
Kaupan alan torstaina alkanut lakko saa ymmärrystä salolaisilta.
Salon Seudun Sanomat kysyi torstai-iltana Halikon Prismassa käyneiltä, mitä he ajattelevat lakosta.
– Jokaisella on oikeus lakkoon. Lisää palkkaa ja arvostusta heille, sanoo Merja-Leena Vainio.
Häntä ei haittaisi, vaikkei kauppaan pääsisi normaalisti.
– Minä pärjään kyllä kaurapuurolla.

Ari Henttinen on niin ikään sitä mieltä, että kaupan alan työntekijöiden lakko on oikeutettu.
– Vaimoni oli ja tyttäreni on kaupan alalla töissä. Tiedän sen, että palkat ovat aika pienet vastuuseen nähden, hän sanoo.
– Ihan aiheesta ovat lakossa.

Lakko on yksi tapa neuvotella, miettii Pirjo Kaukiainen.
– Jos eivät asiat muuten suju, niin jotainhan on tehtävä, hän sanoo.
– Lakko on ihan asiallinen homma, eikä se minua haittaa. Kaupan väki ja kaikki muutkin tarvitsevat rahaa elämiseen.

Lasse Lindberg pohtii, ettei lakko näytä vaikuttavan kovin paljon kauppojen toimintaan. Siitä todistaa myös Prismassa käyvä tasainen asiakasvirta.
– En ole täysin perehtynyt lakon syihin, mutta oletettavasti palkkauksessa on parantamisen varaa, Lindberg sanoo.