
– Somerolla monet asiat ovat todella hyvin verrattuna mihin tahansa muuhun kaupunkiin. Jotkut on hoidettu persoonallisesti, mutta kaikki hienosti omalla tyylillä, kehuu Someron uusi tekninen johtaja Mika Mäkelä.
Hän näkee Somerolla paljon mahdollisuuksia, ja on ihmeissään paikallisten kriittisyydestä ja oman kaupungin vähättelystä:
– Somerolla tehdään paljon enemmän kuin keskivertokaupungissa. Keskusta on mahtava ja sen kehittämissuunnitelmat antavat lisää mahdollisuuksia. Ei Someron tarvitse olla New York, Mäkelä painottaa.
Hän hehkuttaa yhden raitin keskustan olemusta:
– Someron keskustassa on paljon potentiaalia matkailukohteeksi liiketiloineen, puistoineen ja suurine yleisötiloineen, joissa voi järjestää isoja tapahtumia. Ydinkeskustan jokivartta kannattaa tuoda esille.
– Ei tällaisia paikkoja ole montaa Suomessa! Somero on lähellä isoja kaupunkeja, mutta riittävästi niistä irrallaan ja sen kokoinen, että antaa monelle kävijälle kotikaupunkifiiliksen.
Mäkelä sanoo Sodankylän vastaavan keskustanäkymältään Someroa.
– Sen keskusta on hienosti rakennettu yhden pääväylän ympärille. Ohitustie menee niin läheltä kaupunkia, että pääkadulle on helppo poiketa.
Someron pääkadun varrella on useita tyhjiä liiketiloja, mutta nekin Mäkelä näkee mahdollisuuksina eikä uhkina.
– Pienet kauppatilat ovat loistava mahdollisuus esimerkiksi joulumyymälöille ja kesän pop up -kaupoille. Nykyisin pop up -kauppojen avaamiseen vaadittava byrokratia on vähäistä.
Mäkelä arvelee, ettei Someron keskusta vedä matkailijoita vuoden ympäri kuten ei talveksi hiljenevä Sodankyläkään, mutta näkee paljon potentiaalia sesongeissa:
– Someron pääkadun mittaisen joulukadun jaksaa kävellä päästä päähän ja takaisin, hän korostaa.

Mika Mäkelä aloitti Someron teknisen johtajan virassa vuoden alusta. Aurassa asuva mies ajaa 65 kilometrin työmatkaansa harmitellen Turuntien mutkaista osuutta, jonka jää ja lumi tekevät haasteelliseksi talvikaudella. Kesäkausilta tie on miehelle ennestään tuttu ja mieluisa, koska hän on ajellut sitä usein moottoripyörällä.
Raumalta kotoisin oleva Mäkelä opiskeli Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa.
– Erikoisosaamisalaani on vesi, sen käsittely, kalvosuodatus, verkostot, suunnittelu, toteutus ja jätevesipuoli.
Sivuaineenaan Mäkelä luki liiketaloutta, joka vei hänet myöhemmin kansainvälisen kaupan pariin. Liiketoiminnan kehittäminen ja muutosjohtaminen muodostuivat hänen omaksi alakseen. 52-vuotias diplomi-insinööri on tehnyt työurallaan monennäköistä.
– Olen usein mennyt paikkoihin, joissa pöytä on ollut sekaisin tai uusi liiketoiminta-alue on vasta avattu. Menestystä on tullut vaihtelevasti. Eniten olen oppinut siellä, missä on ollut vaikeinta.
Mäkelän työnantajia ovat olleet muun muassa Grundfors Finland ja BWT-Separtec. Omassa yrityksessään hän keskittyi suunnitteluun ja konsultointiin. Esimerkiksi monet vesiosuuskunnista ovat Mäkelän firman käsialaa. Somerolle mies siirtyi Turun ammattikorkeakoulun prosessitekniikan lehtorin tehtävistä.
– Teknisen johtajan työ kiinnosti, koska se kattaa laajan tehtäväkentän kouluruoasta hulevesiin. Olen tottunut jonglööraamaan, Mäkelä toteaa.
– Meillä on Someron teknisessä toimessa hyvä tiimi, jonka buustaaminen on tehtäväni.
Mäkelä toteaa, että uuteen paikkaan tultuaan täytyy oppia tuntemaan olemassa oleva ja asioiden taustat ennen kuin alkaa ehdotella ihmeempiä. Hän ei mielellään vielä ota kantaa Someron rakennushankkeisiin kuin sanomalla, että on muistettava katsoa kokonaisuutta ja ajateltava pidemmälle. Siksi hän myös kallistuu mieluummin peruskorjauksen kuin purkamisen ja uuden rakentamisen kannalle.
– En suosi kertakäyttörakentamista. Ensin on tutkittava peruskorjauksen mahdollisuudet, kuten kuntokartoitettavassa Leivonpesän päiväkodissa, eikä pantava rakennusta heti nurin ja uutta tilalle, hän linjaa.
Kasvaneesta lapsimäärästä pullistelevan päivähoidon muitakin tilaratkaisuja selvitellään parhaillaan, sillä väliaikaisratkaisuksi aiottujen moduulirakennusten hankintahinta on yllättänyt. Keskusteluihin on noussut urheilukentän vieressä sijaitseva, lukion väistötilaksi uuden koulun rakentamisen ajaksi hankittu Solu.
– Sen muutosta, siirtomahdollisuuksia ja kustannuksia selvitellään. Keskustelun ja päätöksenteon perusteeksi on saatava laskettua tietoa.
Somerolla lähiaikojen suurin rakennushanke on uusi vanhusten palvelutalo Tervaskanto, jonka on tarkoitus alkaa tänä vuonna.Kokonaiskustannusarvio on11,1 miljoonaa euroa, johon Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA antaa 4,3 miljoonan euron investointiavustuksen (SSS 14.12.2022).
Mäkelä pitää uuden Tervaskannon rakentamista ehdottoman tärkeänä.
– Vanhuksille on saatava riittävä määrä palveluasumista, ettei heitä tarvitse kuljettaa muualle asumaan.
Mika Mäkelä asuu kolmen lapsensa kanssa vuonna 1996 ostamallaan viljatilalla lähellä Marttilan rajaa. Kaksi lapsista käy Halikon lukiota ja nuorin aloittaa siellä ensi syksynä.
– Avioliitto päättyi eroon vuonna 2014. Silloin irtisanouduin myyntijohtajan työstäni ja jäin 6-, 7- ja 8-vuotiaiden lasteni kanssa kotiin. Se on ollut elämäni vaikein ratkaisu, mutta jälkeenpäin katsottuna ehdottomasti paras päätös.
Isä on harrastanut lastensa kanssa asuntovaunuilua Lapissa kesäisin ja opettanut heidät kaikki ajamaan moottoripyörää.
SOMERON TEKNINEN JOHTAJA
Mika Mäkelä
Syntyi Raumalla 7.4.1970.
Diplomi-insinööri Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta.
Asuu poikansa ja kahden tyttärensä kanssa Aurassa, jossa pitää viljatilaa.
Harrastuksina muun muassa reserviläisyys, karavaanailu, moottoripyöräily ja valokuvaus.
Motto: Tänään yritän olla hiukan parempi ihmisenä kuin eilen.
Kuulostaa hyvältä. Matkailussa kannattanee tehdä yhteistyötä Härkätien varren naapurikuntien kanssa. Visit Somero -sivuston kaveriksi aukesi juuri Kosken nettisivuille Visit Koski. Näitä nähtävyyksiä ja palveluja yhdistelemällä saa varmasti hyvän kokonaisuuden.