Yhdysvaltalaisen Hanya Yanagiharan ensimmäinen suomennettu romaani Pieni elämä (Tammi 2017) sai odottamatonta lisänostetta, kun jääkiekkomaalivahti Kevin Lankinen mainitsi lukevansa sitä keskittyessään peleihin.
Pieni elämä on rankka ja raadollinen kertomus vuosikymmeniä jatkuneesta homomiehen kokemasta seksuaalisesta väkivallasta. Muhkea teos on niin lohduton, että sen kesken jättäminen oli varteenotettava vaihtoehto vielä viimeisellä kolmanneksellakin.
Yanagiharan seuraavan teoksen Paratiisiin ilmestymistä suomeksi saatiin odottaa viisi vuotta. Lukijan korkealle nousseita odotuksia Yanagihara kohtelee varsin kovakouraisesti. Teoksen mammuttimaisuus on säikäyttää: suomennoksessa on jälleen yli yhdeksänsataa sivua.
Romaani jakaantuu kolmeen kirjaan, joita yhdistää muutama näennäiseltä vaikuttava tekijä. New Yorkissa sijaitsevan Washington Squaren laidan arvoasunto toimii ensimmäisen kirjan miljöönä ja vilahtelee enemmän tai vähemmän myös muiden osien tarinoissa.
Tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1893, 1993 sekä 2093, mutta varsinaista jatkumoa ainakaan henkilöiden väliltä ei tunnu löytyvän. Hämmentävästi jokaisessa kirjassa ihmisillä on samoja nimiä, kuten David Bingham ja Charles Griffith.
Teoksen läpäisee teema suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen. Aloitusosan vaihtoehtohistoriassa Yhdysvaltojen vapaissa valtioissa homosuhteet ovat hyväksyttyjä, miltei normin asemassa.
Vuoden 1993 tilanne on realistisin. Pelottava HIV-virus korjaa satoaan homoyhteisöissä, joita siedetään. Dystooppisessa loppuosassa seksuaalivähemmistöjä vainotaan ankarasti.
Jokaisessa kirjassa kaihotaan paratiisiin, jonnekin pois, vapauteen.
Mikä tai missä paratiisi kulloinkin on, riippuu tarinasta. Aloitusosassa vaikutusvaltaisen isoisänsä tiukassa otteessa kasvanut nuorukainen rakastuu ja haluaa muuttaa rakkaansa kanssa Kaliforniaan, vaikka tietää heidän suhteensa siellä olevan kielletty.
Pandemian runtelema Charlie taas suunnittelee pakoa Uuteen Britanniaan, joka vaikuttaa demokraattiselta paratiisilta kansalaisiaan tiukasti kontrolloivaan kotivaltioon verrattuna.
Romaanin mielenkiintoisinta antia on keskimmäinen osa Lipo-wao-nahele, jossa kerrotaan Havaijin saarten liittämisestä osaksi Yhdysvaltoja. Kyseinen episodi lienee useimmille suomalaislukijoille tuntematon pala länsimaisen kolonialismin historiaa, ja Yanagihara kuvaa sitä ravistelevasti. Havaijin alkuperäisväestöön ja kulttuuriin viitataan läpi teoksen.
Yanagihara tuntuu haastavan lukijan jonkinlaiseen kestävyyskokeeseen. Yhä uudelleen on aloitettava tarinan palasten kerääminen alusta ja sukellettava tuntemattomaan maailmaan.
Loppuosan dystopiakuvauksessa on liikaa rautalankaan turvautuvaa selittämistä ja toistelua toisin kuin alun vaihtoehtohistorian osuudessa, jossa lukija saa käyttää omia hoksottimiaan. Helpolla Paratiisiin ei pääse, mutta matkanteko on kuitenkin lopulta vaivan arvoista.
Hanya Yanagihara: Paratiisiin (To Paradise). Suom. Arto Schroderus. Tammi. 905 s. Äänikirjan lukija Toni Kamula.
