
Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) etsii vapaaehtoisia mukaan toimintaansa Salossa. Tukihenkilöiksi kaivataan hyväsydämisiä aikuisia, joilla on aikaa ja halua tukea lasta, nuorta tai perhettä mielekkään tekemisen ja yhdessäolon kautta.
MLL:n Varsinais-Suomen piiri järjestää helmikuussa useita lähikoulutuksia Salon toimipisteessään kauppakeskus Plazassa. Kaveritoiminnan koulutuksia järjestetään ensi viikon tiistaina ja lauantaina. Koulutus antaa valmiudet toimia tukihenkilönä apua tarvitsevalle lapselle tai nuorelle.
Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -koulutus järjestetään tiistaina 14. helmikuuta. YMÄ-toiminnan tarkoituksena on saada uusia ystäviä erilaisista kulttuureista, tukea maahanmuuttajanaisten kotoutumista ja suomen kielen oppimista, löytää uutta tekemistä, lisätä arkipäivän aktiivisuutta ja sitä kautta ehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Mukaan toivotaan kaikenikäisiä aikuisia naisia Salon seudulta.
Perhekummikoulutus pidetään keskiviikkona 15. helmikuuta. Toimintaan kaivataan aikuisia, joilla on aikaa ja halua tukea lapsiperhettä rinnalla kulkemisen ja arkisen yhdessäolon kautta.
Tukihenkilötoiminnan koulutuksissa keskustellaan vapaaehtoistoimintaan ja tukihenkilönä toimimiseen liittyvistä teemoista. Koulutuksissa käydään läpi toiminnan käytäntöjä ja konkreettisia esimerkkejä tukihenkilötoiminnassa mahdollisesti vastaan tulevista tilanteista.
Vapaaehtoisten tukihenkilöiden koulutus on maksuton, eikä se velvoita vielä mihinkään. Koulutuksen jälkeen toimintaan mukaan haluaville järjestetään soveltuvuushaastattelut.
Koulutuksiin ilmoittaudutaan olettarkea.fi-nettisivustolla.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton tukihenkilökoulutukset helmikuussa Salossa
- Kaveritoiminnan koulutus ti 7.2. kello 17.30–20.30 ja la 11.2. kello 10–15.
- Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminnan koulutus ti 14.2. kello 17.30–20.30.
- Perhekummikoulutus ke 15.2 kello 17.30–20.30.