OPERATION FORTUNE: RUSE DE GUERRE (USA/Iso-Britannia 2023). Ohjaus: Guy Ritchie. Käsikirjoitus: Ivan Atkinson, Marn Davies ja Guy Ritchie. Kuvaus: Alan Stewart. Leikkaus: James Herbert. Musiikki: Christopher Benstead. Näyttelijät: Jason Statham, Aubrey Plaza, Cary Elwes, Hugh Grant, Josh Hartnett, Bugzy Malone, Eddie Marsan.
Guy Ritchien määritteleminen Britannian Quentin Tarantinoksi tuskin tekisi oikeutta kummallekaan hienolle ohjaajalle, mutta yhdistäviä tekijöitä on sen verran paljon että jonkinlaiselta vertailulta on mahdoton välttyä.
Tunnettua on kummankin syvällinen populaarikulttuurinen sivistyneisyys ja pop-viitteiden tuominen omiin elokuviinsa, usein vieläpä hauskasti ”väärässä” viitekehyksessä. Niin ikään molemmat tykkäävät sarjakuvamaisesta ilmaisusta erityisesti väkivallan osalta.
Kenties merkittävin yhteinen nimittäjä on kuitenkin Ritchien ja Tarantinon poikkeuksellinen kyky löytää yllättäviä näyttelijöitä rooleihinsa ja saada keskinkertaisista näyttelijöistä irti loistavia tulkintoja.
Kuten nyt vaikkapa Jason Statham, Ritchien luottopakki jo vuoden 1998 Puuta, heinää ja muutama vesiperä -elokuvasta lähtien. Statham on moneen kertaan muiden ohjaajien palveluksessa osoittautunut hämmentäväksi puupökkelöksi, mutta Ritchien elokuvissa hän onnistuu aina. Niin myös Operation Fortunessa, jossa Statham esittää lähinnä itseään tai hänestä luotua ikonisoitua mielikuvaa.
Operation Fortunessa Stathamille vetää vertoja vain Hugh Grant, joka äkkiseltään näyttäisi olevan tyystin väärässä roolissa miljardiluokan asekauppiaana, mutta jonka Guy Ritchie piiskaa jokseenkin näyttelijänuransa parhaaseen roolisuoritukseen. Ritchie tekee nyt Grantin hiipuvalle uralle saman kuin Tarantino teki ensin John Travoltalle ja sitten Robert Forsterille.
Operation Fortunen juonikuvio sekoittaa suoraviivaista toimintaa loputtomiin huijauksiin, sumutuksiin ja odottamattomiin käänteisiin. Se on lähinnä nokkela, mutta ei muuta. Kuten Ritchien elokuvissa aina, tapa kertoa löyhäpäinenkin tarina on olennaisempaa – samoin narratiivin ylle rakentuva tunnelma.
Varhaistöissään Ritchie leikitteli brittiläisen työväenluokan ankeimmalla kuvastolla, nyt vuorossa ovat eurooppalaiset suihkuseurapiirit. Tunnelma on samaan aikaan täysin uskottava, mutta myös satiirinen. Guy Ritchien elokuvista voi perustellusti olla montaa mieltä, mutta ainakin hänellä on oma ääni ja kädenjälki. Se ei ison budjetin viihde-elokuvassa ole kovinkaan tavanomaista.
Guy Ritchien elokuvat ovat uusinta myöten ehtaa puutaheinää, mutta vesiperää hän ei vedä tälläkään kertaa. Silti herää epäilys, että kuti jäi hiukan piippuun ja hänen paras elokuvansa on vielä tekemättä.
