Maalari näkee pintaa syvemmälle – entinen kyläpoliisi Pekka Alitalo syttyy valosta ja haastaa itseään siveltimellä

0
Kyläkauppa 1960-luvulla muistelee Somerolla sijainnutta Paltan Orasta, jossa Pekka Alitalon vanhemmat Maija ja Unto olivat kauppiaina. – Tiskissä oli lihaa ja juustoja, Alitalo huomauttaa.Kuva: SSS/Minna Filppu

Jokamiehen taidetta. Näillä sanoilla eläkkeellä oleva poliisi Pekka Alitalo kuvaa tyylisuuntaansa harrastajamaalarina. Lokerointiin ei pysty katsojakaan, sillä välillä Alitalo vaikuttaa tiukan realistiselta ja toisinaan hänen otteensa on melkein naivistinen. Taiteilijan vapaudella mielikuvitus maustaa teoksia, joissa pintaan nousevat usein huumori ja hyväntuulisuus.

Alitalo arvostaa maalaustensa kohteita ja valitsemiaan aiheita. Häntä kiehtovat ihmiskasvot ja persoonat niiden takana. Ihmisiä maalatessaan hän pyrkii katsomaan pintaa syvemmälle olivat kohteena sitten ansioituneet eturivin kansalaiset tai muutoin erityisen panoksensa yhteisölleen antaneet ihmiset.

– Jokaisella on taustansa ja tarinansa, Alitalo sanoo.

Pekka Alitalon teokset Yrjö ja Sulo elementissään sekä Kirkasta.

Maalauksessa Yrjön ja Sulon laatuaikaa pilsneriin menneet Vinhan Yrjö ja Sulo soittavat huuliharppua ja harmonikkaa.

– Siinä veljekset ovat elementissään. Onnistuin saamaan Sulolle sopivan rehvakkaan ilmeen, Alitalo iloitsee.

– Yrjö kierteli kapsäkkinsä kanssa kaupittelemassa kaikenlaista rihkamasta ehkäisyvälineisiin ja Sulo soitteli mieluiten Sulamithia.

Alitalo on tehnyt harvemmin asetelmia, mutta Vinhan veljesten alle on osuvasti sijoitettu maalaus Kirkasta, joka kuvaa vanhoja lasipulloja ikkunan ääressä. Sen tekemisessä Alitalo on haastanut itseään toistamaan nesteen pinnan ja päivänvalon heijastumisen ikkunasta lasipulloihin.

Vanhan valokuvan innoittama maalaus Pikkukuski, jossa pikkulikka ajaa tyytyväisenä

Pekka Alitalo on piirtänyt ikänsä, ikuistanut lyijykynätöihin läheisiään ja kuvittanut Suunnistaja -lehteen kirjoittamiaan pakinoita. Viisi vuotta sitten hän hankki ensimmäiset akryylivärinsä ja se oli menoa.

Hitaasti kuivuvat öljyvärit eivät olleet sopineet malttamattomalle luonteelle alkuunkaan, mutta akryylivärien kanssa mies tuli toimeen. Maalaustekniikkaa hän harjoitteli Youtubesta yhdysvaltalaisen öljyvärimaalari ja taideopettaja Robert Norman ”Bob” Rossin opetusvideoilta.

Alitalo ehti pitää ensimmäisen näyttelynsä kolme vuotta sitten juuri ennen kuin korona sulki Suomen.

– Pandemian aikaan oli hyvä olla harrastus, jota pystyi edistämään kotioloissa ja tekemään muutakin kuin seuraamaan uutisia sairastuneiden määrästä, hän hymähtää.

Yksityiskohta maalauksesta Elämä mallillaan. Vanha pariskunta kissoineen huokuu harmoniaa ja tyytyväisyyttä. – Ei siihen paljon tarvita. Luksusasuntoa ei ole, mutta koti kumminkin, Pekka Alitalo huomauttaa.

Maalauksia on syntynyt viime vuosien aikana niin, että helmikuuksi Someron kirjaston Parvigalleriaan avattu toinen näyttely sisältää 58 taulua. Kattaus on koottu ilman varsinaista teemaa. Yhteiseksi nimittäjäksi mies mainitsee paikallisuuden. Maalausten aiheiksi valikoituneet ihmiset ja maisemat ovat valtaosin somerolaisia.

– Kun tulee ikää ja nuoruus rupeaa haihtumaan, alkaa lähihistoria kiinnostaa ja sitä alkaa arvostaa. Muistelu voittaa suunnittelun, seitsenkymppinen pohtii.

– Paikallisia henkilöitä ja maisemia ei ole liikaa ikuistettu.

Pekka Alitalo: Täältä tullaan, elämä.

Työuransa Helsingissä rikospoliisin petostoimistossa ja Somerolla ylikonstaapelina tehnyt Alitalo on tuonut näytille koko joukon merkittäviä somerolaisia Liisa Vitalista ja Kaija Aarikasta Kaari Utrioon, M.A. Nummisesta ja Pentti Nikulasta Kai Linnilään. Musiikkilegendojakaan ei ole unohdettu. Baddingin ja Monosen väliin on päässyt taivaanrannanmaalari Ville soittamaan harjaa ja sihveliä.

Muotokuvansa on saanut myös Korpelan Kössi, jota Alitalo kuvaa korpifilosofiksi.

– Senhän näkee jo hänen katseestaan, maalari huomauttaa ja kertoo, mitä on kuullut Kössin tuumanneen, kun 1950-luvulla maitolaiturille kokoontuneen nuorison tuli aika lähteä kotiin:

–  Mihin, niin pojat, niin mentäis, jos ei kottoo olis.

Alitalo on maalannut Kössin muotokuvan saamansa vanhan valokuvan perusteella. Valokuva on maalauksille usein vain aihio kuten teokseen Pilkkimiehet.

– Maalasin kalastaja Hiltusen pitkälti valokuvan mukaan, mutta lisäsin jäälle kateellisia kalamiehiä, Alitalo nauraa.

– Pieni punainen tupa piristää lumista maisemaa, Pekka Alitalo toteaa maalauksestaan Talvinen valkeus.

Valokuvien ohella hän saa innoituksensa usein myös muistikuvistaan kuten ohi kiitäneistä hetkistä tien päällä tai televisiossa.

Vuodenajat, päivänkierto ja säätilat muuttavat maisemia tarjoten loputtomasti erilaisia näkymiä tallennettavaksi siveltimellä. Pekka Alitalo syttyy siitä, miten aurinko sävyttää taivaan, värittää pilvet, loistaa puiden takaa ja luo varjot hangelle tai miten kuun valo lankeaa veteen.

Talvi on usein sininen, syksy keltainen, kevät vihreä ja kesä kirjava. Tunnelma määrittää värien käyttöä.

– Kun siirtyy taivaalta valkoisesta ja keltaisesta oranssin kautta violettiin ja siniseen, on oma haasteensa saada maisema uskottavan näköiseksi.

Aurinko loistaa koivikon läpi Pekka Alitalon teoksessa Syksyinen polku.

Maalaaminen on Alitalolle itseilmaisua, ajanvietettä ja ajattelun ruosteenestoa.

– Innostun milloin mistäkin, ja tulee käsittämätön halu tehdä tällaista, hän miettii viitaten Parvigallerian seinille ripustettuihin tauluihin.

Pekka Alitalon akryylimaalauksia Someron kirjaston Parvigalleriassa (Kiiruuntie 2) helmikuun ajan. Avoinna ma–pe klo 11–19 ja klo 10–14.

Harmaan eri sävyin maalatussa teoksessa Muotitietoiset on Pekka Alitalon äiti (toinen oik.) seurueineen 1930-luvulla.
Pekka Alitalo: Vesikelkkakyyti.
– Maalaukset kehittyvät työn edetessä. Jossain vaiheessa tulee aina joku älynväläys, kun välillä katselee kauempaa, Pekka Alitalo kertoo. Kuva: SSS/Minna Filppu