Salolaisesta opettaja Juha Järvestä ja hänen pojastaan Rasmuksesta ei olisi tullut palokuntalaisia, ellei Salon VPK olisi esitellyt säiliöautoa iltatorilla viime elokuussa.
– Se kiinnosti. Menin harjoituksiin heti, kun ne syksyllä alkoivat. Iskä kysyi parin kerran jälkeen, että haittaisiko, jos hänkin aloittaisi. Sanoin, ettei väliä, 14-vuotias Rasmus Järvi kertoo.
Isä on VPK:sta nyt vähintään yhtä innostunut kuin poikakin. Juha Järvi aloitti toissaviikolla pelastustoiminnan peruskurssin, jonka suorittaminen on askel kohti hälytysosastoa.
– Palokunnan porukka on tosi mukavaa. Se on harrastus, jossa oppii toimimaan erilaisissa tilanteissa ja pystyy olemaan hyödyksi auttamalla muita.
Järvet ovat uusia palokuntalaisia, jollaisia Salon alueen vapaaehtoiset palokunnat tarvitsevat kipeästi lisää.
Salon alueen palokunnista on kadonnut kymmeniä koulutettuja sammutusmiehiä parissa vuodessa. Pelkästään Perniön VPK:n hälytysosastosta on hävinnyt viitisentoista sopimuspelastajaa eli melkein joka kolmas.
– Olemme saaneet korona-aikana turpaan 6–0. Jäsentappio on suuri, ja tarvitsemme tekijöitä. Kaikkien ei tarvitse ajaa hälytyksiä, tarvitsemme monenlaisia harrastajia, VPK:n päällikkö Hannes Aaltonen sanoo.
Koronasulun arvellaan sammuttaneen palokuntalaisten harrastusintoa, kun harjoituksia ja muuta yhdessäoloa oli pakko vähentää.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos ai anna virallisia lukuja sopimuspalokuntien hälytysosastojen vahvuudesta tai paloasemien suorituskyvystä. Aluepalopäällikkö Sebastian Holm viittaa vain turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen.
Jotain kertoo se, että pelastuslaitoksella on pohdittu sellaistakin vaihtoehtoa, että pienimmillä paloasemilla päivystäisi päiväsaikaan päätoimista henkilöstöä. Ammattipelastajistakin alkaa tosin pian olla pula.
Palokuntalaisten määrä oli yksi puheenaiheista, kun Salon alueen palokuntien päälliköt kokoontuivat joulukuussa. Huoli oli yhteinen, suurin osa päälliköistä toivoi VPK:n toimintaan lisää väkeä.
Mitä koulutetumpi ja sitoutuneempi lähtijä, sitä isompi menetys.
– Yhdenkin aktiivisen ihmisen poistuma voi tehdä pieneen palokuntaan jo valtaisan loven, jos hän on vaikka kuljettaja tai savusukeltaja, Hannes Aaltonen huomauttaa.
Aluepalopäällikkö Sebastian Holm kääntää asian toisinpäin.
– Se on kuin lottovoitto, jos kymmenen hengen pieni palokunta saa uuden ja aktiivisen jäsenen.
Salon alueella on oma VPK jokaisessa vanhassa kunnassa Särkisaloa lukuunottamatta. Förbyn VPK liittyi Perniön VPK:hon jo kaksitoista vuotta sitten miehistöpulan takia.
Salon Seudun Sanomat kysyi alueen kaikilta kymmeneltä VPK:lta hälytysosastojen miehistöistä ja nuoriso-osastoista. Kyselyyn vastasi viisi sopimuspalokuntaa.
”Toimintaan olisi järkevää perehdyttää ja kouluttaa kerralla viisi uutta jäsentä. He mahtuisivat hyvin mukaan harjoituksiin ja hälytyksiin”, koulutusvastaava Oskari Tulonen Kuusjoen VPK:sta kirjoittaa.
Kuusjoella kaivataan väkeä erityisesti Kuusjoenperältä, jossa on säiliöauto palokunnan tallissa. Vahvistukset turvaisivat VPK:n mukaan sen, että Kuusjoenperän auto voisi ampaista hälytystehtäviin joka tilanteessa ja kaikkina vuorokaudenaikoina.
Muurlan VPK toivoo hälytysosastoon neljää uutta jäsentä. Palokunnan päällikön Juho Lastusen mukaan etenkin päivälähdöt ovat vaikeita, koska suurin osa palokuntalaisista on töissä Salossa.
Kyselyyn jätti vastaamatta palokuntia, joiden miehistössä tiedetään olevan suurin vajaus. Suomusjärvelle hälytetään virka-aikana tukiyksikkö toisesta palokunnasta automaattisesti jo pieniinkin tehtäviin. Pelastuslaitos ei voi enää olla varma, lähteekö Suomusjärven VPK:n auto asemalta joka kerta.
Sopimuspelastajien mahdollisuuksiin lähteä hälytyksiin vaikuttaa sekä työpaikkojen sijainti että työnantajien joustavuus. Halikon VPK:n koulutuspäällikkö Aleksi Peurala puhuu maantieteestä.
”Työpaikkojen sijoittumisella on merkittävä osa pelastustoimen toimintakyvyssä. Kaavoituksella on suuri välillinen merkitys pelastustoimelle ja yhteiskunnan turvallisuudelle”, Peurala kirjoittaa.
Halikon VPK seuraa tarkasti esimerkiksi Halikonrinteen uutta yritysaluetta, joka voisi tarjota työpaikkoja lähelle Märynummen paloasemaa. Toiveita herättää Peuralan mukaan myös Märynummen uusi asuinalue, jonne yksi palokuntalainen jo rakentaa taloa.
Peurala korostaa, että erilaiset työrytmit parantavat VPK:n toimintavarmuutta. Halikon hälytysosastossa on tällä hetkellä päivätöitä, vuorotöitä ja etätöitä tekeviä sekä yrittäjiä ja opiskelijoita. ”Alueilla, joissa ei edes ole työpaikkoja, ei tarvitse pohtia, voiko työpaikalta osallistua pelastustoimintaan”, Peurala huomauttaa.
Halikon VPK:n toiveena on löytää 4–6 uutta sammuttajaa sekä Kokkilan että Märynummen paloasemille.
Salon VPK:n päällikkö Sami Seppänen korostaa, että sopimuspelastajaksi voi ryhtyä aikuisiälläkin. Hän ottaisi heti puolenkymmentä valmiiksi koulutettua sammuttajaa tasaamaan tehtäväkuormaa.
– Hälytykset kertyvät monesti samoille henkilöille etenkin päiväsaikaan. Joka vuosi tarvittaisiin lisää viisi aikuista, jotka ovat halukkaita sitoutumaan ja kouluttautumaan. Pikavoittoja tässä ei ole luvassa kenellekään.
Koronasulku johdatti Seppäsen mukaan myös lapsia muihin harrastuksiin pois palokunnan nuoriso-osastosta. Kouluttajiakin saisi tulla lisää.
– VPK:ssa on tosi hauskaa, ja aion jatkaa. Olen saanut uusia kavereita ja oppinut hyödyllisiä juttuja. Hälytysosastoon pääseminen olisi mielenkiintoista, Rasmus Järvi sanoo.
Kiikalassa on VPK ainakin itse inflatisoinut itsensä omalla toimintatavallaan, kun reippaat sammutusmiehet ovat lähteneet pois toiminnasta. Ei ole ollut koronasta kyse, muut kulkutaudit on vaivanneet. Ja olen siihen sekä pettynyt että huolissani.
Sama koskee ikävä kyllä muitakin vapaapalokuntia, ei sinne pitäisi kuulua todella aktiivisten osallistujien perhe tai muutkaan asiat. Jos on ongelma, se ei poistu sillä että oire hävitettäisiin, on poistettava aiheuttaja. Nykyihmiset vaikuttavat yhä enemmän kuuluvan siihen ”kännyn räplääjien” piiriin ja nuoriso harrastaa mieluummin nelipyöräisiä, häiriöihin asti.
Kiikalassa harrastettiin simmosta ”ulossavustustaktiikkaa” ja hyvin toimi, nyt on vpk:ssa oma mieleinen pieni perhesisäpiiri.