KOK:ssa kaavaillaan venäläisten ja valkovenäläisten paluuta kisoihin – Suomen olympiakomitea kannattaa edelleen sulkua, joka tuskin päättyy kovin nopeasti

15

Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n hallitus ilmoitti keskiviikkona, ettei Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijoita saa sulkea kilpailuista kansallisuuden takia. Hallitus suosittelee, että kyseisten maiden urheilijoiden paluuta kansainvälisiin kilpailuihin ”tiukoin ehdoin” selvitetään edelleen.

Ehtoihin kuuluu, että venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat osallistuisivat kansainvälisiin kilpailuihin ”neutraaleina urheilijoina” ilman kansallisia tunnuksia.

KOK:n hallitus suositteli, etteivät kansainväliset lajiliitot edelleenkään järjestä urheilutapahtumia Venäjällä tai Valko-Venäjällä eikä maiden kansallisia tunnuksia saa pitää esillä kansainvälisissä urheilutapahtumissa.

Viime vuonna KOK suositteli Venäjän ja Valko-Venäjän sulkua kansainvälisestä urheilutoiminnasta, kun Venäjä aloitti Valko-Venäjän tukemana hyökkäyssodan Ukrainassa. Valtaosa kansainvälisistä lajiliitoista on noudattanut sulkukehotusta.

”Urheilijoita tulee kohdella ilman syrjintää”

Nyt KOK:n hallitus on muuttanut käsitystään ja perustelee sitä olympialiikkeen periaatteilla ja eri maiden urheilijoiden tasavertaisella kohtelulla.

Hallitus katsoi, että ”urheilijoita tulisi kohdella ilman syrjintää olympiaperuskirjan mukaisesti, eikä hallitusten sovi päättää, ketkä urheilijat voivat osallistua kilpailuihin”.

–  Ketään ei saa estää kilpailemasta pelkästään passinsa vuoksi, hallituksen kannanotossa sanottiin.

Hallitus korosti, että Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijoiden tulee noudattaa heille asetettuja osallistumisehtoja kilpailuoikeuden riistämisen uhalla.

–  Jos urheilija ei noudata kelpoisuusvaatimuksia tai noudata osallistumisehtoja, urheilutapahtuman järjestäjän tulee välittömästi poistaa hänet kilpailusta ja raportoida tapauksesta KOK:lle.

Suomi on eri linjoilla

Suomen olympiakomitean kanta venäläisiin ja valkovenäläisiin urheilijoihin on ennallaan. Olympiakomitea vahvisti keskiviikkona, ettei venäläisiä eikä valkovenäläisiä urheilijoita pitäisi toistaiseksi ottaa mukaan kansainväliseen urheilutoimintaan.

Olympiakomitea on ilmaissut mielipiteensä vahvasti myös Kansainväliselle olympiakomitealle KOK:lle.

–  Positiivinen signaali KOK:n tiedotteessa on, että aiemmat sanktiot ja suositukset pysyvät toistaiseksi voimassa, ja että mahdollisen paluun yhteydessä pohditaan tiukkoja reunaehtoja, toimitusjohtaja Taina Susiluoto totesi Olympiakomitean tiedotteessa.

–  Myös monet muut Euroopan maat ovat vaatineet tiukkoja reunaehtoja, mikäli kilpailuoikeuksien palauttamista suunnitellaan. Tämä näkökulma on saanut enemmän kannatusta kuin venäläisten ja valkovenäläisten täydellinen sulku kansainvälisestä urheilusta.

Suomen olympiakomitea ajattelee tilanteessa myös ukrainalaisten ja suomalaisten urheilijoiden asemaa.

–  Ajatuksemme ovat ukrainalaisten tukena. Keskeinen intressimme on myös varmistaa, että suomalaiset huippu-urheilijat eivät kärsi tilanteesta, Susiluoto jatkoi tiedotteessa.

Kansainväliset lajiliitotkaan eivät välttämättä muuta kantaansa ainakaan nopeasti.

–  En usko, että Kansainvälinen hiihtoliitto FIS olisi kuluvalla kaudella ensimmäisenä seuraamassa KOK:ta, vaikka KOK tekisi jonkinlaisen muutoksen, FIS:n varapuheenjohtaja Martti Uusitalo arvioi tilannetta MTV:lle ennen KOK:n tiedotetta.

–  Uskon, ettei FIS:n hiihtolajeissa tapahdu kuluvalla kaudella mitään.

Venäjää ja Valko-Venäjää ei nähdä ainakaan jääkiekon miesten MM-kisoissa toukokuussa.

–  Ei. Ei ole mahdollista. Eikä sellaista ole näköpiirissä, että ne kovin äkkiä pelaisivat kisoissa, MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen kertoi keskiviikkona MTV:n uutisille.

Pasi Rein

15 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Keijo K
10 kuukautta sitten

Niin kauan kuin Venäjän joukkoja on Ukrainan alueella, ei noilla kahdella maalla (kansalaisilla) ole mitään asiaa kansainvälisiin kilpailuihin.

Kerttu
10 kuukautta sitten
Reply to  Keijo K

Niin kauan kuin Nato sotii Ukrainassa Venäjää vastaa, ei niillä mailla ole asiaa kisoihin, mikä tarjoaa Suomelle ja Ruotsille mahdollisuuden mitalisatoon.

pertti
10 kuukautta sitten
Reply to  Kerttu

Suomi on myös mukana sodassa Venäjää vastaa. Suomi on lähettänyt aseita ja tehnyt päätöksen yli 50 sotilaan lähettämisestä Ukrainan tueksi Venäjää vastaan. Eli Suomen valtio on tehnyt päätöksen sotia Venäjää vastaan. Kyllä on typerää kun kukaan ei näe koko prosessin taakse. Miksi Yhdysvallat sanoo, että Ruotsin ja Suomen pitää liittyä yhtä aikaa Natoon? Se on Bidenin vaatimus. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että kun Nato täysillä menee Venäjää vastaan niin Nato puolustaa omiaan Ruotsin puolelta. Meren takaa on turvallisempi sotia kuin maarajalla. Suomen mantereella on sota ja Suomi uhrataan. Näistä asioista saa kiittää tätä hallitusta, joka ei ymmärrä politiikasta yhtään mitään,… Lue lisää »

MDI
10 kuukautta sitten
Reply to  Kerttu

Tämä onkin ihan uutta tietoa, että NATO sotii Ukrainassa, kas kun kukaan ei ole siellä NATO-joukkoja nähnyt. Roistovaltio Venäjä ei ole NATO.

pertti
10 kuukautta sitten
Reply to  MDI

Kyllä se katsotaan sotimiseksi kun siellä on Naton porukkaa vaikka ne ei osallistu suoraan toimintaan. Koulutukseen ja opettamiseen käyttämään uusia aseita. Sekä aseellistaa Ukrainaa aseellisesti. Nato on silloin mukana sodassa. Kaikki muu on lännen propagandaa.

Kerttu
10 kuukautta sitten
Reply to  MDI

Kirjoitin vaan miellyttääkseni perttiä ja hänen hengenheimolaisiaan.

Marko
10 kuukautta sitten
Reply to  Kerttu

Kerro missä Nato sotii ja minkä Nato-maan alaisuudessa tätä operaatiota toteutetaan? Jos Nato olisi osapuolena, olisi venäläiset jo ajettu Uralin itäpuolelle.

pertti
10 kuukautta sitten
Reply to  Keijo K

Onneksi tätä päätöstä ei tehdä tässä portaalissa ja se tehdään ilman vihaa. Viha ja katkeruus ajavat juuri näihin tekoihin mistä sodat alkavat. Vihakirjoitukset, olkoonkin aihe mikä tahansa, eivät ole koskaan hyväksyttäviä. Vihalla ei ole koskaan saatu mitään hyvää aikaan.

MDI
10 kuukautta sitten
Reply to  pertti

Onneksi Pertti suhtaudut itse niin lempeän ystävällisesti USAan ja NATOon, ihan ilman katkeruutta ja vihaa.

Pertti
10 kuukautta sitten
Reply to  MDI

Siinä olet oikeassa, en vihaa ketään enkä mitään. Viha syö itseään vihaajaa enemmän kuin muita. Tsemppiä.

Vlad
10 kuukautta sitten
Reply to  pertti

Kyse ei ole vihasta vaan syvästä halveksumisesta edustamaasi aatemaailmaa vastaan.

Pertti
10 kuukautta sitten
Reply to  Vlad

Kielikuvasta mitä lukee riveillä heijastuu viha, ei katkeruus eikä halveksunta. Vaan pelkkä viha.

keijo.k
10 kuukautta sitten
Reply to  pertti

Vihaa voi lukea mistä hyvänsä kirjoituksesta jos niin haluaa, tai kirjoituksen niin käsittää. Ovatko kaikki ne maat sodassa Ukrainaa, Natoa ja Suomeakin vastaan, jotka toimittavat venäläisille aseistusta eri muodoissa? Onko kolmas maailmansota jo käynnissä?

Olli
10 kuukautta sitten
Reply to  pertti

Miksi Venäjä vihaa Ukrainaa ??

Pertti
10 kuukautta sitten
Reply to  Olli

Ei Venäjä vihaa Ukrainaa. He puolustautuvat Yhdysvaltain valtapolitiikan laajentumiselta. He eivät saaneet turvatakuita joten hakee turvallisuutta tällä tavalla. Venäjä tietää Naton hyökkäyssodat ja yrittää estää näin hyökkäämisen Venäjälle. Nato on hyökännyt Irak, Libya, Afganistan, jne.