Sata vuotta sitten autot startattiin urheilullisesti kampea pyörittämällä. Kammesta käynnistyy myös Harri ja Hannu Laaksosen vuoden 1928 Chevrolet National, mutta kuusjokelaisveljesten Chevyssä on myös oikein sähköstartti.
Ensin säädetään ohjauspyörästä sytytys kohdilleen, sitten kiukaalle annetaan ryyppyä kojelaudassa olevasta vivusta ja lopuksi polkaistaan auton lattialla olevaa käynnistysnappia.
Vaikka Laaksosten klassikko-Chevy näyttää ulkoisesti Mummo Ankan hyrysysyltä, se on melkeinpä moderni ja ehdottomasti ylellinen kulkupeli. Pehmeät sohvaistuimet on päällystetty tyylikkäällä vihreällä plyyshikankaalla ja takamatkustajat voivat veivata sivuikkunat auki jos matkanteko käy liian kuumaksi.
Myös kuljettajalla on oma ”ilmastointinsa”, sillä tuulilasia saa nostettua vaaksan verran ylöspäin. Hannu Laaksonen kiertää kampea ja kas, lasi nousee ja paljastuneesta raosta pääsee hyttiin virtaamaan virkistävä tuulenvire.
Turvallisuusvarusteetkin ovat kunnossa. Chevrolet National on varustettu peräti suuntavilkuilla, hauskoilla punaisillä lätkillä jotka pomppaavat esille auton A-pilarista kuljettajan käännettyä sisällä vilkkukammesta.
Sen sijaan pysähtyminen kannattaa Hannu Laaksosen mukaan aloittaa jo hyvissä ajoin. Chevroletissa on erikoiset rumpujarrujen varhaisversiot, joiden pysäytysteho on kuulemma sangen vaatimaton – varsinkin huippunopeuksissa.
– Matkanopeutena voi hyvin pitää 60 kilometriä tunnissa, mutta auton saa kulkemaan jopa 80 kilometrin tuntinopeutta, Laaksonen sanoo ja antaa ymmärtää että silloin ajettavuus ei ole enää ihan nykyautojen tasolla.
Autojätti General Motors valmisti Chevrolet Nationalia ainakin yhdeksässä eri tehtaassaan pitkin Yhdysvaltoja ja myös ulkomailla. Auto oli saatavilla sekä kaksi- että neliovisena. Laaksosten yksilö on neliovinen sedan-malli.
Erikoiseksi Laaksosten museoauton tekee sen vankka salolainen historia. Se on myyty uutena Oy Salon Autopajasta toukokuussa 1928 kuusjokelaiselle Impolan sahan patruunalle K. A. Leinolalle. Siitä lähtien se on pysynyt tukevasti Salon seudulla.
Hannu Laaksonen esittelee hyvin säilynyttä alkuperäistä kauppakirjaa. Leinola maksoi Chevroletin käteisellä. Hinta oli 38 000 Suomen markkaa. Kauppakirjaan on valmiiksi painettu myös osamaksusuunnitelma, mutta sen ylle on vedetty mustekynällä iso ruksi – sahanomistaja oli noihin aikoihin sen verran iso heimopäällikkö, että hän osti autonsa rahalla eikä änkyttämällä.
Laaksonen kaivaa esille lisää vanhoja dokumentteja. Kirjekuoresta löytyy Vakuutusyhtiö Auran myöntämä, 10.9.1929 päivätty vakuutus. Se on tehty 15 000 markan arvolle.
Muitakin kiinnostavia papereita löytyy, muun muassa Kansanhuoltoministeriölle lähetetty anomus auton käytöstä Leinolan maatilan ja Impolan sahan väliselle 4,5 kilometrin päivittäiselle työmatkalle.
Heti sotien jälkeen polttoaineesta oli siinä määrin pulaa, että mitkään huviajelut eivät olleet sallittuja. Chevrolet National, rekisteritunnukseltaan TI-970 sai sentään kulkea sahalle.
– Kiinnostuin Impolan sahan Chevroletista jo 20 vuotta sitten. Silloin se ei ollut myynnissä, mutta kymmenen vuotta sitten kun ostin Pässin tilan Kuusjoelta, jossa auto oli seissyt vuosia hallissa tolppien päällä, tein samalla tarjouksen myös autosta. Olemme velipojan kanssa sen toinen omistaja, sillä sahanomistaja Leinola oli myös Pässin tilan isäntä, Hannu Laaksonen kertoo.
Autovanhus oli päässyt rapistumaan, mutta ”raato se ei ollut vaan oikein hyvä projekti”, kuten Laaksonen kuvailee.
Se oli aikaa sitten poistettu myös rekisteristä ja pienen selvitystyön jälkeen ilmeni, että Chevroletin alkuperäiset mustat rekisterikilvet numerolle TI-970 olivat käytössä Lohjalla paikallisen poikakodin mopossa!
– Ostimme paperit heiltä pois ja saimme autoon sen alkuperäiset kilvet.
Entisöinti oli kolmen vuoden mittainen projekti, jossa päävastuun kantoi Harri Laaksonen. Hän oli sopivasti päässyt juuri eläkkeelle, mutta Chevrolet täytti vapautuneen ajan.
– Kaikki osat olivat lihalaatikoissa, sanoo Hannu Laaksonen antaen hyvän käsityksen projektin perusteellisuudesta.
Tehtiin uusia puslia, joista vastasi Virtasen Moottori. Chevyn nelisylinterin moottorin koneisti forssalainen Mänttärin Tehokansi. Istuimet verhoiltiin Forssassa.
Suurin työ tehtiin kuitenkin Laaksosen veljesten entisessä hiekkapuhaltamo- ja maalaamohallissa Kuusjoen Raatalassa.
– Vanteet, akselistot, runko ja lokasuojat hiekkapuhallettiin. Ovet piti hioa, sillä niitä ei uskaltanut hiekkapuhaltaa, kertoo hiekkapuhalluksesta vastannut Hannu Laaksonen.
Jossain pitkän taipaleensa varrella Chevrolet oli maalattu mustaksi. Kun Laaksonen kuumapesi auton, musta väri lähti pois ja alta paljastui auton alkuperäinen tummanvihreä sävy.
Osa auton rungosta oli Laaksosten tarttuessa toimeen mädäntynyt. Aivan oikein, sata vuotta sitten jenkkiraudat eivät olleet ihan kokonaan rautaa, sillä puuta käytettiin laajalti autonvalmistuksessa kantavia rakenteita myöten.
Chevrolet Nationalissa kaikki lokasuojista ylöspäin on puuta, joka on ainoastaan verhoiltu pellillä. Alusta on kuitenkin kokonaan terästä.
– Ostimme vannesahankin, että saimme tehtyä uusia puuosia, Hannu Laaksonen kertoo.
Nupinauloja kului pussillinen jos toinenkin, sillä peltiosat nakutettiin kiinni puurakenteisiin pienillä nupinauloilla.
Laaksosille ei koskaan selvinnyt mitä puulajia Chevroletin alkuperäiset rakenteet olivat, jotain tammen kaltaista kovaa puuta joka tapauksessa. He päättivät käyttää koivua.
Vaikka autovanhuksen entisöintiprojekti oli pitkä ja perusteellinen, Hannu ja Harri Laaksonen tiesivät, että uuttera työ palkitaan.
– Usko ei loppunut missään vaiheessa. Ei varsinkaan moottorin kohdalla, sillä se on niin yksinkertaista tekoa!
Chevrolet Nationalin ”uuden elämän” ensimmäisenä kesänä ajokilometrejä kertyi kuutisensataa. Sen jälkeen sillä on ajettu vähemmän, mutta joka kesä se on kuitenkin päässyt ulkoilemaan varsinaissuomalaisille maanteille.
Viime kesänä se kävi myös kolmen vuoden välein suoritettavassa museokatsastuksessa Somerolla. Classic Katsastus antoi Chevylle puhtaat paperit ja auton upeaa entisöintiä oikein erikseen kehuttiin.
Myös maallikko näkee ensi vilkaisulta, että hyvästä syystä.
Työasioissa hiekkapuhaltamolla käydessäni sain muutaman kerran tutustua projektiin, veljekset tuntien ja työtään seuranneena voin sanoa että tuo entisöinti on hieman hempeästikin ilmaisten, rakkaudella suoritettu. Kunnioitan veljesten tekemisiä.