Salon pääterveysaseman kanttiini pysyy edelleen suljettuna – ”Kassajärjestelmä on suoraan sanottuna jäänyt prioriteettilistalla alemmas”

4
Salon pääterveysaseman kanttiini on ollut suljettuna koko alkuvuoden. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Kanttiini on kolmatta viikkoa kiinni Salon pääterveysasemalla, eikä edelleenkään ole varmuutta siitä, milloin kanttiini voidaan taas avata.

Kanttiini on ollut suljettuna vuodenvaihteesta alkaen, jolloin Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha aloitti toimintansa. Kanttiini on kiinni, koska siellä ei pysty tällä hetkellä rahastamaan asiakkaita.

– Asiaa ei ole vielä päästy edistämään. Ongelma taustalla on edelleen sama eli kassajärjestelmän rakentaminen. Kassajärjestelmän rakentaminen vaatii mukaan Varhan taloushallinnon, ja heillä on ollut totaalisesti kädet täynnä palkanmaksun kanssa tammikuussa, Salon ja Someron sote-aluepäällikkö Petri Salo sanoo.

– Kanttiinin kassajärjestelmä on suoraan sanottuna jäänyt prioriteettilistalla alemmas. Tietysti ymmärrettävää sekin, että prioriteetit ovat olleet vähän toisaalla vielä.

Tammikuun alussa eläteltiin toiveita siitä, että kanttiini olisi saatu auki väliaikaisesti Salon kaupungin kassajärjestelmän avulla.

– Sitä vaihtoehtoa selvitettiin, mutta sitä ei päästy toteuttamaan, Salo kertoo.

Salo pitää harmillisena kanttiinin kiinnioloa.

– Se on näkyvä palvelu kävijöillemme. Pyrimme heti avaamaan kanttiinin, kun se on vain mahdollista. Yritämme myös hoputtaa asiaa Varhan suuntaan.

Salon mukaan kanttiinin työntekijöistä osa on ollut lomalla ja osalle on etsitty väliaikaisesti muita työtehtäviä.

– Heti kun tiedämme aikataulun kanttiinin avaamisesta, kerromme siitä, Salo sanoo.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Maalaisjärki kun uupuu
8 kuukautta sitten

Kanttiini auki ja käteismaksu käyttöön. Eikö ruutupaperille voi kirjoittaa myynnit ja kirjata kynällä ja paperilla tarvittavat asiat. Ennenkin niin on toimittu ennen tietokoneaikaa. Jokainen voi ottaa käteistä automaateista ja nostaa useimmista kaupoista, kun käy niissä. Nyt tarvitaan maalaisjärkeä.

keijo.k
8 kuukautta sitten

”Nyt tarvitaan maalaisjärkeä”, pitää paikkansa, ja kansalaisten kunnioittamista poliitikkojen ja hallinnollisten johtajien taholta. Tärkeä asiahan se on hallinnossa pitää huoli siitä että oma palkka varmistetaan, onko se sitä priorisointia?

Hämmästynyt
8 kuukautta sitten

Lähimaksupääte ja sillä selvä. Luulisin. Tai ulkoistetaan.
Marttakahvila, partiokahvila jne siihen asti että kassajärjestelmä tulee Varhan puolelta jolloin paluu vanhaan.

Hoitaja
8 kuukautta sitten

Ulkoistakaa kanttiinin palvelut niin saadaan parempaa tarjontaa ja laajemmat aukioloajat.