
Salolainen rytmimusiikin superkokoonpano The Mäkynen Family Band astuu lavalle Maran Baarissa perjantaina.
Mauri Mäkysen (kitara) johtamassa kokoonpanossa esiintyvät hänen lisäkseen Teppo Mäkynen (rummut), Esa Mäkynen (basso), Riku Rajamaa (kitara), Okke Komulainen (koskettimet), Konsta Mäenpää (kitara) ja Kari Kahila (laulu).
Harvinainen kokoonpano on esiintynyt viimeksi elokuussa 2021 Salossa, ravintola Hometownissa. Uutta keikkaa oli jo kaupungissa kaivattu.
– Ihmiset olivat kyselleet, että koska taas esiinnymme. Ammattimuusikoilla ovat kalenterit varattuja, mutta nyt löytyi sopiva ajankohta. Jo viime kesänä oli puhetta esiintymisestä, mutta silloin ei löytynyt sopivaa aika. Viime vuonna emme soittaneet kertaakaan, Mauri Mäkynen kertoo.
Kyseessä on The Mäkynen Familyn kaikkien aikojen viides esiintyminen.
Ensimmäistä kertaa ryhmä esiintyi kesällä 2017 Salossa, ravintola Hometownin iltatorijatkojen päätösillassa. Porukan kokosi tätä tilaisuutta varten iltatorijatkoja isännöinyt Esa Mäkynen. Kokoonpanon ennakoitiin esiintyvän yhdessä vain yhden kerran, mutta toisin kävi.
– Kokoonpano koottiin Salon keikkoja varten, ja muualla emme ole esiintyneet, Mauri Mäkynen toteaa.
Ryhmän seitsemästä jäsenestä osa on sukua keskenään. Neljä jäsenistä asuu Salossa. Ryhmä tarjoaa siis kotiyleisölle erikoisherkkua. Kun asialla ovat huippuosaajat, odotettavissa on musiikillista ilotulitusta.
– Luvassa on erittäin juurevaa bluesrockia. Aika lailla vanhalla musiikilla mennään, mutta yritämme soittaa sitä tuoreesti, Mäkynen muotoilee.
The Mäkynen Family Band Maran Baarissa (Rummunlyöjänkatu 16, Salo) 27. tammikuuta klo 23.