Asiakkaiden laskutus takkuaa hyvinvointialueella vielä pitkään – alkuvuoden laskut tulevat kevään aikana, jolloin maksuaikatauluista voi sopia

4
Varsinais-Suomen hyvinvointialue eli Varhan maksatusviiveet ovat pääosin lyhenteyneet viikkoon. . Kuva Tyksin Majakkasairaalasta: TS-arkisto/Jane Iltanen

Sosiaali- ja terveyspalveluja vuoden vaihteen jälkeen käyttäneet joutuvat odottamaan laskujaan. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella lukuisten asiakas- ja potilasjärjestelmien yhtenäistäminen ja niiden yhdistäminen laskutusjärjestelmään on yhä kesken.

Moni hoitoa tarvinnut pelkää, että laskujen viivästyessä niistä kertyy iso summa kerralla maksettavaksi. Pelko on perusteltu, sillä laskut lähtevät samaan aikaan sitten, kun järjestelmät kullakin alueella saadaan toimimaan.

Salolainen eläkeläisnainen miettii, miten suureksi hänen maksettavakseen kertyvä summa mahtaa kasvaa ennen kuin laskut tulevat.

– Olen ollut alkuvuoden aikana yleislääkärillä terveyskeskuksessa, terveyskeskuksen hammaslääkärillä, aluesairaalan poliklinikalla, Tyksin hammashoidossa ja sieltä vielä uudestaan Salossa kiireellisenä tapaturman takia. Lisäksi olen käynyt sydänfilmissä, hän luettelee tammi–helmikuun käyntejään.

– Maksettavaa voi olla satoja euroja, mutta ensimmäistäkään laskua ei ole vielä tullut, hän harmittelee.

”Maksuaikaa pitää saada ainakin yhtä paljon kuin mitä laskut ovat myöhässä.”

Salolainen Juha Leppävuori kirjoitti Salon Seudun Sanomien yleisönosastolle ympärivuorokautisessa hoidossa asuvasta sukulaisestaan, jolta ei ole tänä vuonna laskutettu vielä yhtään vuokraa (SSS 21.2.2023). Ennen vuodenvaihdetta laskut olivat tulleet säntillisesti edellisessä kuussa, jolloin oli hyvää aikaa maksaa ne eräpäivään mennessä. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan toiminnan alettu laskuja ei ole näkynyt.

Leppävuori toteaa, että Varhasta on ollut vaikea saada oikeita yhteystietoja, eikä keskuksestakaan ole osattu yhdistää paikkaan, josta tietoja olisi annettu.

– En ole vielä saanut selvää vastausta. Ilmeisesti maksuaikataulusta voi keskustella, mutta vasta laskun tultua, hän sanoo.

Leppävuoren mielestä olisi oikein jättää järjestelmäongelmien takia viipyvät laskut kokonaan laskuttamatta.

– Maksuaikaa pitää saada ainakin yhtä paljon kuin mitä laskut ovat myöhässä, hän korostaa.

– Todennäköisesti toimeentulotuen asiakkaiden määrä kasvaa tämän tilanteen takia. Ei kaikilla ole ylimääräistä rahaa laitettavaksi säästöön myöhässä tulevia laskuja varten. Kaikki hinnatkin koko ajan nousevat.

Varhan asiakkuuspäällikkö Pasi Oksanen toteaa, ettei myöhästyneisiin laskuihin myönnetä yleisesti pidennettyä maksuaikaa. Kuvituskuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Varhan asiakkuusjohtaja Pasi Oksanen myöntää, että laskutuksen toimimaan saamisessa riittää töitä.

– Kaikista Varsinais-Suomessa käytössä olleista erilaisista asiakas- ja potilastietojärjestelmistä on rakennettava yhteydet laskutusjärjestelmään, ja kaikki palvelut on hinnoiteltava järjestelmään päätettyjen asiakasmaksujen mukaisesti, hän toteaa.

Hyvinvointialueella yhdistetään yli 30 organisaation järjestelmät ja laskutuskäytännöt. Yhdistelyä tehdään järjestelmä ja maantieteellinen alue kerrallaan. Pientä määrää laskutusmalleja otetaan käyttöön ja kokeillaan, toimivatko ne vai onko korjattavaa.

Oksanen sanoo, että järjestelmiä yritettiin sovittaa yhteen etukäteen, mutta korjausta vaativia teknisiä ongelmia ilmeni runsaasti.

– Työ on viivästynyt paljon.

Varha tiedotti helmikuun alussa asiakaslaskutuksen alkavan vaiheittain helmi–maaliskuussa (SSS 8.2.2023). Käyttöönotto on yhä pahasti kesken, joten aikaa kuluu ennen kuin laskutus on saatu ajan tasalle.

– Tavoite oli maaliskuussa, mutta tarkkaa päivämäärää en pysty sanomaan, Oksanen sanoo.

Hän uskoo, että laskutus saadaan toimimaan kevään aikana.

Laskut lähtevät liikkeelle samanaikaisesti alue kerrallaan sitä mukaa, kun ne tulevat kuntoon.

– Valitettavasti asiakkaalle saattaa silloin tulla useampi lasku maksettavaksi samaan aikaan tai lyhyen ajan sisällä, Pasi Oksanen toteaa.

Myöhästyviin laskuihin ei tule pidennettyä maksuaikaa.

– Tässä tilanteessa tietenkin joustetaan, mutta asiakaskohtaisesti. Yleistä joustoa emme voi tehdä.

Oksanen neuvoo soittamaan asiakasmaksutoimiston asiakaspalveluun, jos haluaa siirtää laskujensa eräpäiviä ja sopia maksuaikatauluista.

– Kyselyjä tulee jonkin verran jo nyt epätietoisuuden takia. Ihmiset pelkäävät, että lasku on lähetetty, mutta se ei ole tavoittanut heitä.

Varsinais-Suomen maakunnan kattava hyvinvointialue Varha aloitti toimintansa vuoden alusta osana sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen uudistusta.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Pasi Lehtovaara
3 kuukautta sitten

On rakennettava…. eikö niitä olisi voinut tehdä jo etukäteen.

Keijo K
3 kuukautta sitten

Josko nyt pitkitettäisiin tämän ”harhan” johtoportaan palkkojen maksua siihen asti kun laskujen suorituksetkin alkavat, eihän nämä sotkut asiakkaiden syytä ole? Myös eduskunnassa istuvien poliitikkojen, seuraavien kuukausien palkanmaksun voisi jäädyttää.

Pertti
3 kuukautta sitten

Miten sinne pääsee asiakkaaksi?

Kuntalainen K
3 kuukautta sitten

Säätämistä piisaa vielä pitkään…
Helpompi on luoda pankkiin maksutili ja siirtää sinne aina odotettavissa oleva summa. Se toimii muutenkin hyvänä apuna kuukausittain tapahtuvissa laskuissa apuna.