– Afganistanissa on mennyt niin kuin pelättiin, pahimman mukaan. Enää puuttuu vain, että talebanit rupeavat hirttämään ja ampumaan naisia näytösluontoisesti.
Näin sanoo perniöläinen toimittaja Eeva Koskinen, joka veti vuosia afganistanilaisille naistoimittajille suunnattua Learning Together -koulutushanketta.
Nyt Afganistan on palannut Taleban-hallinnon alle. Koskisen ystävistä moni on paennut Iraniin tai Pakistaniin, jotkut ovat päässeet kauemmaksikin. Tiettävästi kaikki ovat vielä hengissä, arvioi Koskinen.
– Naisista moni oli perheensä ainoa elättäjä. He ovat myyneet pois kaiken, minkä voivat ja näkevät nälkää. Olen ollut typerästi sanoen aitiopaikalla katsomassa mitä tapahtuu, kun yhteiskunta romahtaa ja puolet ihmisistä suljetaan siitä pois.
Talebanit pääsivät valtaan syksyllä 2021, kun Yhdysvallat vetäytyi Afganistanista. Naisten asema kurjistui nopeasti: ensin kiellettiin 12 vuotta täyttäneiltä tytöiltä koulunkäynti, ja joulun alla naisilta kiellettiin opiskelu yliopistossa. Naisia on irtisanottu ja pahoinpidelty, ja heidän on peitettävä julkisilla paikoilla päänsä ja vartalonsa.
Naistoimittajien työstä tuli mahdotonta – ainakin melkein. Osa suomalaisten kouluttamista toimittajista jatkaa yhä työtään ja kertoo kokemuksistaan Afgaaninaisen katse -blogissa, jota julkaistaan Suomen Kuvalehden nettisivuilla.
Uusimmassa, tammikuun puolivälissä julkaistussa tekstissä aiheena ovat julkiset ruoskimiset. Tekstin mukaan ”paikallisviranomaiset toteuttavat ruoskimiset taleban-ministerin virallisella valtakunnallisella päätöksellä”, eikä niille haluta julkisuutta.
”Ruoskinnat toteutetaan näytösluontoisesti joko ryhmäpieksäjäisissä tai yksilön pieksentänä. Ruoskittujen vammoista tai menehtymisistä ei puhuta. Osa pahiten pieksetyistä todennäköisesti voi menehtyä saamiinsa vammoihin”, blogissa kerrotaan.
Eeva Koskinen on mukana Learning Together -verkostossa, jossa vapaaehtoiset suomalaiset naistoimittajat mentoroivat ja editoivat juttuja. Afgaaninaiset kirjoittavat tekstinsä signal-ryhmässä dariksi, josta ne käännetään ensin englanniksi ja sitten suomeksi.
– Tekstit ovat saamarin masentavia. Naiset eivät pääse ulos, eivätkä he voi haastatella ketään. He naputtavat juttuja kännyköillään, ja on kauhukuvamme, että joku jäisi kiinni. Joudumme koko ajan miettimään, etteivät he oikeasti vaaranna itseään meidän tiedonhalumme takia.
Naiset kirjoittavat blogia nimettöminä, ja he saavat kirjoituksistaan palkkion. Verkosto on rahoittanut toimintansa apurahoilla. Projektin jatkuminen oli vuoden alussa vaakalaudalla rahoitusongelmien vuoksi, mutta nyt tilanne näyttää paremmalta.
Koskinen ja verkosto ovat saaneet Kehitysjournalismin palkinnon, ja 3000 euron summalla jatketaan juttujen ostamista afgaaninaisilta. Suunnitelmissa on myös pidempikestoinen hanke.
– Jokainen naisilta tuleva yhteydenotto on merkittävä. He eivät halua, että heidät unohdetaan. Maailmaanhan mahtuu vain pari kriisiä kerrallaan, Koskinen sanoo.
Eeva Koskinen kokee vapaaehtoistyön tärkeäksi, mutta välillä raskaaksi. Toisaalta afganistanilaisten asemaan verrattuna oman jaksamisen rajat eivät ole mitään:
– Mitä raskasta minulla on? Toiset eivät voi mennä edes puistoon. Osa saa kotona turpiinsa oikein kunnolla, kun miehet purkavat heihin turhautuneisuuttaan. Naiset lähettävät kuvia hakatuista tyttäristään, ja naapurissa joku voi myydä lapsensa vanhalle ukolle saadakseen rahaa ruokaan.
Koskisella ei ole ratkaisua siihen, miten Afganistanin naisia ja lapsia voisi pysyvästi auttaa. Siihen eivät lopulta pystyneet länsimaat sotavoimineen parinkymmenen vuoden aikana.
– Ehkä olisivat paremmin pystyneet, jos sotimiseen käytetyt miljardit olisi laitettu koulutukseen ja terveydenhuoltoon, miettii Koskinen.
– Naistoimittajat ovat avainasemassa, jos maa lähtee demokratian tielle. Mutta tuleeko Afganistanista koskaan tämän kummempaa? Se on suvereeni, itsenäinen maa, joka on nyt päätynyt järjestämään asiansa näin. He eivät kunnioita mitään kansainvälisiä sopimuksia, ja mullahit lukevat moskeijoista sääntöjään siitä, miten naisten pitää olla.
Koskinen ja koko Learning Togerher-verkosto on päättänyt jatkaa naisten tekstien toimittamista niin kauan kuin viestejä vain maasta tulee.
– Afganistanin tyttöjä ja naisia ei saa unohtaa! Periksi emme anna.
Kehitysjournalismin palkinto Learning Together -verkostolle
Learning Together -verkosto ja Suomen Kuvalehden sivuilla ilmestyvä Afgaaninaisen katse -blogi ovat saaneet Kehitysjournalismin palkinnon. Palkinnon arvo on 3 000 euroa.
– Afganistanilaisten naistoimittajien blogi on valtava ponnistus, jossa ääneen pääsevät naiset itse, mediasisällön tekijöinä eivätkä vain kohteina. Afganistanin naisjournalistit valitsevat itse näkökulmat ja sen, miten ja mitä heistä puhutaan, raati perustelee tiedotteessa.
– On liki uskomatonta, että rohkeat naisjournalistit jatkavat työtään ja nostavat äänensä kuuluviin niinkin vihamielisessä ympäristössä.
Kehitysjournalismin palkinnon myöntävät yhdessä Suomen Punainen Risti, Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes, Helsingin Sanomain Säätiö ja Journalistiliitto. Palkinnon tarkoitus on nostaa esiin laadukkaita ja innovatiivisia globaaleja teemoja käsitteleviä journalistisia julkaisuja ja kasvattaa suomalaisen kehitysjournalismin näkyvyyttä ja arvostusta.
Learning Together -verkostossa ovat olleet sen alusta saakka mukana toimittajat Eeva Koskinen Perniöstä ja Hia Sjöblom Kemiönsaaresta. Verkosto sai alkunsa sattumalta, kun Eeva Koskinen toimi YK:n tasa-arvojärjestö Unifemin eli nykyisen UnWomenin toimitusjohtajan sijaisena sekä Naistoimittajat ry:n puheenjohtajana.
Koskinen oli vierailemassa Afganistanissa, kun paikallisen naistoimittajaryhmän vetäjä ehdotti, että suomalaiset ryhtyisivät kouluttamaan afganistanilaisia kollegoitaan. Koskinen vei idean eteenpäin Naistoimittajat ry:lle, jossa ehdotus sai kannatusta. Rahoitus järjestyi ulkoministeriön kautta.
– Olimme malliesimerkki ruohonjuuritason toiminnasta, projektia vetänyt Koskinen sanoo.
Suomalaistoimittajia vieraili useasti koulutustehtävissä Afganistanin syrjäisiä maakuntia myöten. Koskinen kävi maassa viimeisen kerran vuonna 2015.
– Kansainvälinen liikkumatila sulkeutui ikkuna ikkunalta, ja ilmapiiri muuttui vihamielisemmäksi. Kukaan meistä ei olisi uskonut, että naisten asema menee tällaiseksi kuin se nyt on.
Learning Together -hankkeen aikana koulutusta sai noin 500 afganistanilaisnaista. Projekti kesti vuodesta 2009 vuoteen 2017. Vuotta myöhemmin se sai 5 000 euron arvoisen Demokratiapalkinnon, jonka myöntää oikeusministeriö.
Afgaaninaisen katse -blogi sijaitsee Suomen Kuvalehden nettisivuilla.
