
Salon K-Citymarketissa herätti maanantaina hilpeyttä mainoskyltti, joka päätyi asiakkaiden valokuvaamana keräämään tykkäyksiä myös sosiaaliseen mediaan.
Kyltissä mainostettiin Abban rapumarinoitua silliherkkua lauseella Silliä kullekkin. Lause sai aikaan naurun tyrskähdyksiä niissä, jotka ovat tottuneet sananmuunnoksiin.
– Kyltistä tuli palautetta, mutta ei negatiivista. Ei sitä moni ollut huomannut, sanoo Salon K-Citymarketin kauppias Eemeli Aaltonen.
– Maanantaina illalla otimme kyltin pois.
Aaltosen mukaan kyltin teksti ei ollut yhteisen suunnittelun tulos, vaan yhden ihmisen älynväläys.
– Meidän nuoren lihamestarin oppirahoja tässä maksetaan, hän naurahtaa ja lisää, ettei missään nimessä halua syyllistää nuorta ideanikkaria.
– Kyltti on tuonut vain ja ainoastaan naurahduksia ja hymyjä kaupallamme.
Kyltin toteuttaja oli itse valinnut mainoksen humoristisen tyylin.
Eemeli Aaltonen myöntää, että ainakin tuote sai osakseen huomiota.
– Silli teki kyllä kauppansa, hän sanoo.
Mielipahaa mainos ei ilmeisesti ehtinyt kenessäkään aiheuttaa, päinvastoin.
– Muutama asiakas olisi halunnut viedä kyltin kotiin, Aaltonen kertoo.
KCM Salon pääkäytävältä tänään bongattua. Pahoittelen, mutta kun on edelleen henkisesti lukioiässä niin nauruhan siinä pääsi pic.twitter.com/Ffy6gSW2cE
— Jussi Luoto (@jussiluoto) February 27, 2023
Jos kuva ei näy oikein, katso se tästä.