
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on päättänyt asentaa 120-juhlavuoden kunniaksi sydäniskurit kaikkiin alueensa ruokakauppoihin, joissa niitä ei vielä ole, tiedottaa SSO. Tähän asti iskuri on löytynyt 12:sta SSO:n toimipaikasta, ja nyt on hankittu 26 iskuria lisää.
Uusien sydäniskureiden asennus aloitettiin tällä viikolla Suomusjärven Salesta, jonne iskuri saatiin maanantaina.
– Kaikki iskurit saadaan asennettua kesään mennessä, kertoo SSO:n yritysturvallisuuspäällikkö Paavo Hänninen tiedotteessa.
Sydäniskurit asennetaan Salossa nyt Perniön ja Tupurin S-Marketeihin, Perniön ja Piihovin ABC-asemille, SSO Liikennemyymälään Perniöntielle, Sokos Hotelli Rikalaan sekä Hermannin, Kiikalan, Kuusjoen, Paukkulan, Perttelin, Suomusjärven, Toijan ja Vaskion Sale-myymälöihin. Iskurit tulevat myös Someron S-Marketiin sekä Kosken ja Taalintehtaan Sale-myymälöihin.
Iskurit asennetaan toimipaikkojen sisätiloihin, ja ne ovat siis saatavilla toimipaikan aukioloaikojen mukaisesti.
Tähän asti iskureita on ollut Salossa Plazan S-Marketissa ja Halikon Prismassa. Lisäksi iskuri on ollut Kosken ja Marttilan Saleissa ja Kemiön S-Marketissa.
– Lähimmän sydäniskurin sijainnin voi jokainen helposti käydä katsomassa osoitteesta defi.fi, Hänninen vinkkaa.
Sydäniskurin eli defibrillaattorin avulla voidaan merkittävästi parantaa sydänpysähdyksestä selviämisen ja toipumisen mahdollisuuksia. SSO muistuttaa, että sydäniskurin käyttöä ei tarvitse arkailla, sillä laite opastaa ääneen vaihe vaiheelta toimimaan oikein. Vahinkoa iskurilla ei voi saada aikaan.
– Laitteet ovat täysin turvallisia käyttää: ne eivät anna iskua, jos ei ole tarvetta. Laite analysoi tilanteen aina ensin, ja vasta tarvittaessa antaa iskun, Hänninen selventää ja muistuttaa, että sydäniskuri ei poista tarvetta paineluelvytyksen aloittamiselle.
– Aina ensin aloitetaan paineluelvytys, eli ei jäädä odottamaan iskuria vaan elvytys aloitetaan välittömästi, sillä sydämenpysähdyksessä jopa jokainen sekunti on tärkeä.
SSO kouluttaa henkilökuntaansa käyttämään sydäniskureita ensiapukoulutusten yhteydessä.
– Jokaisessa toimipaikassa, missä on sydäniskurit, on henkilökunta opastettu laitteen käyttöön, Hänninen vakuuttaa.
– SSO haluaa sydäniskureiden hankinnalla edistää alueen asukkaiden turvallisuutta jokaisessa toimipaikassaan. Kaupat ovat kylillä, varsinkin maaseudulla keskeisiä paikkoja, joissa ihmiset kohtaavat. Toive sydäniskureista tuli asiakasomistajilta sopivasti samaan aikaan, kun SSO:ssa suunniteltiin juhlavuotta, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér tiedotteessa.
Meillä on myös Salon Lady’s Clubilla defibrillaattori.
Nyt on hyvä uutinen!
Sydäniskureiden paikkatiedot löytyvät myös 112-sovelluksesta, Muut palvelut -valikosta. 112-sovellus pitäisi olla jokaisen kännykässä, varmuuden vuoksi.
Ihmisten pitäisi käydä myös niitä ensiapukursseja, jotta uskaltaa toimia. Ei riitä, että kun jotain tapahtuu, niin 10 soittaa hätänumeroon ja loput ottavat valokuvia.