Muodoltaan Rakkauskirjeitä vertautuu lähinnä Louis Mallen elokuvaan Ilta Andrén kanssa (1981), joka A. R. Gurneyn näytelmätekstin tavoin perustuu kahden ihmisen vuoropuheluun jonka ympäriltä kaikki muu on riisuttu pois.
Askeettinen muoto on näyttelijöilleen huomattavan vaikea. Mallen elokuvan kaksi miestä, näytelmäkirjailijat André Gregory ja Wallace Shawn, esittivät lähinnä itseään. Rakkauskirjeissä hahmot ovat fiktiivisiä, mutta tyhjällä näyttämöllä ilman rekvisiittaa näyttelijöiden oma persoona väkisinkin sekoittuu roolihahmoihin.
Siksi onkin ollut Maarit Pyökärin ohjaajanviisautta valita Salon Teatterin Rakkauskirjeiden rooleihin Paula Lehtinen ja Ola Leinonen, joiden keskinäinen näyttämökemia on aiemminkin koeponnistettu ja hyväksi havaittu. Rakkauskirjeissä he näyttelevät yhtä paljon toisilleen kuin teatteriyleisölle – ja parhaimmillaan molemmat tuntuvat unohtavan salin olemassaolon ja kommunikoivat intiimisti toinen toisilleen.
Paula Lehtinen esittää Melissaa, miljoonaperijätärtä, joka haaveilee taidemaalarin urasta. Hänen nuoruudenrakastettunsa on Andrew (Ola Leinonen), josta sittemmin tulee Harvardin käynyt juristi ja kunnianarvoisa senaattori. Melissa ja Andy pitävät yhteyttä toisiinsa läpi elämänsä, ovat muutaman kerran lähellä romanssia, mutta etääntyvät taas tahoilleen. On avioliittoja, lapsia, alkoholismia ja elämänpettymystä, mutta kahden entisen nuoren syvä sielunkumppanuus säilyy aina.
Melissa haluaisi pitää yhteyttä puhelimitse, mutta Andrew luottaa kirjeisiin. Välillä kirjeet ovat vain muodollisia joulutervehdyksiä tai parin sanan mittaisia vastauksia kirjekaverin kysymyksiin. Joskus ajaudutaan etäälle, toisinaan taas lähennytään. Ja muutaman kerran kirjeissä ollaan niin maantieteellisesti kuin henkisestikin toisella puolella maapalloa.
Gurneyn teksti risteilee dialogin ja monologin välillä, sillä muutamat, varsinkin Andrew´n kirjeet, ovat pitkiä synkkiä yksinpuheluita, joihin hän ei kenties odotakaan Melissan vastaavan.
Kumpikin lukee omia kirjeitään varttuneella iällä, ajallisen perspektiivin kautta. Kirjeiden myötä he kasvavat esiteineistä nuoriksi aikuisiksi ja lopulta keski-iän ylittäneiksi kehäraakeiksi, joiden mieltä kaihertaa vain täyttymätön rakkaus.
Melissan ja Andrew´n rakkaustarina toteutuu ainoastaan kirjepaperilla, mutta silloin täysimääräisesti.
Reaalimaailmassa romanssi on vain satunnainen vieras, joka piipahtaa heidän elämissään ohikiitävän hetken ja silloinkin lähinnä pelkästään lihallisessa muodossaan.
Maarit Pyökäri ohjaa Gurneyn vankkaa tekstiä näkymättömällä otteella. Se on autenttisen taiteilijan tunnusmerkki: kyky luottaa tekstin sanomaan ja näyttelijöiden taitoon välittää se katsojalle. Ohjaajan ei tarvitse tehdä itsestään numeroa, kun työn alla on upea käsikirjoitus ja sitä tulkitsevat kaupungin parhaat voimat.
Rakkauskirjeiden myötä Salon Teatteri muutti Kulttuuritalo Kivaan. Tila ei ole intiimille draamalle kaikkein otollisin, mutta juuri Rakkauskirjeiden kaltaisen askeettisen esillepanon se vielä kestää.
A.R. Gurney: Rakkauskirjeitä (Love Letters). Salon Teatterin ensi-ilta 14.1. Kulttuuritalo Kivassa. Suomennos: Juha Lehtola. Ohjaus: Maarit Pyökäri. Valosuunnittelu: Timo A. Aalto. Rooleissa: Paula Lehtinen, Ola Leinonen. Seuraava esitys torstaina 19.1. klo 19. Esitykset jatkuvat 11.2. saakka.
