
Syyskuussa 1982 Ari Lagerström asteli Salon keskustassa Vilhonkadulla puolieksyksissä.
Hän etsi yhtä tiettyä ovea, mutta se oli kuin piilossa. Sitten silmiin osui kukkakaupan viereisessä ovessa oleva pieni pronssinen laatta. Laatassa luki: Salon-Lohjan seudun vakuutusyhdistys. Mikäköhän salaseura tämä on, ajatteli 19-vuotias Lagerström.
Ovenavauksella alkoi 40-vuotinen ura, joka päättyy tänä kesänä LähiTapiola Etelän toimitusjohtaja Lagerströmin jäädessä eläkkeelle.
Eilen perjantaina Lagerström pokkasi Rikalassa järjestetyssä kutsuvierastilaisuudessa vakuutusneuvoksen arvonimen. Se on myönnetty tähän mennessä hieman yli 30 henkilölle. Arvonimeä anoi Lagerströmille työnantaja.
– Lounais-Suomessa ei taida olla yhtään ennestään. Kyllä se on kiva kiitos urasta talossa, sanoo Lagerström.
Uransa aikana Ari Lagerström on toiminut vakuutusmyyjänä, korvauskäsittelijänä, taloushallinnon tehtävissä ja vuodesta 1999 alkaen toimitusjohtajana. Hän on ollut viimeisen päälle firman mies.
– Olen koko elämäni antanut LähiTapiolalle.
Tittelistä riippumatta Lagerström on aina halunnut olla lähellä asiakasrajapintaa. Kun yrityksen nykyisiä toimitiloja Turuntien ja Annankadun kulmassa remontoitiin, toimitusjohtajalle suunniteltiin huonetta rauhallisella sijainnilla.
– Espoon porukat ja arkkitehdit olivat sitä mieltä, että huoneeni pitäisi olla sivummalla. Sanoin, että minä päätän mihin huoneeni tulee, Lagerström sanoo.
Niinpä huone tuli saman käytävän päähän, jossa on konttorin asiakaspalvelutilat.
– Tunnen täältä ihmisiä niin paljon. Jollei minua näy, he rupeavat kyselemään mihis se Lage on mennyt. Kun he tulevat sisälle ja menevät asiakaspalveluun, minä morjestan. Nostan tassun pystyyn, ja he ovat tyytyväisiä. Näen koko ajan siihen käytävälle.
Työlle omistautuminen on tarkoittanut myös sitä, että työasiat ovat uineet henkilökohtaisen elämän tontille. Lagerström kiittelee vaimoaan Minnaa joustavuudesta ja talkoohengestä. Silitettyjen kauluspaitojen määrä on suuri.
Eläkepäivien alla ajatukset vievät myös pariskunnan pojan Robertin lapsuuteen.
– Robert oli neljävuotias, kun olimme lähdössä kesällä keskustassa käymään. Sanoin, että otan salkun mukaan ja käyn töissä. Hän tempaisi salkun käteensä ja kuin kiekonheittäjä pyöräytti salkun pensasaitaan ja sanoi, että tätä me ei tarvita, nyt on kesäloma.

Salkku taitaa kuulua Lagerströmin eläkepäivienkin varustukseen konkreettisesti ja virtuaalisesti.
Lagerström on jo viritellyt tuttavansa kanssa kuviota, jossa tuleva eläkeläinen pääsee auttamaan liiketoiminnan kehittämisessä. Jokin kiinnostava hallituspaikkakin voisi mahtua palettiin, hän aprikoi.
Virtuaalisalkussa puolestaan kuplii ja kasvaa sijoitusomaisuus, jota on kertynyt varsin mukavasti. Viimeksi vahvistettuna verovuonna, 2021, Lagerström tienasi siviilissä jo rutkasti enemmän kuin palkkatöissä. Eikä palkkakaan pieni ollut.
Sijoittamisen hän aloitti jo 1980-luvulla – ja niin kovin perniöläisellä tavalla.
– Lähtiköhän se siitä, että minulla oli suomen kielen opettajana Erkki Sinkko? Lagerström muistelee.
Salon Seudun Sanomienkin palstoilla monet kerrat esillä ollut ammattisijoittaja ja miljonääri Sinkko on jo pitkään asunut Helsingissä. Jos hänen juttusilleen istahtaa Stockmannin kahvilaan, hän kyllä muistaa mainita oppilaansa Perniössä.
Sijoittaminen on kuulunut vahvasti myös Lagerströmin työhön. Vakuutusbisneksessä perusarki vakuutusmaksuja keräämällä ja vahinkokorvauksia maksamalla ei tuota kummoisia katteita, vaan tulos tehdään sijoitustoiminnalla. Se on LähiTapiola Etelässä sujunut kiitettävästi.
Lagerström sanoo olevansa siviilissä rohkeampi sijoittaja kuin töissä.
– Riskillä tulee enemmän, mutta se vaatii jäitä hattuun. Ei parane hosua ja lähteä paniikissa sopulilauman mukana.
Tyylilleen uskollisena Ari Lagerström aikoo kutsua asiakkaat eläkekahville.
Eikä vain muutamaa valikoitua vaan pari tuhatta. Paikkana on Salohalli, ja vieraita viihdyttää Arja Koriseva. Juhlat pidetään 17. maaliskuuta.
Huhtikuussa työpöytä siirtyy seuraavalle toimitusjohtajalle, ja Lagerström sirtyy loman kautta virallisesti eläkkeelle heinäkuun alussa. Samalla Salon liike-elämä menettää jälleen yhden näkyvän hahmon, jolla on juuret Salossa ja lukkarinrakkautta Saloa kohtaan.
Lagerströmiä mietityttää, millä tavalla Salon uuden sukupolven johtajat ovat ottaneet ja ottavat paikkansa.
– Kyllä Salo kaipaa kasvoja, hän sanoo.
Ari Lagerström
- Syntynyt 10.6.1963 Perniössä.
- Keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö LähiTapiola Etelän toimitusjohtaja.
- Suorittanut vuonna 2011 Master of Business Administration, MBA-tutkinnon Jyväskylässä.
- Perheessä puoliso ja aikuinen poika.
- Harrastaa mökkeilyä ja metsänhoitoa.
- Sai perjantaina tasavallan presidentin Sauli Niinistön myöntämän vakuutusneuvoksen arvonimen.
- Lagerströmin seuraajaksi on valittu Mikko Lempiäinen.
Toivottavasti johtaja lähtöpuheessaan myös muistuttaa omia työntekijöitään, etteivät valtaa läheisiä parkkikiekkopaikkoja koko päiväksi omille autoilleen. Niitä kun ei muutenkaan ole siinä paljoa. Tuo kun vaikuttaa kaikkien läheisten liikeyritysten asiakkaisiin, myös LähiTapiolan.