisia. Yhtenä tekijänä voi olla tietynlainen identiteettikriisi.

–  Nuori ei ole päässyt kiinni suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta samalla irtaantunut vanhempiensa kulttuurista. Eli hän on siinä välivaiheessa. Häntä ei oikein kiinnosta vanhempien kulttuuri, mutta hän ei myöskään ole tullut hyväksytyksi tai halunnut, syystä tai toisesta, sisälle suomalaiseen valtakulttuuriin.

Katujengistä haetaankin usein omaa paikkaa ja yhteisöllisyyttä.

–  Katujengit ovat tällöin houkutteleva paikka. Koetaan, että jengi antaa sinulle turvan, samanmielisen yhteisön, jota et muualta ole löytänyt. Monet kuvittelevat, että jengi tarjoaa seikkailua ja materialistisia etuja. Tämä perustuu mielikuviin, jotka usein romuttuvat, Salakka sanoo.

Ylipäätään materialismi on korostunut nuorisokulttuurissa ja nuorten tekemisissä rikoksissa. Myös gangsta rap ja siihen kytkeytyvä näytöksellisyys kytkeytyy katurikollisuuteen.

–  Ryöstetään esimerkiksi nuorilta merkkivaatteita päältä. Sillä haetaan statusta, jota ei muuten saataisi. Haetaan näyttävyyttä ja katu-uskottavuutta.

–  Lisäksi sosiaalinen media on kytkeytynyt tähän vahvasti. Siellä esitetään videoita, siellä esitetään uhkailuja.

Samalla hän huomauttaa, että kaikki nuorten tekemä katurikollisuus ei liity katujengeihin, vaikka monet asiat ovatkin toisiinsa kytköksissä.

Kauhisteleva keskustelu ei auta

Aseman Lapsien bunkkeritiimin tiimipäällikkö Heikki Turkka sanoo STT:lle, että jengiytymistä tulee estää jo kouluista lähtien. Esimerkiksi niin, että kaikki lapset ja huoltajat oppisivat paremmin suomen kielen, vaikka se tuntuisikin kalliilta investoinnilta.

–  Siinä tulee kuitenkin valtavat säästöt, että annetaan jokaiselle mahdollisuus integroitua. Nyt me syrjäytämme itse osan nuorista, hän sanoo.

Esimerkiksi eräässä pääkaupunkiseudun koulussa vanhemmat otettiin mukaan opetukseen. Tämä niin sanottu perheluokkamalli sekä edisti vanhempien kielen oppimista että rauhoitti oppimista.

Myös hänen mukaansa katujengeihin liittymisen taustalla on ulkopuolisuutta ja myös kokemuksia rasismista. Nuoret tarvitsevat tunnustusta ja hyväksyntää.

–  Fakta on kauhean usein se, että nämä nuoret, jotka käyttävät väkivaltaa, eivät ole tulleet hyväksytyksi koulussa omana itsenään tai osaamisensa kautta. He kokevat ja tuntevat, että heistä ei välitetä.

Turkan mukaan keskustelu katujengeistä on usein populistista ja kauhistelevaa, mikä ei edistä ongelman ratkaisua eli nuorten pahoinvointiin puuttumista. Tutkimusten ja käytännön kokemusten pohjalta tiedetään, että tehokkaimmin nuorten parissa toimivat keinot, jotka pohjautuvat kuuntelemiseen, syyllistämättömyyteen, konfliktinratkaisuun ja ihmisen kohtaamiseen tekojen taustalla.

Aseman Lapset on muiden nuorisojärjestöjen kanssa vedonnut kansanedustajiin ja puolueisiin, että keskustelu ja ratkaisuehdotukset kohdistettaisiin nuorten pahoinvoinnin ja syrjäyttämisen juurisyihin, ei yksittäiseen oireeseen.

–  Nuorten kaduilla käyttämä väkivalta versoaa erityisesti nuorten systemaattisesta ohittamisesta ja ulossulkemisesta. Tarvitsemme toimia, joilla rikoksiin syyllistyneet nuoret joutuvat vastuuseen teoistaan, mutta samalla rakennetaan väylä ulos jengeistä ja rikollisesta toiminnasta, kannanotossa todetaan.

Luottamuksen rakennus vaatii joskus päänaukomisen kestämistä

Turkka huomauttaa, että kouluilla ja nuorisotyöntekijöillä on yleensä selkeä kuva siitä, ketkä nuoret ovat vaarassa ajautua ongelmiin. Hän kohtaa päivittäin kadulla nuoria, joiden kanssa luottamuksen rakentaminen vie aikaa.

–  Aika paljon pitää kestää vittuilua, ennen kuin yhteys syntyy. Eikä siitä saa loukkaantua, hän kuvaa.

–  Ennen kuin nuori luottaa meihin, hänen pitää hyötyä meistä. Käytän sellaista termiä kuin pitsamittari.

Tällä Turkka tarkoittaa sitä, että yhteyden rakentaminen alkaa esimerkiksi viemällä nuoria pitsalle. Siellä nuorille ei vielä aleta ohjeistamaan miten heidän tulisi elää, vaan kysytään lähinnä, mitä heille kuuluu. Keskustelu aloitetaan vasta, kun nuori itse antaa siihen luvan.

–  Erään porukan kanssa piti käydä kuusi kertaa pitsalla, että saimme luottamuksen. Nämä nuoret eivät olleet eläneet maailmassa, jossa aikuisiin voisi luottaa ja toisin päin.

Turkan mukaan järjestöjen etu on se, että osalla on käytössä rikos- ja päihdetaustaisia työntekijöitä, kokemusasiantuntijoita, ja heidän hyödyntämisensä kannattaa.

–  Heidän on niin paljon helpompi päästä nuorten kokemusmaailmaan. Heillä on jokaisella muistissa, miltä se tuntuu, millaista elämä oli. Nuoret myös puhuvat heille eri tavalla kuin meille, joilla lukee sossu tai poliisi otsassa syvään uurrettuna, hän sanoo.

Jengistä irtautuminen vaatii usein lupausta paremmasta elämästä

Monet puolueet ovat nostaneet esille myös exit-toiminnan tärkeyttä. Jengistä irtautuminen on yksilölle iso ja usein koko elämän uusiksi laittava prosessi, joka vaatii panostusta, Aggredin Salakka sanoo.

– Meidän verkostomme, johon kuuluu Keskusrikospoliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen irtautujatyön lisäksi valtakunnallinen Aggredi-verkosto, toimii tukena katujengeistä ja rikollisverkostoista irtautumiseen. Meidän pitää pohtia, miten yhteiskuntaan kiinnittymiseen tähtäävät toimenpiteet palvelisivat mahdollisimman paljon sitä, että jo jengissä oleva henkilö havaitsisi, että hänellä on mahdollisuus irtautua jengistä ja rakentaa itselleen hyvä elämä.

–  Ovia pitää avata ja pitää auki yhteiskuntaan. Meillä ei ole vielä tarpeeksi tietoa siitä, mitä kaikkea katujengiin liittymiseen ja irtautumiseen liittyy, ja miten se eroaa esimerkiksi prosenttijengeistä (moottoripyöräjengeistä) irtautumisesta, hän sanoo.

Aseman Lapsien Turkka huomauttaa, että jengeihin puuttuminen vaatii myös koko ryhmän, ei vain yksilön toimiin puuttumista.

–  Jos meillä on joku porukka ruvennut määrittelemään itseään tietyllä hierarkialla ja rikoksilla, se ei voi olla pelkästään yksilötyötä. Joka ikisen nuoren, jonka kaveriporukka hölmöilee, tulee yhdessä tehdä se päätös, että alamme muuttamaan toimintatapojamme.

Sanna Raita-aho