Opiskelijat harmittelevat rajallista pysäköintitilaa Salon seudun ammattiopiston alueella – kiinteistöpäällikön mukaan ongelma korostuu aina, kun uusia opiskelijoita aloittaa

22
Salon seudun ammattiopiston pysäköintiongelmat näkyvät viereisellä Helenanpihan kadunpätkällä, johon autoja pysäköidään kieltomerkistä huolimatta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Parkkipaikkojen vähyys Salon seudun ammattiopistossa Taitajankadulla harmittaa opiskelijoita. Pysäköintitilan rajallisuus on aiheuttanut hankaluuksia Salon seudun ammattiopiston alueella jo vuosia, ja Salon Seudun Sanomat on uutisoinut asiasta moneen otteeseen.

– Parkkitilaa on liian vähän. Osalla opiskelijoista tunti alkaa kahdeksalta, ja jos itsellä alkaa yhdeksältä, niin paikkaa ei löydy. Jos pysäköit Astrum-keskukseen, tulee sieltä sanomista. Pysäköinti Turuntien päässä olevalle parkkipaikalle kiellettiin kokonaan, opiskelija Sampo Elo sanoo.

Elo sanoo, että pysäköinnin ongelmat ovat aiheuttaneet keskustelua opiskelijoiden parissa.

– Kyllä sitä tulee kirottua monesti. Oma koulunkäyntikin kärsii siitä, kun pyörit etsimässä tyhjää parkkipaikkaa ja opettajilta tulee sanomista, kun tulee myöhässä tunnille.

Elo kertoo saaneensa sakot useamman kerran virheellisestä pysäköinnistä.

– Jos jättää auton kävelytielle, saa sakot saman tien, Elo tietää.

Opiskelija Atte Vesanto sanoo, että tyhjän paikan autolle voi löytää puoli tuntia ennen koulupäivän alkua.

– Muuten ei oikein löydy.

Jos tyhjää parkkitilaa ei ole, Vesannon mukaan auto jätetään jonnekin, mihin mahtuu.

– Joutuu ajamaan sakkopaikalle, jos ei halua ajaa johonkin kauemmas. Muutama sakko on tullut otettua sen vuoksi, Vesanto kertoo.

Salon seudun ammattiopiston lähellä Venemestarinkadulla oli autoja parkissa keskiviikkona kiellosta huolimatta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Koska opiskelijat joutuvat tekemään toisinaan varsin luovia ratkaisuita pysäköinnin suhteen, aiheuttaa tämä ärsytystä alueella asuvien keskuudessa.

– Autoja ja mopoautoja on pysäköity laittomille paikoille miten sattuu, Helenanpihalle muun muassa nurmikkoalueelle. Miltäköhän nurmikot näyttävät keväällä, kun autot seisovat jatkuvasti siinä päällä? ammattiopiston lähellä asuva henkilö pohtii SSS:lle.

Ammattiopiston kiinteistöpäällikkö Marko Mäkelä kertoo, että pysäköintiongelma korostuu varsinkin syksyllä, mutta myös osin tammikuussa, kun uusia opiskelijoita aloittaa opistossa.

– Koitamme ohjeistaa heitä pysäköinnissä ja yleensä tilanne siitä sitten paranee, Mäkelä sanoo.

Mäkelän mukaan nuoret eivät välttämättä mieti, keitä he haittaavat virheellisillä pysäköinneillään.

– Olen neuvonut lähialueen asukkaita, että kaikista räikeimmissä tapauksissa kannattaa soittaa suoraan poliisille. Tiedän tapauksia, joissa poliisit ovat käyneet sakottamassa väärinpysäköityjä autoja asukkaiden ilmoituksen jälkeen, Mäkelä kertoo.

Autoja on Mäkelän mukaan pysäköity pahimmillaan jopa lähialueen taloyhtiöiden pihoille.

– Mattimyöhäiset ovat ongelmissa, kun kaikki paikat ovat jo täynnä. Käytännössä silloin auto pitäisi viedä Hansan tontille. Sieltä on 200–300 metriä kouluun, ja se tuntuu olevan liian pitkä kävelymatka.

Mäkelä pitää ammattiopiston tienvarren parkkipaikkojen määrää monessa suhteessa hyvänä.

– Fakta on se, että monessakaan kaupungissa ei ole koulun lähistöllä tarvittavaa määrää parkkipaikkoja. Emme mekään pysty tarjoamaan kaikille tyhjää pysäköintipaikkaa.

Salon seudun ammattiopiston pysäköintipaikat Taitajankadulla olivat keskiviikkona puolen päivän jälkeen tupaten täynnä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Asukkaan ehdotus: Vanhan Mäkkärin tontista pysäköintipaikka

Ammattiopiston pysäköintiongelmat aiheuttavat päänvaivaa myös alueella vieraileville.

– Käyn musiikin merkeissä useasti Palvelukeskus Ilolansalossa. Parkkipaikkaa on kuitenkin vaikea löytää silloin kun opiskelijat ovat vielä koulussa. Kesäisin ja joululoman aikaan auton saa pysäköityä vaivatta alueelle, mutta muuten ei, salolainen Hannu Määttänen kertoo.

Määttäsellä on tarjota pysäköintiongelmaan ratkaisu: vanhan McDonald’sin tontista Mariankadulla voisi tehdä ammattiopiston opiskelijoille pysäköintipaikan.

Tontin omistaa Suur-Seudun Osuuskauppa, mutta liikepaikkapäällikkö Mika Tolppolan mukaan SSO:lla ei ole suunnitelmia tällaiseen.

– Luvallisen pysäköintialueen tekeminen vaatisi meiltä ylläpitotoimenpiteitä, kuten aurausta talvisin. Lisäksi jos paikalle tulisikin kaavoitusta myöhemmin, olisi se huono tilanne niille, jotka olisivat tottuneet pysäköimään siihen. Emme ole muutenkaan antaneet tyhjillään olevia tontteja pysäköintikäyttöön ihan jo juridisten seikkojen vuoksi, Tolppola perustelee.

22 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tammisiltalainen
4 kuukautta sitten

Kuten hiljattain on SSS uutisoinut, niin Salossa ei käytännössä poliisi pysäköintiä valvo, kun resurssoinnin prioriteerit tulevat Helsingistä. Ihan sama mihin ja miten pitkään parkkeerat.

Aikanaan Turun Tekulla oli ihan normaalia, että auto piti jättää satojen metrien päähän. Se piti vain huomioida aikatauluissa. Toinen ongelma oli pitkän päivän jälkeen muistaa mihin auto aamulla jäi, suuntia kun oli monia. Turussa kun oli varsin tehokas kunnallinen pysäköinnivalvonta.

Hämmästynyt
4 kuukautta sitten

Halikossa auto parkkeerataan suojatielle.

Tassu
4 kuukautta sitten

Salossa kaikille tuntuu olevan tuo 200-300 metriä liian pitkä matka kävellä autolta mihin tahansa. Eli se mitä vanhemmat edellä, sitä jälkikasvu perässä.

Ilmeisesti rollaattoreille olisi paljon enemmän tarvetta kuin mitä olisi saatavilla. Tai sitten ongelma ei ole fyysinen? Jos ei jaksa kävellä 200-300 opinahjoon, ihmettelen, miten sitten jaksaa opiskella tai tehdä töitä.

Marko
4 kuukautta sitten
Reply to  Tassu

Juurikin näin. Vuosi sitten ehdotettiin Hansan tonttia, mutta oppilaskunnan puheenjohtajan mielestä on liian kaukana. Tuossa iässä pitäisi olla elämän parhaassa kunnossa ja kyetä liikkumaan omin voimin sen 200 metriä.

Keijo K.
4 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Poliisilla on mahdollisuus korjata tilannetta. Käynti päivittäin ja sakko väärin pysäköinneille, kyllä alkaa pieni kävely maistumaan.

Kävelijä
4 kuukautta sitten
Reply to  Tassu

Pari sataa metriä ei varmastikaan ole ongelma, mutta onkohan myös parkkipaikkojen määrä muutenkin mitoitettu väärin, koska kyseisestä tilanteesta kirjoitetaan vähän väliä.

Mikä on kohtuullinen etäisyys parkkipaikan saannille Salon kaltaisessa kaupungissa? Kuinka monta korttelia on hyväksyttävä etäisyys päivittäisen käyntikohteen parkkipaikan löydölle?

Marko
4 kuukautta sitten
Reply to  Kävelijä

Hansan tontille mahtuvat kaikkien autot. Mikä pakkomielle ihmisillä on nykyään vältellä omien jalkojen käyttöä? Kaikki syyt välttää liikuntaa ovat tekosyitä, sanoi aikoinaan Urho Kekkonen. Pitää paikkansa ainakin niiden kohdalla, jotka kykenisivät, vaan mukavuussyistä eivät viitsi.

Kävelijä
4 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Hansan tontille on google mapsin mittojen mukaan 450 metriä. Kekkosen sanoihin vedoten miksi ei siis jätä autoa suoraan kotiin ja kävele koko matkaa alusta loppuun.

Alkuperäinen kysymykseni on edelleen voimassa, ”Mikä on kohtuullinen etäisyys parkkipaikan saannille Salon kaltaisessa kaupungissa? Kuinka monta korttelia on hyväksyttävä etäisyys päivittäisen käyntikohteen parkkipaikan löydölle?” Jos mielestäsi noin puoli kilometriä on hyväksyttävä etäisyys Salon kaltaisessa kaupungissa, niin se on oikein hyvä asia etenkin sinun kunnon kannalta, mutta epäilen aika monien vastaavan eri tavalla ja siksi tämä ammattikoulun parkkipaikkaongelma on sellainen minkä kaupungin päättäjät voisivat ottaa hoitaakseen.

Marko
4 kuukautta sitten
Reply to  Kävelijä

Ei ole 450 metriä. Käy kävelemässä se väli, tai jos et pysty niin vaikka mopoautolla. Hyväksyttävä matka on se minkä kykenee kävelemään. Ammattikoulua rakennettaessa ei ollut autoja likikään joka perheessä, ei edes aikuisilla. Se mitoitettiin sen ajan tarpeiden mukaan, ei nykypäivän, se ei ole väärin mitoitettu kuten väität. Opiskelijoista suuri osa tulee tänäänkin ilman omaa autoa, mites he mahtavat päästä paikalle? Kysy näiltä ilman autoa olevilta vinkkejä miten koululle pääsee ilman omaa parkkipaikkaa ja nelipyöräistä. Jos kehotat minua kävelemään, niin voin kertoa etten omista autoa ja kävelen kaikki matkat alta 10 km. Loput joukkoliikennevälineillä, ammattikoulussa olin 80-luvulla. No, silloin jaksettiin… Lue lisää »

Kävelijä
4 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Jos silloin useita vuosikymmeniä sitten kun ammattikoulu rakennettiin, parkkipaikat mitoitettiin silloisen ajan tilanteen mukaan riittäväksi, niin kyllähän se sitten täytyy edelleen olla oikein mitoitettu, vaikka ammattikoulun rakennusten, opintolinjojen ja opiskelijoiden määrä on kasvanut.

Marko
4 kuukautta sitten
Reply to  Kävelijä

Pitää sitten varmaan purkaa pari kerrostaloa siitä vierestä, että nämä nykythriatlonistit saavat peltitoosansa oven eteen parkkiin.

Parkkiongelma koskee kaikkia kaupunkeja autojen suuren määrän vuoksi. Kaupunkeja ei ole kaavoitettu nykyisiin liikennemääriin, pikemminkin hevoskärryjä varten.

keijo.k
4 kuukautta sitten
Reply to  Kävelijä

Kun ajassa mennään kymmeniä vuosiakin taaksepäin niin ihmisillä oli silloin viela kunnossa olevat pää ja jalat. Nyt ollaan tilanteessa että ne molemmat ovat historiaa?

Veka
4 kuukautta sitten
Reply to  Tassu

Juuri tämä. Aikuisväestö on aivan samanlaista kuin nuoriso. Eräs tuttuni kiertää korttelia autollaan niin kauan kunnes parkkiruutu vapautuu liikkeen oven edestä.

Repa
4 kuukautta sitten

On jotenkin outoa, että osuuskauppa ja ammattioppilaitos eivät saa sovittua ehdoista, joilla entinen mäkkärin tontti voitaisiin ottaa oppilaitoksen pysäköintipaikaksi. Eiköhän ole ollut tilanteita joissa osuuskauppakin on tarvinnut lisää tilaa parkki- ja muille alueilleen.

E-ukko
4 kuukautta sitten

Voi harmi, joutuuko siellä ihan kävelyaskelia ottamaan.

Mä vaan
4 kuukautta sitten

Nykynuorilla on mopoautot ja saavat ajokortinkin 17-vuotiaana niin halutessaan. Eli amista käy vuosiluokan verran enemmän mahdollisia autoilijoita. Lisäksi tosiaan mautot ja muut.

Muinoin 80-luvulla parkkipaikkoja oli riittävästi. Niukkuutta silloinkin jaettiin.

Kaarina Kaakinen
4 kuukautta sitten
Reply to  Mä vaan

Ehkä silloin oli vielä toimiva joukkoliikenne!? Salo ei panosta joukkoliikenteeseen lainkaan, eikä sen ohella ilmastoon. Kaikilla ei vieläläkään ole autoa, bussitkin voisi mitoittaa tarpeen mukaan. Iltavuorot ovat tärkeitä harrastustoimintaa ajatellen, myös kurssitoimintaan osallistuisi monta uutta ihmistä. Kaupankäynti keskustassa vilkastuisi! Ei tietysti kuule tähän asiaan kuin mutkan kautta, kuitenkin ajateltava asia!

Mä vaan
4 kuukautta sitten

Paikkurilla pääsi Ollikkalasta, opiskelija-asuntolassa kun asuin. Nopeammin tai lähes samassa ajassa käveli kuin meni ensin pysäkille odottamaan paikkurin ja sitten Sepänkadulta taas kävellen amikseen.

Silloin valtio tuki Salon ympäristökunnista Saloon suuntautuvaa julkista liikennettä, koska kuntarajat. Nyt kuntarajojen sisäpuolella salolaisia oomme kaikki ja valtio säästää, kun ei tarvitse tukea kaupungin sisäistä liikennettä.

Tavis Torilta
4 kuukautta sitten
Reply to  Mä vaan

80-luvulla nuoret kävelivät ja käyttivät busseja, jotka eivät ovelta-ovelle-kyytejä tarjonneet. Nykynuorilla on ajankäyttökin hukassa. Valvotaan nettien äärellä aamuyöhön, ja herätys niin, että siinä ja siinä kouluun ehtiminen. Ei ole aikaa, koulu alkaa liian aikaisin ym syitä.

Jesse
4 kuukautta sitten
Reply to  Tavis Torilta

Mikä on kun vanhemmat eivät enää 2020-luvulla opeta lapsiaan, että nukkumaan mennään aikaisin ja yömyöhään ei notkuta netissä. Toista se oli silloin ennen kun mentiin ajoissa kiltisti nukkumaan ja eikä notkuttu yömyöhään kavereiden kanssa alikulkusiltojen seiniä maalaillen.

Marko
4 kuukautta sitten
Reply to  Tavis Torilta

Joopa joo. Istuttiin Centrumin rappusilla ja juotiin kaljaa, meni aina myöhään. Ei ne nuoret silloin olleet sen aikaisemmin nukkumassa. Pakko todeta, että ei paljon busseja kulje enää maakunnassa.

Hansaan vaan
4 kuukautta sitten

Hansan tontilla on runsaasti tilaa. Aikanaan omassa opiskelupaikassa oli turha kuvitella löytävänsä pysäköintipaikkaa jotain 200 metriä lähempää.