
Salon vapaa-aikapalvelut ja nuorisopalvelut yhdistävät tuttuun tapaan voimansa talvilomaviikolla (20–26. helmikuuta). Luvassa on monipuolista toimintaa niin Salossa kuin muuallakin.
Nuorten keskus Steississä järjestetään erityisohjelmaa jokaisena talvilomapäivänä. Kattauksessa on esimerkiksi kisailua radio-ohjattavilla autoilla, virtuaalitodellisuuslasien kokeilua sekä perinteiset biljardi- ja pingisturnaukset.
Steissin ikäraja on koko talviloman ajan 10–17 vuotta. Myös kaupungin muut nuorisotilat ovat avoinna, ja niiden ajankohtaisia aukioloaikoja voi tarkastella nettiosoitteessa www.nuortensalo.fi sekä nuorisotilojen omilta sosiaalisen median kanavilta.
Nuorisopalvelut järjestää myös kolme retkeä: laskettelureissun Himokselle sekä kaksi matkaa pääkaupunkiseudulle. Retkien ennakkoilmoittautuminen on 2.–9. helmikuuta, ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Vuohensaaressa ja Melassuolla järjestetään toimintaa koko perheelle talvilomaviikon tiistaina ja torstaina.
Vuohensaaressa pääsee kokeilemaan tiistaina uutta ulkopakopeliä sekä muokattuja versioita esimerkiksi golfista ja ampumahiihdosta. Paikalle tepastelee myös Klovni OHO (vuoden alussa Varsinais-Suomen seututaiteilijana aloittanut Karoliina Nordin).
Melassuolla järjestetään lomatorstaina toimintaa niin ulko- kuin sisätiloissakin. Nuorisopalvelujen pop-up-nuokkarilla on tarjolla rentoa menoa, uusia pelejä ja kisoja. Salon liikuntapalvelut pitävät paikan päällä lajiesittelyjä ja kulttuuripalvelut taidepajaa. Päivän kruunaa kestosuosikki bingo.
Sekä Vuohensaaren että Melassuon toimintapäivät järjestetään kello 10–14. Ohjelmistot tarkentuvat säätilanteen mukaan.

Kansalaisopisto järjestää kolmepäiväisen (ma-ke) kädentaitojen talvilomaleirin 7–12-vuotiaille. Ohjelmassa on esimerkiksi huovutusta, virkkausta, kankaiden kuviointia ja ompelua. Leirille tulee ilmoittautua etukäteen kansalaisopiston nettisivujen kautta tai soittamalla opiston toimistolle numeroon 02 778 4561.
Salon pääkirjaston lastenosastolla askarrellaan maanantaina non stop -tyyppisesti kello 12–15. Keskiviikkona kirjastossa on luvassa sirkusta ja loruja Klovni OHOn Kadonnut matka-arkku -työpajoissa. Työpajat on tarkoitettu 5–10-vuotiaille, ja niihin on ennakkoilmoittauduttava puhelimitse tai pääkirjaston lastenosastolla 13.–17. helmikuuta välisenä aikana.
Elektroniikkamuseon tiistain robottikuvataidetyöpajassa rakennetaan robotteja, avaruusaluksia, eläimiä ja muita hahmoja. Keskiviikon juotostyöpajassa valmistetaan strobovaloja. Työpajoihin on ennakkoilmoittautuminen.
Taidemuseo Veturitallin pääsaleissa nähtävän Turun Taidegraafikkojen 90-vuotisjuhlanäyttelyn hengessä innostetaan kaikenikäisiä kävijöitä kokeilemaan itsekin taidegrafiikan menetelmiä. Taidemuseolle voi tulla keskiviikkona ja torstaina koristelemaan kangaskassin helppoa painamismenetelmää käyttäen. Työpajaan voi piipahtaa kello 11–14, ja osallistuminen sisältyy museon pääsylipun hintaan.
Talviloman liikunta-aktiviteetit rehkitään jäällä ja vesillä. Uimahallissa järjestetään lasten vesipeuhuja neljänä päivänä, ja jäähallissa on yleisöluisteluvuoroja ja mailavuoroja jokaisena lomapäivänä. Torstaina kaukalossa kajahtaa lisäksi jäädisco.
Talvilomaviikon ohjelma löytyy kokonaisuudessaan netistä osoitteesta www.salo.fi/talviloma.