
Ihmisiä virtasi sisään ja ulos tavanomaiseen tapaan K-Citymarket Salossa ja Halikon Prismassa torstaina. Näin siitäkin huolimatta, että nämä kaupat kuuluvat ensimmäisessä vaiheessa kaupan alan lakon piiriin.
Kaksi vuorokautta kestävä kaupan alan lakko alkoi torstaiaamuna kello 5 ja päättyy lauantaiaamuna kello 5.
Palvelualojen ammattiliitto PAM tavoittelee lakolla työntekijöilleen noin 200 euron palkankorotusta turvaamaan ostovoimaa ja tuomaan helpotusta inflaation nostamiin kustannuksiin.
Kaupan työntekijöiden kuukausipalkka vaihtelee pääkaupunkiseudun ulkopuolella palkkaryhmästä ja työvuosista riippuen 1 769 eurosta 2 480 euroon ja tuntipalkka 11,06 eurosta 15,50 euroon.
– Meillä on täällä lämmin fiilis, huumori pelaa ja yhteishenki on hyvä, lakkovahtina torstaina aamupäivällä ollut K-Citymarket Salon luottamusmies Jaana Taponen kuvaili.
– Olemme täällä neljän tunnin vuoroissa. Jotkut ovat kaksikin vuoroa putkeen.
Ulko-oven edessä seisseet lakkovahdit olivat myös saaneet asiakkailta palautetta.
– Hyvää palautetta on tullut. Sellaista, että ”olemme teidän puolella” ja ”pitäkää pintanne”, Taponen kertoi.
Miltä se tuntuu, että kauppa on kuitenkin auki lakosta huolimatta?
– Eihän se tietysti kiva ole. PAMilla oli tarkoituksena saada kaikki kaupat kiinni, mutta siihen tavoitteeseen ei päästy. Ei löydy ymmärrystä heille, jotka työskentelevät lakon aikana, Taponen sanoi ja arvioi, ettei asialla ole kuitenkaan vaikutusta työpaikan ilmapiiriin jatkossa.
PAMin Salon Seudun Osasto ry:n osasto 092:n puheenjohtaja Sari Salminen sanoi, että työskentely lakon aikana on aina henkilökohtainen ratkaisu.
– En tiedä heidän elämäntilannettaan tai ajatustaan. Heillä on varmasti omat syynsä siihen, että ovat tällaiseen ratkaisuun päätyneet. Toki toivomme mahdollisimman monien tukea lakkoon.

Sekä Citymarket että Prisma ovat auki supistetuin aukioloajoin lakon aikana. Citymarket on auki kello 7–21, Prisma puolestaan kello 7–22.
K-Citymarket Salon kauppias Eemeli Aaltonen ei kommentoinut, kuinka moni työntekijä jäi lakkoon torstaina. Aaltosen oma aamu oli alkanut kalatiskiltä, ja hän oli myös ollut päivän aikana kassalla.
– Olemme täällä asiakkaita varten. Asiakkaat ovat kiitelleet sitä, että kauppa on pystytty pitämään auki.
Aaltonen kertoi torstaina iltapäivällä kaupassa kaiken sujuneen oikein hyvin lakosta huolimatta. Hän toivoo, että PAM ja Kaupan liitto pääsevät neuvotteluissa pian sopuun.
– Kaikki työntekijät eivät ole lakossa. Heillä on oikeus työntekoon, Aaltonen sanoi.
Taponen kuvaili ulko-ovella työnantajan suhtautuneen osin ymmärtäväisesti työntekijöiden lakkoiluun.
– Suurta vastarintaa meidän kaupassa emme ole kokeneet työnantajan puolelta, Taponen sanoi.
Aaltonen kertoi haluavansa pitää kaupan auki, koska toimii Salossa paikallisena yrittäjänä ja monen ihmisen työllistäjänä.
– Myös vastuullisuus on yksi tärkeä syy aukioloon. Pidämme kauppaa auki, etteivät tilatut tuotteet mene hävikkiin.
Suur-Seudun Osuuskaupasta ei osattu vastata, kuinka moni Halikon Prisman työntekijä jäi lakkoon torstaina.
– Ikävä kyllä en tässä kohtaa voi arvioida lakkoon jääneiden työntekijöiden määrää. Kauppa on auki pääsääntöisesti esihenkilöiden voimin, SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo viestitti sähköpostitse.
Halikon Prisman liepeillä päivystäneet lakkovahdit eivät halunneet kommentoida lakkoa mitenkään.
Myöskään osasto 092:n Salminen ei lähtenyt arvailemaan, kuinka suuri osa Salon K-Citymarketin ja Halikon Prisman työntekijöistä osallistuu kaksipäiväiseen lakkoon.
– Jäsenmäärämme on noussut todella rajusti viime aikoina, mikä kertoo ehkä jotain. Uskoisin, että liittoon liittyminen johtuu nimenomaan lakosta, koska liittoon kuuluvat saavat lakkokorvauksen, Salminen kertoi.

Salminen arvioi, että lakolla on vaikutusta kaupan asiakkaille.
– Henkilökuntaa puuttuu kaupasta. Asiakkaat ovat myös ostaneet paljon tavaraa etukäteen, joten tavarapuutteita saattaa olla, Salminen sanoo.
Myös kassoille voi syntyä normaalia enemmän jonoja.
– Mahdolliset paikkaajat eivät välttämättä ole niin nopeita, eikä kassahenkilöitä ole paikalla niin paljon kuin normaalisti.
Salmisen mukaan on selvää, miksi kaupan alan työntekijät ovat lakossa.
– Kaupan henkilökunta työskentelee matalapalkka-alalla. Palkkaa kaivataan lisää, koska elinkustannukset nousevat huimasti.
Samaa mieltä on myös 14 vuotta kaupan alalla työskennellyt Taponen.
– Palkankorotuksien ja työolojen takia olemme lakossa. Kaupan ala on ollut pitkään matalapalkka-ala. Heidän, jotka tekevät osa-aikaista työviikkoa, pitää tarkasti miettiä, mihin raha riittää.
On se aika outoa jos haluaa töitä tehdä ettei töihin saisi mennä.
Outoa on se että jotkut menevät töihin eivätkä kanna huolta omien palkkojensa korottamisesta. Kauppiaat ja keskusliikkeet tekevät huipputulosta mutta eivät ole siitä valmiit antamaan tuottajille ja työntekijöille kuuluvaa reilua osuutta.
Kyllä saa mennä, ne jotka siitä vetävät herneen nenäänsä eivät kunnioita muiden päätöksiä. Toinen asia on tulevaisuus työmaalla, kestääkö kaiken sen tulevan palautteen.
Kunnon taistelu vaan päälle eikä millin milliäkään periksi meni siihen sitten 3pv, viikko tai 3-4 kk. Paikka/paikat vaan pilkkopimeäksi hiirenhiljaiseksi eikä 1 ainuttakaan töihin ja piste. Paikalla vaan täysi hiljaisuus pimeyden lisäksi.
Neuvottelujen tulos tulee euroina myös lakon aikana töitä tehneiden kukkaroon.
Niin kuin muissakin työpaikoissa.
Jokaisella on varmasti omat syynsä olla osallistumatta lakkoon. Suomessa on lakko-oikeus ei lakkopakkoa eli on sentään kohtuutonta syyttää töitä tekeviä rikkureiksi.
Keitä sitten kutsuisit rikkureiksi?
Tosin heille korotukset kyllä kelpaavat. Rikkurit voisivat neuvotella itse palkankorotuksista.
Rikkuri on lakossa olevan liiton jäsen, joka menee töihin. Liittoon kuulumattoman on mentävä töihin puhuvat AY-änkyrät mitä hyvänsä, miten tämä on niin vaikeaa ymmärtää.
Ei kaikki kuulu liittoon ja tällöin voi hyvin mennä töihin, jollei halua / pysty palkattomia päiviä pitämään. En lähtis rikkuriksi haukkumaan..
Kauppias hoitaa homman, pikkasen kaukaa haettua että kauppa on auki että ei synny hävikkiä.
Entä jos yrittäjä menisi lakkoon? Ja laittaisi kaupan kiinni. Kuka auttaisi yrittäjää?
Jos myyjät ovat lakossa, niin minä en silloin siihen kauppaan mene asiakkaaksi. Oli työntekijät sitten rikkureita, vuokratyöntekijöitä tai pomoja. Sen verran pitää olla solidaarisuutta, vaikken samalla alalla olekaan.