
Salolaisyritykset valmistavat hätäapukamiinoita nyt Ukrainan lisäksi myös Turkkiin maanantaisen maanjäristyksessä kotinsa menettäneiden avuksi. Turkin kauppakamari on tilannut pikatoimituksena Metalli Piiroinen Oy:n ja Stremet Oy:n yhteistyössä valmistavia hätäapukamiinoita.
– Haluamme auttaa suurta hätää kärsiviä ihmisiä, Piiroisen toimitusjohtaja Mikko Lietzen kertoo.
Ensimmäinen 24:n kamiinan lava lähtee heti tänään perjantaina ensiapuna lentorahdilla kohti Turkkia. Alun perin Ukrainaan suunnatun kamiinaprojektin ansiosta tuotantoprosessit oli jo hiottu kuntoon ja yritykset pystyvät valmistamaan kamiinoita yli kuusi lavallista eli 100-150 kamiinaa päivässä. Lietzenin mukaan määrää voidaan tästäkin yhä kasvattaa, sillä prosessi on pitkälti jo automatisoitu.
– Lavan lähettämisessä on kyse tosiaankin ensiavusta. Turkin kauppakamarin kanssa on puhuttu satojen kamiinoiden lähettämisestä, mutta sitä ennen täytyy odottaa tilaajalta täsmällisempiä tietoja määristä, aikatauluista ja logistiikan hoitamisesta, Lietzen sanoo.
Tilaus on seurausta kamiinaprojektin saamasta julkisuudesta. Turkin kauppakamari otti yhteyttä Stremetiin ja Piiroiseen alkuviikosta.
Maanjäristysten seurauksena Turkissa ja Syyriassa on kuollut tämänhetkisten tietojen mukaan jo yli 21 000 ihmistä. Lisäksi lähes 70 000 ihmistä on loukkaantunut. Valtavan inhimillisen kärsimyksen lisäksi järistykset aiheuttivat myös suuret aineelliset vahingot. Turkin mukaan 70 maata on tarjoutunut lähettämään apua.
Turkin ensimmäisessä kansainvälisessä avunpyynnössä todettiin lumi- ja vesisateiden sekä sähkö- ja tielinjojen katkeamisen vaikeuttavan maanjäristyksen uhrien asemaa. Lämpötila on matala ja voi yöllä laskea pakkaselle.
– Lähettämällä lämpöä voimme auttaa varsin konkreettisella tavalla, Lietzen sanoo.
Yritysten työnjako toimii niin, että Stremet leikkaa kamiinan runkolevyt ja taivuttelee ne oikeaan muotoonsa. Piiroinen hitsaa kamiinat valmiiksi ja varastoi ne. Kun rekkakuorma on koossa, apu lähtee kohti lämpöä tarvitsevia.
Salolaisyritykset lähtivät jo joulukuussa mukaan Ukrainalle apua järjestävän Omri ry:n hyväntekeväisyyskampanjaan. Nyt Omri on kerännyt lahjoituksia jo yli 1 800 kamiinaan. Ensimmäinen 672 kamiinan ja savupiipun kuorma lähti matkalle kohti Ukrainaa tammikuun puolivälin jälkeen. Tähän mennessä kamiinoita on toimitettu Ukrainaan jo 1300, joten lähdössä on vielä ainakin 500 kamiinaa.
– Lisää kyselyitä ja tilauksia saapuu viikoittain. Aletaan lähestyä 2000 kamiinan merkkipaalua. Tekeminenhän lähti 250 kamiinan toimittamisesta, joten määrä on siitä melkoisesti kasvanut, Lietzen sanoo.
Lietzenin mukaan yhteistyökumppaneiden kanssa on sovittu, että kaminoita tehdään niin kauan, kun niille on tarvetta.
Salolaisyritykset ovat osallistuneet hyväntekeväisyyskampanjaan tekemällä kamiinoita omien töidensä ohessa omakustannushintaan.
Ajatus kamiinoiden valmistamisesta ukrainalaisten avuksi tuli alun perin LUT-yliopistolta, jonka oppilaskunta suunnitteli sisä- ja ulkokäyttöön sopivan kamiinan. Tukevasta kolmen millin teräksestä valmistettava kamiina sopii lämmönlähteeksi sähkö- ja kaasupulasta kärsiville alueille.
Sen savupiippu voidaan liittää suoraan kerrostalon palohormistoon, ja kamiinan päällä voidaan valmistaa ruokaa. Kamiina sopii hyvin Ukrainaan, jossa puuta riittää.
LUT-yliopisto on julkistanut kamiinan piirustukset, ja sitä voi valmistaa periaatteessa kuka tahansa, joka haluaa auttaa Ukrainaa.
Artikkelia on päivitetty klo 11.38
Jotain rajaa tuohon. Erdogan Putinin kaverina jarruttaa maamme NATO-jäsenyyttä. Eiköhän Turkin vahvalla armeijalla ole tarpeeksi telttoja ja kamiinoita, jos vain haluavat antaa niitä uhreille. Ukrainan kamiinoiden tarve kasvaa koko ajan Venäjän siviilikohteiden pommitusten vuoksi.
Eikö hädässä olevia ihmisiä kuulu aina auttaa riippumatta siitä, onko maa hyväksynyt NATO-hakemustamme.
Minusta kyse on priorisoinnista. Jos kyseessä olevaa apua on rajallisesti, niin pitää katsoa, ketkä sitä eniten tarvitsevat. Montako sataa tuhatta ukrainalaista siviiliä on kuollut tai joutunut kodittomiksi Putinin pommitusten vuoksi? Ja lisää tulee koko ajan. Putin voisi lähettää kaverilleen Erdoganille kamiinoita.
Kyllä hädässä olevia ihmisiä pitää aina auttaa. Kaiken lisäksi kun Turkki eikä Syyria ole itse vaikuttanut asiaan millään tavalla.
Minua lähinnä mietityttää, kuka ne kamiinat maksaa, varsinkin Ukrainan? Jos ne maksaa valtio, niin meidän rahat ja yritykset saavat töitä ja tilauksia.
Tuo on hyvä kysymys. Entä SPR:n toiminta? Pyyteetöntä hyväntekeväisyyttä? Sehän pyörittää isoa liikevaihtoa. 2021 toiminnan tuotot 110 miljoonaa euroa, ylijäämä yli 10 miljoonaa euroa, vaikka henkilöstökuluja 48 miljooonaa euroa. Hyvää bisnestä. Nyt varmaan menee paremmin, SPR tarvitsee kriisejä tehdäkseen tulosta. Kun SPR:n numeroita ottaa jonkun kanssa puheeksi, niin he eivät halua uskoa.
Yksityiset ihmiset ja yritykset ovat rahoittaneet kamiinoiden tekemisen ja kuljetuksen Ukrainaan. Veronmaksajat eivät ole osallistuneet hankkeeseen millään tavoin. Voittoa tavoittelematon järjestö Omri ry on järjestänyt edelleen jatkuvan keräyksen, johon kuka tahansa voi osallistua. Itsekin laitoin tähän keräykseen muutaman kympin. Valtio tukee hanketta sillä tavoin, että kamiinaprojekti nauttii arvonlisäverovapautta.
Kaikki hätää kärsivät ovat samanarvoisia. Tämä periaate on Punaisen Ristin / Punaisen Puolikuun periaate ollut koko ajan perustamisesta alkaen eli jo yli sata vuotta.
Todella harmillista lukea kommentteja tältä palstalla. Kyllä mun mielestäni on todella hieno ele, kun Suomi avustaa Turkkia. En tiedä, miksi tässä kansalaiset puhuvat jostain verorahoista tai muista ongelmista. Yhtä lailla otitte ukrainalaisia tai muita ihmisiä Suomeen. Kun autetaan Turkkia, niin tehdään ongelmia tästä? Uskon, että Turkki myös auttaa, jos Suomessa sattuisi jotain.