
Isä lyö uhrin tajuttomaksi ja valmistautuu polttamaan tämän talon. Samalla hän opastaa pienelle pojalleen ammattiaan, palkkamurhaamista.
”Käytäntö vaatii toistoja, teoria ei. Tänään riittää, että katsot mitä teen. Ymmärrätkö?”
Salolaislähtöisen Tommi Laihon uutuuskirjan Rikotut lähtöasetelma sai alkunsa tosielämästä. Mainosalalla työskentelevä Laiho teki ilmaiseksi ihmisoikeusjärjestö Amnestyn kampanjaa ja kuuli, miten kiduttajan ammatti on periytynyt Lähi-idässä isältä pojalle.
– Se oli karmivaa kuultavaa ja jäi vaivaamaan. Otin siitä käänteen kirjaani. Isä kertoo pojalle, että on tosi ok murhata, Laiho kertoo.
Rikotut-kirjassa poika on kasvanut aikuiseksi ja täysveriseksi alansa ammattilaiseksi. Hän hoitaa toimeksiantajansa käskystä hengiltä joukon ihmisiä, joilla ei näennäisesti ole mitään yhteistä.
Laihon esikoiskirjasta Uhanalaiset tutut hahmot, rikostutkija Karita Haapakorpi, psykiatri Amina Rehman ja tilastotieteilijä Juha Huhtala yrittävät kukin omista syistään selvittää, mistä on kysymys.
Rikotut viittaa tarkoituksella muutaman rivin verran Laihon entiseen kotikaupunkiin. Hän on syntynyt Salossa ja muutti Helsinkiin opiskelemaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
– Salo oli pakko laittaa mukaan. Se on minulle rakas paikka, ja nuoruusajat vaikuttavat kaikkien elämään eniten. Käyn Salossa yhä suunnilleen joka toinen kuukausi.

Laiholle henkirikokset ovat tapa tarkastella yhteiskuntaa ja ihmisluontoa, ja siitä muodostuu myös kirjan teema. Häntä ei kiehdo perinteinen rikoskertomus, jossa tärkeintä on selvittää tekijä, vaan se, miten ihmiset näkevät itsensä – ja miten virheellisesti he voivat itseään tulkita.
– Ihmiset kuvittelevat, miten elämä pitäisi elää ja mihin kertomuksiin he uskovat. Heidän käsityksensä itsestään voi olla häiriintynyt ja väärä. Minulle kiehtovinta on päästä ihmisten mieliin.
Tommi Laihon kirjat koostuvat lyhyistä, elokuvallisista kohtauksista, joissa näkökulma vaihtuu lukujen mukaan. Elokuvamaisessa rakenteessa auttaa murhien sarja: aineksia koukuttaviin juonenkäänteisiin on paljon. Väkivallan kuvailu vaatii mielikuvitusta, mutta ei erityisiä pohjatöitä.
– Näen kirjoittaessani kohtaukset päässäni kuvina. Laitan silmät kiinni ja näyttelen ja elän kohtauksen.
Esikoiskirjaan verrattuna Rikotut valmistui nopeasti. Se sai sattuman kauppana poikkeuksellisen markkinointikeinon: elokuvista tutun trailerin.
– Olen itse tehnyt satoja mainosfilmejä. Kaverini sanoi, ettei kirjoista ole tehty mainoselokuvaa, joten tehdäänkö. Vastasin, että totta kai, mutta rahaa ei ole.
Rikotut–lyhytelokuva syntyi ammattilaisten tekemänä, mutta talkoovoimin. Sen on tuottanut Juha-Matti Nieminen ja ohjannut Pete Riski. Pääosan murhaajaisää näyttelee Janne Hyytiäinen ja poikaa Eero Maunu.
– Minulle tuli kylmät väreet ja kyyneleet silmiin, kun ihmiset halusivat tehdä näin hyvän teon. Rahassa mitattuna elokuva olisi maksanut 50 000–60 000 euroa, Laiho sanoo.

Tommi Laihon esikoisdekkari Uhanalaiset ilmestyi kaksi vuotta sitten. Sarjamurhista kertova kirja sai runsaasti myönteistä palautetta, ja filmiyhtiö Dionysos varasi oikeudet työstää tekstistä tv-sarjaa.
Sarja ei kuitenkaan edennyt, ja nyttemmin tv-optio on rauennut. Laiho on siitä harmissaan.
– Samaan aikaan kaksi muuta filmiyhtiötä oli minuun yhteydessä, mutta mitään ei voitu tehdä. Tv-yhtiöt tuottavat kirjojen pohjalta sarjoja, mutta kirjojen tekijöiden on oltava kuuluisia ja kirjojen pitäisi myydä enemmän.
Laiho sanoo valinneensa kustantajaksi tietoisesti pienehkön Myllylahti-yhtiön. Hän pääsi neuvottelemaan kustannussopimuksesta, sillä hän saavutti kolmannen palkinnon muun muassa Otavan järjestämässä rikoskäsikirjoituskilpailussa.
– Ajattelin, että haluan tehdä kerran elämässäni hyvän kirjan ja sellaisen, jonka takana voin seistä. Pienemmässä kustantamossa sanottiin, että kirjoita mahdollisimman hyvä tarina, äläkä mihinkään sapluunaan.
Laiholla on idea kolmanteenkin rikosromaaniin, joka jatkaisi aiemmista osista tuttujen henkilöiden tarinaa. Sen valmistuminen on vielä epävarmaa.
– En tiedä, haluanko sen kirjoittaa. Kirjasta ei välttämättä tule kaupallinen menestys, vaikka lukijat ja kriitikot tykkäisivätkin. Ongelma koskee laajemminkin luovaa työtä, viihdettä ja taidetta.
Seuraavaksi Laiho aikoo jatkaa Vieraantuneet-työnimellä kulkevan yhteiskunnallisen satiirin kirjoittamista. Sen luvut koostuvat yhteen kytkeytyvistä novelleista.
– Satiirista on tulossa sydänverikirja. Vaatii paljon työtä, että saan sen sellaiseksi, mitä koetan tekstillä sanoa.
Kirjakevät tuo jatko-osia
Saloon kytkeytyvät kirjat saavat keväällä jatko-osia.
Salolaislähtöisten sisarusten Tiina Kristoffersonin ja Vesa-Matti Toivosen Listamestari-sarjan toisessa osassa Kotia kohti, Listamestari (Avain) päähenkilö Elias joutuu muuttamaan pois kotoaan putkiremontin vuoksi. Kirja ilmestyi äänikirjana jo viime vuoden lopussa ja perinteisessä muodossa helmikuussa.

Salolaisen Gabriel Korven Valo Kurki -sarja etenee jo neljänteen osaansa. Entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä ja antiikkikauppias Kurki päätyy etsimään kadonnutta naista Sadekoirat-kirjassa.
Nimimerkin suojissa kirjoittavan Korven aiemmat kirjat ovat olleet omakustanteita, mutta uusimman julkaisee Saga Egmont -yhtiö keväällä.