Entisen Nokia-johtajan ja optiomiljonäärin ristiretki jatkuu – pitkä oikeusriita alkoi täysihoitolan konkurssista

0
Tämä ei jää tähän, Annu Palmu totesi Salon Seudun Sanomissa toukokuussa seitsemän vuotta sitten. Oikeudenkäynti jatkuu yhä.

Nokian entinen optiomiljonääri Annu Palmu jatkaa yhä oikeustaistoa velkojapankkia ja tuomioistuinlaitosta vastaan. Edessä on seuraava oikeudenkäynti pitkällisessä riidassa, joka käynnistyi täysihoitolan konkurssista kymmenisen vuotta sitten.

– On ollut erittäin tuskallista nähdä, miten vaikeaa on saada oikeussuojaa, kun vastapuolena on pankki, Palmu sanoo.

Uusin käänne on viime viikolta, kun Turun hovioikeus kumosi Varsinais-Suomen käräjäoikeuden aiemman kansliapäätöksen. Annu Palmu kutsuu sitä taisteluvoitoksi.

Nokia-konsernin entinen lakiasiainjohtaja haluaa julkisen oikeudenkäynnin, jossa kuullaan todistajia. Salissa puhuttaisiin siitä, miten velkojapankki Palmun mukaan laiminlöi tehtävänsä pantinhaltijana, ja 1 830 000 euron arvoinen kiinteistö Kemiönsaarella myytiin pakkohuutokaupassa vain 60 000 eurolla.

Juristi Annu Palmu oli salolainen 2010-luvun julkkis, joka esiintyi televisio-ohjelmissa, antoi haastatteluja lehdille ja kiersi puhumassa satapäisille yleisöille. Palmu oli myös yksi harvoista Nokian entisistä johtajista, joka suostui puhumaan optioistaan julkisesti.

Palmu antoi avoimesti haastatteluja senkin jälkeen, kun hän oli menettänyt kaiken omaisuutensa, omakotitalon Salossa ja kesämökin Mäntyharjulla.

– En ole koskaan ollut rahan perään, mutta minulle siunaantui miljoonia. Nyt olen rutiköyhä, Palmu sanoi Salon Seudun Sanomissa marraskuussa 2018.

Haastattelu tehtiin pienessä vuokrayksiössä. Palmu oli tuolloin hävinnyt ensimmäisen riitajuttunsa Someron Säästöpankkia vastaan. Maksettavaksi tuli yli 1,4 miljoonan euron luotot ja korot viivästyskorkoineen. Palmu oli pantannut omaisuutensa pienyrityslainojen vakuudeksi ja antanut omavelkaisia takauksia.

Villa Felixin ravintolasali kesäkuussa 2011. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo.

Annu Palmu perusti yhdessä ystävänsä kanssa 2010 Felixionat Oy:n joka osti Kälkestadin entisen hoivakodin Västanfjärdissä. Yrittäjät remontoivat ja sisustivat 1 600 neliön kiinteistön täysihoitolaksi ja kurssikeskukseksi. Ideana oli tarjota majoitusta ja virkistystä erityisesti yli 50-vuotiaille. Villa Felixissä oli tarkoitus antaa myös koulutusta eettisestä johtamisesta.

Liiketoiminta ei sujunut odotetusti.

Annu Palmu haki Felixionatin konkurssiin toukokuussa 2013. Pilvilinnasta jäi jäljelle velkavankeus, jonka jälkiä perataan yhä.

Palmu on muuttanut pois Salosta, eikä halua enää puhua oikeudenkäynnistä lehtijutussa. Hän ohjaa kysymään kommentteja helsinkiläiseltä asiamieheltään, varatuomari Ilkka Pitkäseltä.

– Tämä on monimutkainen asia, jota tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää, Pitkänen aloittaa.

Pitkänen on oikeustieteen lisensiaatti ja ekonomi.

Hovioikeus on nyt palauttanut käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi useita Palmun vaatimuksia, jotka koskevat muun muassa turvaamistoimea, välituomiota ja jatkokäsittelyä. Puhutaan prosessioikeudesta, joka tarkoittaa oikeudenkäyntimenettelyä.

– Pahin juttu on se, että käräjäoikeus on riistänyt mahdollisuuden julkiseen ja suulliseen pääkäsittelyyn, jossa voidaan esittää kaikki todisteet ja kuulla todistajia, Pitkänen täsmentää.

Käräjäoikeus antoi neljän valmisteluistunnon jälkeen päätöksen kansliasta, vaikka juttu olisi Pitkäsen mukaan pitänyt käsitellä kolmen tuomarin kokoonpanossa suullisessa pääkäsittelyssä.

”Tämä on ilmeisesti kipeä kohta.”

Palmun ja Pitkäsen teemana on osoittaa, että Someron Säästöpankki laiminlöi tehtävänsä pantinhaltijana, ja kiinteistön arvo Västanfjärdissä romahti.

– Tämä on ilmeisesti kipeä kohta, jota koskeva todistelu estettiin. Varsinainen oikeudenkäynti ei ole päässyt vielä ollenkaan alkuun. Olemme nimenneet todistajat, mutta heitä ei ole päästy kuulemaan, Pitkänen sanoo.

Felixionat Oy:n konkurssipesä kaupitteli ”kartanonomaista majoitus-/ravintolakiinteistöä” Västanfjärdinlahden tuntumassa 850 000 eurolla. ”Irtaimisto on huolellisesti suunnitellen valittu osaksi idyllistä kokonaisuutta”, esitteessä luki.

Kiinteistö ei mennyt kaupaksi, ja pankki alkoi vaatia saataviaan Annu Palmulta. Palmu syytti pankkia sopimusrikkomuksesta. Hän vetosi lainasopimukseen kirjattuun lisäehtoon ”ensin realisoidaan yrityksen omaisuus”.

– Pankin on ensin katsottava, paljonko se saa päävelalliseltaan Felixionat Oy:ltä eli Villa Felixin myynnistä. Nyt he hakevat yksityisiä vakuuksia ja takauksia ulosottoon ennen kuin yrityksen omaisuus on realisoitu, Palmu huomautti Salon Seudun Sanomissa huhtikuussa 2014.

Palmu hävisi vaatimuksensa hovioikeudessa. Korkein oikeus ei myöntänyt tuomiosta valituslupaa.

Liki satavuotias rakennus myytiin pakkohuutokaupassa lopulta viitisen vuotta täysihoitolan konkurssin jälkeen. Hotellin ja ravintolan irtaimisto ja tarpeisto oli myyty pakkohuutokaupassa jo aiemmin.

– Ravintolakeittiön kalliit kalusteet ja laitteetkin myytiin erikseen. Totta kai kiinteistön arvo on mitätön, Pitkänen huomauttaa.

Kanteen mukaan kiinteistön lämmityskin laiminlyötiin: ”Arvon on alentanut myös kiinteistön jääminen hoidotta, josta on seurannut vesivahinkoja”.

Tämänkin asian Palmu ja Pitkänen haluavat nostaa esiin käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.

Someron Säästöpankin toimitusjohtajaa Petri Sivirantaa sitoo pankkisalaisuus. Siviranta korostaa, ettei hän voi kommentoida tai ottaa kantaa suuntaan eikä toiseen.